sunnuntai 30. elokuuta 2009

Omatoimiset agilitytreenit

Tänään aamupäivällä olimme muutaman kaverin kanssa treenailemassa agilityä omatoimisesti. Pääosin harjoittelin Bennyn kanssa, mutta myös Muusa pääsi lopuksi kokeilemaan paria estettä. Kaverini oli suunnitellut meille neljä erilaista pistettä, missä sitten jokainen itsekseen treenasi kunnes vaihdettiin seuraavalle pisteelle. Harjoittelun kohteena oli esteen kiertäminen, kepit, valssi ja takaaleikkaus.

Benny kanssa aloitimme esteen kiertämisellä, ja pienen miettimisen jälkeen päätin opettaa siihen yhteyteen ihan oman sanansa, jota tulen käyttämään sekä Bennyn että Muusan kanssa. En halunnut sanan olevan kuitenkaan sama, mitä käytän arkilenkeillä, kun pyydän koiria kiertämään minut tai vaikka puunrungot ja lyhtypylväät. Niinpä aloitin iskostamaan Bennyn päähän tätä uutta sanaa silloin kun sen pitää kiertää ja hypätä este vastakkaiselta puolelta minua kohti. Toinen piste oli kepit, missä yritin erityisesti saada lisättyä nopeutta ja vähennettyä käsiapuja. Kolmannella pisteellä harjoittelimme valssausta, missä minulla tai Bennyllä ei juurikaan ole ongelmia. Osittain sitten treenasin tällä pisteellä myös lähettämistä eteen kahden hypyn takaa.

Neljännellä pisteellä harjoittelimme takaaleikkausta, mutta siinä en oikein saanut mitään kovin suuria tuloksia aikaan. Takaaleikkausta en ole tainnut vielä kertaakaan Bennyn kanssa harjoitella, eikä se tunnu oleva Bennyn vahvuuksia. Ensin tarvitsisi varmaan saada Benny ohjautumaan paremmin itse hypyille, sillä nyt se seuraa niin tarkasti ohjausta, että takaaleikkaus oli melkoisen hajanaista suoritusta. Yhdistin tällä pisteellä harjoitteluun sitten putkelle irtoamista, mikä meni ihan mukavasti niin kauan kuin lähetin suoraan putkelle. Heti kun yritin ottaa putkea ennen yhden hypyn, ei Benny enää osannutkaan ohjautua putkeen, vaan vaati jälleen selkeän ohjauksen.

Treenin päätteeksi päästin Muusan tutustumaan kentälle, ja voitte vaan kuvitella kuinka paljon virtaa on pienellä aktiivisella nausterilla, kun se on ensin 40minuuttia kerännyt puhtia häkissä odottelemalla. :D Ensimmäinen tavoite oli siis saada neiti hallintaan muutamalla kontakti- ja sivulletuloharjoituksella. Sen jälkeen vein Muusan tutustumaan elämänsä ensimmäistä kertaa puomiin. Ensimmäisellä kerralla Muusa piti puomia vähintäänkin epäilyttävänä, mutta runsaan houkuttelun jälkeen rohkeni kulkea sen alusta loppuun. Heti jo toisella kerralla Muusa kuitenkin kipitti jo reippaasti makkaran perässä ilman sen suurempia ponnisteluja. Tämän lisäksi otimme muutaman toiston putkea kaverin avustuksella, sillä Muusa ei vielä uskaltanut tulla putkeen, ellen minä ollut toisessa päässä jo valmiiksi odottamassa.

Uusi blogi

Ajatus vanhan blogini muuttamisesta uuteen osoitteeseen alkoi muodostua, kun aloin olla yhtä tyytymättömämpi vanhan blogipalvelimen tarjoamiin ominaisuuksiin. Ihan vaivaton ei tämä muutos ollut, sillä halusin vanhat tekstit kuitenkin näkyviin, ja ennen kaikkea talteen itselleni. Vanha palvelin oli kuitenkin niin käyttäjäepäystävällinen, että tämän kaiken jouduin tekemään ihan omin kätösin copy-paste-meiningillä... Vihdoin kuitenkin sain urakan päätökseen, ja uusi blogi on valmiina avattavaksi! Nyt siis uudella innolla kirjoittamaan uudessa osoitteessa. :)

Kuvia Birgitan polulta

Tässä muutama kuva parin viikon takaiselta metsäreissulta Lempäälän Birgitan polulta. Valokuvat on ottanut Tytti Käyhkö, kiitos niistä!

Metsälampi

Nuotion sytytys

Benny

Muusa

Tapahtumarikas viikko

Viikossa onkin tapahtunut kaikenlaista mukavaa ja vähemmän mukavaa. Ehdottomasti mukaviin tapahtumiin lukeutuu viime viikon lopun metsäretki Lempäälän Birgitan polulla. Kolmen tytön sekä viiden pikkukoiran seurueella lähdimme metsäiselle vaellusreitille Houkkalammilta Siisjärvenkukkulalle ja takaisin. Päivä oli kuuma ja reitti melkoista kinttupolkua ajoittain, joten reissuun vierähti nuotiolla evästelyineen viitisen tuntia, vaikka matkaa kertyikin yhteensä vain reilut kuusi kilometriä. Korkeuserojen ansiosta päivän jälkeen kyllä tunsi kuitenkin retkeilleensä niin ihminen kuin koiratkin. :)

Viikonloppu kului näyttelyn merkeissä, joskaan suurta menestystä ei vieläkään päästy juhlimaan. Lauantainan käväisin pyöräyttämässä Muusaa harjoituksen vuoksi Pirkkalan Piskien mätsärissä, mistä tuloksena kehut ja punainen nauha, mutta ei sijoitusta. Mätsärille epätyypillisesti saimme myös kirjallisen arvostelun, missä kerrottiin seuraavaa: "Lupaava, hyvä rakenne, liikkuu hyvin, kaunis pää, hyvä ilme, hyvä väri, esitetään hyvin." Sitä en kyllä tiedä mitä tuomari oikeasti tiesi kääpiösnautsereista, mutta otetaan nyt ilolla kaikki kehut vastaan. :D

Sunnuntaina olikin sitten ihan oikea näyttely, ryhmänäyttely Helsingissä, missä tuomarina oli kääpiösnautsereita itsekin kasvattava Hilkka Salohalla. Tulos EH3 ei niin suuria riemun sykähdyksiä aiheuttanut, mutta Muusa esiintyi ihan mukavasti ja arvostelussakin on paljon hyviä asioita. Kokonaisuudessaan tuomarin tarkka arvostelu kuuluu seuraavasti: "Sievän kokoinen, mittasuhteiltaan oikea narttu, jolla muuten hyvä pää, mutta kallo saisi olla tasaisempi ja kuono vankempi. Hyvä purenta, silmät ja korvat. Hyvä kaula ja ylälinja. Vielä puutteellinen eturinta, liian lyhyt ja pyöreä rintakehä. Riittävä luusto. Hieman ulkonevat kyynerpäät. Riittävät kulmaukset. Karvapeite saa vielä karkeutua. Hyvä väri, hyvä häntä. Liikkuu hieman ahtaasti takaa hyvällä sivuliikkeellä."

Bennyn agility maanantai-iltana lukeutuukin sitten niihin vähemmän mukaviin tapahtumiin... Jostain syystä heti alkuun huomasin, että Bennyllä ei näyttänyt olevan kovinkaan suurta innostusta, motivaatiota saatika keskittymiskykyä näissä treeneissä. Onnistumisenkin hetkiä syntyi, mutta kaikkiaan treenit olivat vähän kankeat. Kaiken huippu oli, kun Benny itse karkasi uhoamaan treeniryhmän labradorinnoutajalle. Tämän jälkeen luotto oli tietenkin melkoisen vähissä, vaikka Benny ei sen jälkeen lähtenytkään enää harhailemaan. Lisäarvoa päivälle ei tuonut myöskään se, kun pikkuista radanpätkää suorittaessani kirmasi vuorostaan Bennylle uhoamaan yksi treeniryhmän koirista. Tällä kertaa Benny ei mitään traumoja siitä saanut, mutta keskittymiskyky oli hetken ihan hajalla meillä molemmilla. Erityisesti putkeen lähettäminen ei illan treeneissä tahtonut sujua ollenkaan, vaikka sitä erikseen vielä harjoittelinkin namialustan kanssa ihan menestyksellä. Jos nyt niitä positiivisia hetkiä treeneistä haluaa tähän vielä listata, niin kepit sujuivat hyvin, ja eteen lähettäminen vallan erinomaisesti namialustan kanssa. :)

Ensimmäinen virallinen näyttely

Muusa osallistui ensimmäiseen viralliseen näyttelyluokkaan lauantaina Helsingissä Eukanuba Summer Show:ssa. Pienenä pettymyksenä tulos oli EH, mutta kokemuksena olen ihan tyytyväinen. Muusan esiintyminen oli ihan hyvää, kunhan muistin pitää sen pään tarpeeksi pystyssä. Järkytyksen sen sijaan aiheutti se, että tuomari puhui ruotsia... Tiesin toki, että tuomari (Dan Ericsson) on ruotsalainen, mutta odotin silti jotenkin englantia asiointikielenä. Häkellyin tästä siinä määrin, että unohdin koirani iän ja kerroin sen sujuvalla ruotsinkielellä olevan 8 kuukautta vanha. Tämä tietenkin aiheutti tuomarissa hämennystä, sillä junioriluokan ikäraja on 9kk. :D Sekaannuksesta selvittyäni loppu sujuikin ilman kielikommelluksia. Tässä näyttelyssä opin ennen kaikkea sen, että koira on aina laitettava asentoon mahdollisimman pian liikkumisen jälkeen, jotta tuomari ehtisi aina nähdä sen parhaimmillaan. Nyt olin siinä hieman hidas. Seuraava koitos onkin sitten jo parin viikon päästä, joten silloin testataan, ovatko opit menneet perille. :)

Agiliitoa

Bennyn kanssa agilityssä pääsimme viime treeneissä harjoittelemaan pisintä esteiden sarjaa, mitä olemme ikinä kokeilleet. Pieneen "rataan" kuului muuri, putki mutkalla, pituus, suora putki ja kepit. Tarkoitus oli valssilla vaihtaa välillä ohjauspuoltakin, mutta ensimmäisellä yrittämällä unohdin tämän täysin ja painatin koira samalla puolella koko radan läpi. :D Muutenkin suurin työ on saada oma pää järjestykseen sen verran, että saa koiran järkevästi ohjattua. Tässä vaiheessa Bennykin on niin herkkä ohjaukselleni, että jättää kyllä takuulla esteen tekemättä, jos en sitä huolellisesti ohjaa.

Keppien suhteen vaikein kohta on tällä hetkellä aloitus, missä Benny meinaan herkästi ohittaa toisen välin, kun en ehdi tarpeeksi nopeasti "vetää" sitä oikeasta välistä ulos. Tähänkin kyllä sain parannusta aikaiseksi, kun olin itse huolellisempi ohjauksessa ja aloitin kepit paremmasta kohdasta. Minun pitää myös muistaa palkata Benny riittävän usein, jotta innokkuus säilyy loppuun saakka. Eron Bennyn suorituksessa huomaa nimittäin heti, jos palkkaustiheys alkaa jäädä liian harvaksi. Mutta noin periaatteessa kepeillä alan vihdoin saada itse rytmistä kiinni, ja siinä samalla tietenkin koirakin. Sitten voinkin pikku hiljaa alkaa lisätä keppeihin vauhtia!

Toinen treenien iso harjoitus oli kuusi hyppyä siten, että ne edettiin siksakkia aina välissä valssilla kääntyen.
Ensimmäisellä yrittämällä sähläsin tapani mukaan ohjauksen kanssa... Meinasin mm. törmätä itse esteisiin tai sitten unohdin valssata välissä. Mutta sujuihan se sitten lopulta oikein hienostikin! Tätä hyppysarjaa harjoittelimme myös siten, että edestä päin hyppäämisen sijaan koira piti ohjata hyppäämään esteen takaa kiertäen. Tässä jälleen oma motoriikka sekoili ensimmäisellä kerralla pahasti, mutta kun omat raajansa sai hallintaan, niin Bennyhän teki työtä käskettyä. Siis oikein hyvä mieli jäi jälleen kerran treeneistä. :)

Muusa jäljillä

Muusan etsintätreenaus jatkuu pienin mutta varmoin askelein. Olemme nyt muutamat jäljet taas tehneet ohjauksessa, ja positiivisia välähdyksiä on ollut. Muusan keskittyminen riittää vain hyvin lyhyihin jälkiin tässä vaiheessa, joten vähän pidemmillä jäljillä on ollut hankaluuksia. Yksi isompi ongelma on oikean ilmaisun havaitseminen, mikä tarkoittaa siis sitä, kun Muusa ilmaisee asennollaan maalikoiran sijainnin. Muutaman kerran on käynyt nimittäin siten, että todennäköisesti Muusa on jo kertaalleen maalin ilmaissut, mutta en ole sitä huomannut. Tästä seurauksena se, että Muusa vähän hämmentyy eikä oikein osaa enää jälkeäkään jatkaa, kun kerran on omasta mielestään jos työn suorittanut. Minä puolestaan siinä sitten ihmettelen, miksi koira ei enää etene. Olen siis kuvitellut, että Muusan ilmaisu olisi terhakka seisonta maalikoiraa kohden, mahdollisesti jopa toinen etujalka ilmassa. Nyt kuitenkin Muusa on muutaman kerran maalin lähettyvillä palannut luokseni eteeni ottamaan kontaktia, vaikka en ole sen huomannut ilmaisuasentoa ottaneen. Maalin läheisyydessä on myös ilmennyt pyörimistä ja pientä vinkumista, mikä sekin saattaisi olla ilmaisua. Nyt sitten onkin mietinnän paikka, että mistä oikein rupean koiraa palkkaamaan ilmaisuna... No, ehkäpä tämä hiljalleen tästä selviää tulevien treenien myötä. :D

Agilitykuulumisia

En ole pitkään aikaan kirjoittanut oikeen mitään Bennyn agilitytreeneistä, vaikka paljon onkin tapahtunut. Ensinnäkin, alkeiskurssin parilla ensimmäisellä kerralla Bennyn kimppuun karkasi muutaman kerran eräs ryhmän koirista, minkä seurauksena Bennylle muodostui kenttäkammo. Minulle tämä tuli ihan täytenä yllätyksenä, sillä Benny ei yleensä juuri mistään hätkähdä, eikä noista päällekarkauksistakaan sille kyseisenä hetkenä näyttänyt jäävän minkäänlaista traumaa.

Kuitenkin äkkiä Benny ei suostunut kentälle enää tulemaan, eikä treeneistä käytännössä katsottuna tullut yhtään mitään muutamaan kertaan, sillä kaikki energiani meni siihen, että sain sen pidettyä kentällä. Kun sain koiran esteelle, se unohti hetkeksi ahdistuksensa ja tykkäsi kyllä kovasti esteen suorittamisesta. Kaiken muun ajan se sitten yrittikin paniikinomaisesti kiskoa pois kentältä, eikä esimerkiksi hihnasta luopumista voinut ajatellakaan. Itse olin tietenkin ihan yhtä ahdistuksissa, koska en ole koirieni kanssa ikinä ennen joutunut vastaaviin tilanteisiin. Onneksi kuitenkin hiljalleen Bennyn kammo alkoi hälvetä niin, että aloin taas saada siihen jonkinlaista kontaktia myös kentällä. Nyt sitten aletaankin olla hiljalleen normaalitilassa, eikä Bennylle viime treeneissä tullut enää kuin kerran hillitön halu pois kentältä. Muun ajan pystyin sen kanssa normaalisti treenamaan, ja se on jo oma innostunut itsensä. :)

Tällä hetkellä agiliytyssä olemme siis edenneet jatkoryhmään, joka käytännössä jatkuu alkeiskurssin perään samalla porukalla ja ohjaajilla. Kaikki esteet muuria lukuunottamatta on käyty läpi, ja viimekerralla keskityimme ohjaamiseen. Valssi oli päivän teema, ja pääsin siitä mielestäni ihan hyvin jyvälle. Ongelmia tuotti eniten kokonaisuuden hallitseminen, eli se, että muistin samaan aikaan ohjata koiraa, hallita omia liikkeitäni ja muistaa vielä hihkaista käskyt tarpeeksi ajoissa. Kuivaharjoittelu ilman koiraa osoittautuikin erittäin hyödylliseksi! Kun omat liikeradat sai jollain lailla selkäytimeen, niin saattoi paremmin keskittyä kaikkeen muuhun.

Kuivaharjoittelun havaitsin ehdottomaksi myös keppien suhteen. Yhteistuumin treenien vetäjän kanssa päädyimme siihen ratkaisuun, että treenaan keppejä kulkemalla itsekin rintamasuunta eteenpäin ja "vetämällä" Bennyn aina oikeasta välistä itseäni kohti. Samalla järjestän omat askeleeni siten, että Benny ohjautuu automaattisesti oikeasta välistä kiertämään keppejä. Tämä ei toki ole ihan yhtä hyvä ratkaisu kuin ohjurit/kujakepit, mutta ainakin lähempänä sitä kuin peruuttamalla opettaminen. Tätä ratkaisua treenien vetäjä siis ehdotti, kun kerroin, että kotipihassa yritän harjoitella keppejä itse tehtyjen keppien ja ohjausnarujen kanssa. Nyt ei siis muuta kuin harjoittelemaan ensin oma rytmi kohdalleen ja sitten koira mukaan kepeille!
Mainittakoon tässä myös, että myös Muusan kanssa olen jotakin pientä agilityyn liittyvää suunnitellut aloittavani. Kontaktit kuuluvat ainakin treenisuunnitelmani alkumetreille, samoin keppejä Muusa pääsee kokeilemaan kunnolla, kunhan saan keppeihini viriteltyä muusanpitävät ohjurit. Tällä hetkellä neiti nimittäin singahtaa niin hetkessä narujen alta, että jotakin on keksittävä. ;)

Vierailu Porvoossa

Muusan kanssa kävimme tänään hakemassa lämmintä kättä Porvoosta snautseri-pinserirotujen erikoisnäyttelystä. Muusa siis osallistui 7-9kk pentuihin, mutta ei sijoittunut. Tuomarina oli tsekkiläinen Petr Rehánek, jonka arvostelu vapaasti suomennettuna oli seuraavanlainen: "7kk vanha narttu. Tyypillinen pää. Saksipurenta. Silmät tummat. Korvat hyvin asettuneet. Pyöreä selkä. Häntä alas kiinnittynyt. Jalat hyvin kulmautuneet. Liikkeessä edestä löysä. Hyvin lupaava."

Kaikkiaan Muusan esiintyminen oli hyvinkin hakusessa, en saanut sitä liikkumaan nätisti juuri laisinkaan ja seisotuksetkin vähän takkusivat silloin kun tuomari meitä tarkasteli. Mutta päivä oli kuitenkin mukava, sillä sain taas hurjasti opastusta trimmin ja näyttelyesittämisen suhteen kasvattajilta sekä muilta paikalla olleilta! Sekä tietenkin jälleen yhden arvokkaan kokemuksen handlaamisesta. :) Seuraavan koitoksen toivoisin olevan Heinäkuussa Mikkelissä, mikäli vain suinkin onnistun saamaan kyseisen päivän vapaaksi töistä...

Toista kertaa agilitytreeneissä

Ja yhtä kivaa oli kuin edelliselläkin kerralla! Olen kyllä itse nyt niin hurahtanut tähän lajiin, että en millään malttaisi odottaa seuraavia kertoja... Esteinä toisissa treeneissä oli hyppy yksittäin ja kahden aidan sarjana, putki mutkalla, kepit, pituus sekä puomi. Olen taas oikein tyytyväinen Bennyn suorituksiin, se oli innokkaana aina joka esteellä ja esteet sujuivat hienosti arastelematta. Jossain vaiheessa keskittyminen ei ollut ihan kympissä, mutta kaikkiaan ei valittamista. Kahden aidan sarjaa tehdessä Benny oli vähällä ohittaa jälkimmäisen aidan, joten siinä sain olla tarkkana ohjauksen kanssa. Keppejä opetettiin peruuttamalla ja kädellä ohjaamalla, ja sitä haluan vielä hieman pureksia. Haluaisin nimittäin opettaa kepit mahdollisimman itsenäiseksi liikkeeksi koiralle, ja olen ymmärtänyt, että kädellä ohjaamalla siihen ei ole niin helppo päästä verrattuna muihin keinoihin. Ohjauskaaria tai kujakeppejä (tai vinokeppejä) olin siis ajatellut, että haluaisin kokeilla, mutta katsotaan tuleeko siihen mahdollisuutta. Vielä en treenien vetäjienkään kanssa aiheesta keskustellut.

Nyt harrastuksiin tuleekin sitten parin viikon tauko, kun suuntaan itse matkailemaan Japaniin! Luulen kuitenkin, että matkalla saan ajatukset suunnattua muihinkin aiheisiin, vaikka treenien jääminen väliin harmittaakin. ;)

Muusan toiset etsintätreenit

Muusalla oli torstaina toiset etsintätreenit, ja niistä ei jäänyt ihan niin positiivinen mieli kuin ensimmäisestä kerrasta. Ensimmäiselle jäljelle lähteminen kesti ja kesti, eikä Muusa oikein tuntunut tajuavan ideaa. Ajoittain jäljellä oli hyviä hetkiä ja yksi hyvä tarkistus (eli Muusa tarkisti risteyskohdassa oikean suunnan), mutta kaikenkaikkiaan jälki taisi olla Muusan keskittymiskyvylle liian pitkä eikä se oikein jaksanut muistaa, mistä oli kyse. Samoin toinen jälki sisälsi ajoittain ihan hyvää jäljestystä, mutta kokonaisuutena ei mikään eheä suoritus. Lisäksi varsinkin jälkimmäisessä ilmaisussa oli epäselvyyttä, ja saattoi olla, että Muusa jo kertaalleen ehti ilmaista maalikoirakon, mutta en sitä itse tajunnut. Sen jälkeen oltiinkin sitten hetki vähän hukassa, ennen kuin saatiin toinen ilmaisu, joka ainakin oli selkeä.

Nyt en enää pääse treeneihin muutamaan viikkoon ainakaan, kun oman matkani alle jää pari treenikertaa. Tarkoitus olisi kuitenkin tehdä Muusalle yksi tai kaksi helppoa jälkeä itsekseni, jotta oikea toiminta vahvistuisi. Tarkoitus itse asiassa oli tehdä tänä viikonloppuna jo yksi jälki, niin että Benny olisi ollut maalissa, mutta säistä ja avustajien puutteesta johtuen se nyt ainakin näyttää jäävän. Elättelen kuitenkin vielä toivetta, että ehtisin alkuviikosta yhden näkölähdön tai muuten helpon jäljen tekemään.

Lisää lisää lisää!

Siis agilityä! Eilen oltiin Bennyn kanssa ensimmäisissä agilitytreeneissä, ja se oli juuri niin kivaa kuin odotinkin. Ellei vielä hauskemapaakin! Menin taas hyvissä ajoin kentälle, että ehtisin viritellä Bennyn kuuliaiseksi. Mielenkiintoista oli huomata, että nyt vasta kolmatta kertaa kentälle ajellessa Benny tunnisti maisemat jo kaukaa ja ulisi innoissaan varmaan viimeisen kilometrin... Bennyä ei ikinä uskoisi samaksi koiraksi, kun vertaa sitä tilannetta kun ensimmäisen kerran nousemme autosta siihen tilanteeseen, kun itse treenaaminen alkaa. Vähintään vartin "lämmittely" tarvitaan, ennen kuin kontakti alkaa olla sitä luokkaa, että kentälle kehtaa astua.

Ensimmäisten treenien esteinä harjoittelimme aitaa, putkea ja rengasta. Hyppy ja putki ovat Bennylle suht tutut, sillä olen niitä muutaman kerran päässyt kokeilemaan. Niissä ei nyt treeneissäkään mitään ongelmaa ollut, ja varsinkin putkeen Benny suorastaa hinkui pääsevänsä. Itseasiassa kertaalleen Benny pääsi vahingossa menemäänkin putken ihan itsenäisesti. Piti siis palata onnistuneen suorituksen ja palkkauksen jälkeen takaisin putken toiseen päähän putken ulkopuolelta, mutta Benny porhalsi menemään putken uudelleen toisesta suunnasta ennen kuin ehdin napata hihnasta kiinni. :D Varsinaisesti ei ole tarkoitus antaa koiran itsenäisesti mennä esteitä, mutta näin ihan ensimmäisissä harjoituksissa treenien vetäjä kehotti kuitenkin palkkaamaan Bennyn tuosta omastakin suorituksesta, jotta idea ainakin vahvistuisi.

Renkaalle siirryttäessä oli varautunut siihen, että Benny ei taatusti tajuaisi, mistä lävestä sen kuuluisi luikahtaa, mutta herra yllättikin tekemällä useamman onnistuneen suorituksen peräjälkeen. Itseasiassa taisi mennä niin, että vain ihan aluksi se hiukan yritti tähdätä sivusta, mutta heti yhden onnistuneen suorituksen jälkeen se tähtäsi heti oikeaan. Toki tässä vaiheessa ohjasinkin suoraan renkaan keskeltä kurkistellen ja treenien vetäjä vielä varmisti hihnan päässä, että vain oikeasta kohdasta pääsi etenemään. Muutenkin olin Bennystä kovin ylpeä kokonaisuudessaan!

Ainoa ikävä sattuma treeneissä oli, kun yksi ryhmän terrieri pääsi kahdesti käymään Bennyn päälle. :( Vaikka Benny ei niistä mitenkään järkyttynytkään, niin itselle jäi kurja fiilis siitä, että en pystynyt koiraani puolustamaan. Yritin kyllä pitää vieraan koiran loitolla, mutta en siinä oikein onnistunut ja Benny joutui itse puolustautumaan. Lisäksi taisin siinä hätäpäissäni vain kiskoa Bennyä hihnasta, vaikka järkevämpää olisi ollut vaikka pudottaa koko hihna käsistä. Täytyy vain jatkossa pysyä itsekin tarkkana ja toivoa, että harjoituksen myötä turhat rähinät jäävät pois.

Ensimmäinen kosketus koiraetsintään

Muusan kanssa olimme tänään ensimmäisissä etsintätreeneissä, ja tykkäsimme molemmat! Pääsimme tekemään yhden näkölähdön ja yhden tavallisen lähdön. Hiukan ongelmia aiheuttivat valjaat, joita Muusa inhoaa ja jotka todella näyttivätkin sitä häiritsevän näkölähtöä tehdessä. Varsinainen jälki tehtiinkin sitten ihan kaulapannassa, ja se meni paremmin. Koiraetsinnässä tarkoituksena siis on, että maalikoirakko tekee jäljen, jota etsijäkoira jäljestää sille annetun hajun (esim. etsittävän koiran valjaat, karvoja tms. muovipussissa) perusteella. Paikallistaessaan maalikoiran, etsijä ilmaisee sen jollakin hiljaisella merkillä, vaikkapa jäämällä seisomaan ryhdikkäästi maalikoiraa kohden, riittävän välimatkan päähän. Haukkuminen tai liian lähelle meneminen saattaisi tosielämässä pelottaa etsittävän koiran pois. Varsinaiselle jäljelle Muusa lähti yllättävän helposti ja pysyi ensimmäiseksi kerraksi hienosti jäljellä. Kerran jouduin Muusaa hiukan palauttamaan jäljelle, ja maalipaikasta Muusa oli vähällä mennä ohi, vaikka jäikin heti pyörimään vimmatusti oikeaa suuntaa etsien. Hetken kuluttua se kuitenkin sai oikein hajun ja ilmaisi komeasti pusikossa lymyilevän maalikoirakon. :)

Tiedän, että tästä sepustuksestani ei kovin selkeää kuvaa saa siitä, mitä on koiraetsintä. ;) En kuitenkaan edes yritä tämän enempää tähän lajia avata, sillä olen siihen itsekin saanut vasta ihan ensimmäisen pintaraapaisun.

Agility, here we come!

Tunnelmiani tällä hetkellä voisi ehkä kuvata parhaiten, jos saisin tähän liitettyä sata tuulettavaa ja tanssivaa hymiötä! Pääsimme nimittäin Bennyn kanssa agilityn alkeiskurssille! Hallintatesti oli viime maanantaina ja tähän asti olen jännittänyt, ketkä kurssille pääsivät. Sähköpostiakin olen koko viikon päivitellyt monta kertaa päivässä, ettei jännittävä tieto vain pääsisi liian montaa tuntia vanhenemaan postilaatikossa... Onneksi odotuksella oli iloinen lopputulos! :)

Hallintatestiin osallistui siis noin 25 koirakkoa ja kahdessa ryhmässä katsottiin osaamista seuraavissa osa-alueissa: koiran ja ohjaajan kontakti, luoksepäästävyys, seuraaminen, paikalleen jääminen, luoksetulo ja lelulla leikkiminen. Lisäksi ohjaajat haastattelivat lyhyesti osallistujia lähinnä siitä, mikä oli agilityn suhteen aiempi kokemus ja mitkä olivat tavoitteet. Menin testipaikalle hyvissä ajoin ja olin aluksi ihan paniikissa, sillä Benny käyttäytyi todella omituisesti. Jo autossa se tavoistaan poiketen alkoi vinkua ja ulista kauan ennen kuin edes lähestyimme treenikenttää. Ehkä se aisti jännitykseni, sillä muutakaan selitystä en keksi. Kentällä oli vain muutama koira sinne saapuessamme, mutta en ollut aluksi saada minkäänlaista kontaktia Bennyyn. Makkara ei kelvannut, eikä lelu sitäkään vähää, ja olin jo miltei itkun partaalla käyttäessäni koiraa pissatusalueella. Sitkeästi yritin kuitenkin pysytellä ärsykkeistä riittävän etäällä ja palkata pienestäkin kontaktista. Niin Benny sitten hiljalleen alkoi palailla omaksi itsekseen, ja testin alkaessa minulla oli taas kunnon kontakti koiraani. :)

Itse testi meni oikein mainiosti, eikä Bennyä hetkauttanut mikään ympärillä tapahtuva. Luoksepäästävyys oli vapaamuotoinen, ja Bennykin vaan kiemurteli onnessaan, kun sitä tultiin rapsuttelemaan. Seuraaminen meni mielestäni oikein onnistuneesti, vaikka se ehkä olikin vähän vapaamuotoisempaa kuin toko- tai pk-kokeissa. Onneksi sillä ei tässä ollutkaan merkitystä. Paikallaolossa jokainen sai itse määritellä koiransa tason ja jättää sen siten kuin halusi, niin pitkäksi aikaa kuin halusi ja loitota koirasta niin paljon kuin halusi. En ole sitä kauheasti Bennyn kanssa harjoitellut, mutta ei siinä mitään suuria ongelmia ole ollutkaan. Lähinnä Benny on herkkä nousemaan ylös siinä vaiheessa kun tulen sen eteen/viereen palkkaamaan. Otin itse aika varman päälle välimatkan ja keston kanssa, ja hyvinhän se menikin. Luoksetulossa ei myöskään mitään hämminkiä, Benny jäi nätisti istumaan paikalleen ja tuli kuin raketti sitten kutsuttaessa.

Leikkimisosuutta pelkäsin ehkä eniten, sillä Benny ei todellakaan ole ikinä innostunut leluista häiriötilanteissa. Viime postauksessa kerroinkin enemmän meidän leikkimisharjoituksista, mutta testipäivän lähestyessä leikkiminen ei edistynyt ollenkaan... Viime hetkillä päätin ottaa testiin vinkulelun, sillä ne ovat ainoita leluja, joita Benny himoitsee ehdoitta. Niillä ei vaan ole kovin helppo palkata, sillä niiden kanssa Bennyn mielestä hauskin leikki on se, että saa härnätä minua juoksemalla lelu suussa karkuun. Löysin kuitenkin vain pari päivää ennen hallintakoetta kumisen vinkulelun, joka oli pitkulainen ohuehko pötkö ja sisällä oli vanutäytettäkin vinkumisen lisäksi. Tästä Benny hullaantui ihan vallan, ja sen kanssa onnistuu myös retuuttaminen minun kanssani. Toivottavasti se vaan osoittautuu vielä kestäväksikin. ;) Testissä leikkiminen meni siis tällä lelulla - koira hihnassa - oikein mallikkaasti ja Benny innostui lelusta oikein tosissaan. Irrotti kuitenkin kiltisti heti pyydettäessä, ja olin niin ylpeä pikkupiskistäni!

Nyt siis odotan into piukassa alkavaa kurssia, jonka ensimmäinen kerta onkin jo ylihuomenna maanantaina! Iloa varjostaa ainoastaan se, että joudun pari kertaa kurssista jättämään väliin matkailun vuoksi. Vaikka, en voi kyllä rehellisesti sanoa, että matka Japaniin harmittaisi siltikään millään lailla. :D

Leikitellen kohti agilityn hallintakoetta

Koiran kanssa leikkimisen luulisi näin äkkiseltään olevan varsin helppoa, eikö? Yksinkertaisuus rapisee kuitenkin hyvin pian, kun leikkimisen pitäisi käydä koiralle palkinnosta ja varsinkin siinä vaiheessa kun siitä pitäisi saada aikaiseksi oikein superpalkinto. Että koira tekisi mitä tahansa saadakseen leikkiä kanssani. No, lopulliset tavoitteet tietenkin voivat olla jossakin tuon edellisen lauseen kaltaisissa sfääreissä, mutta realisisesti en odottele ihan niin suuria vielä hetkiin. Benny on kyllä aina innostunut kohtuullisesti vetoleikeistä, pallosta ja vinkuleluista sisätiloissa ja ilman suurempia häiriötekijöitä, mutta ulkona se ei ole juuri narupalloista ja solmuista välittänyt. Ja varsinkaan se ei ole ikinä tajunnut, että lelun saadakseen pitäisi oikeasti tehdä jotain. Nyt olen kuitenkin yrittänyt tarttua haasteeseen agilityä varten. Tai no, ollakseni rehellinen, paineet tällä hetkellä ovat enemmänkin alkeiskurssin hallintakokeeseen, sillä ensimmäisenä pitäisi tietenkin päästä oikealle kurssille.

Ensimmäinen haaste oli keksiä lelu, johon Bennyä alkaisin motivoida. Ensin suunnittelin tekeväni itse oikean superlelun siten, että olisi tilannut netin kautta esimerkiksi kaninkarvan, minkä sisään olisin ommellut jotakin vinkuvaa. Lelusta olisi kuitenkin saatava myös näppärän kokoinen, patukan mallinen ja riittävän litteä ja pehmeä, jotta Bennyn olisi miellyttävä siihen hampailla tarrata. Solmulelujen ja narupallojen kanssa nimittäin olen törmännyt siihen ongelmaan, että Benny ei saa niistä tarpeeksi miellyttävää puruotetta, jotta niitä jaksaisi huoletta retuuttaa. Epäilin kuitenkin jo alkuunsa omia askartelutaitojani, joten päätin ensin tutkailla tarkkaan valmiiden motivointipatukoiden tarjontaa. Niiden suhteen tuntui kuitenkin vaikealta löytää sopivan kokoista, riittävän litteää ja pehmeää yksilöä...

Helsingin näyttelyssä tein kuitenkin mielenkiintoisen löydön Berran ständiltä, sillä siellä oli niin laaja skaala erilaisia turkiksista ommeltuja lelupalkkoja, että tuli oikein valinnan vaikeus. Oli minkkiä, kettua ja lammasta eri muodossa ja koossa. Päädyin ostamaan lampaankarvaisen pehmeän patukan, jota myyjäkin suositteli agilitykäyttöön. Sen saa nimittäin sopivasti vaikka nyrkkiin rullalle, mutta kuitenkin mittaa ja kokoa on sen verran, että leikkiminen pienemmänkin koiran kanssa käy vaivatta. Lisäksi lammas tuntui jotenkin minkkiä ja tarhakettua eettisemmältä vaihtoehdolta, vaikka en uskokaan sisälläni asuvan edes pienen pientä kettutyttöä.

Sopiva lelu siis löytyi, mutta vielä pitäisi saada Benny himoitsemaan sitä yhtä paljon kuin lihapullia tai makkaraa. Tässä vaiheessa olen treenaillut leikkimistä pienissä erissä lähinnä sisätiloissa, pyrkien aina siihen, että leikki päättyy siinä vaiheessa kun Bennyllä on kaikista hauskinta. Saan sen siis kyllä useimmiten innostumaan lelusta ja kiinnostusta olen pyrkinyt lisäämään hinkkaamaalla lelun pintaa makkaralla ja säilyttämällä lelua ruokapussissa aina välillä. Tänään kokeilin leikkimistä ensimmäistä kertaa ulkona kentällä, ja sain siellä Bennyn ihan kohtuullisesti innostumaan leikistä. Ihan lähellä tavoitetta ei kuitenkaan olla, sillä edelleen ihan pienetkin äänet ja liikkeet kauempana saivat Bennyn keskittymisen herpaantumaan. Mutta siinä suhteessa olen kuitenkin toiveikas, että aikaisemmat yritykset ovat olleet lähinnä sitä tasoa, että minä olen huitonut päättömänä narupallon kanssa ja Benny on ollut paljon kiinnostuneempi kaikesta muusta ympäristöstä.

Agilitykärpäsen purema on näkynyt myös siinä mielessä, että innostuin väsäämään vanhempieni pihalle kepit. Ensin ajattelin varastella tienvarsilta aurauskeppejä hiljentäen omatuntoni sillä verukkeella, että niitä kuusenrankoja tuskin kukaan enää tähän aikaan vuodessa siellä tarvitsee. Pääsin kuitenkin paremmille apajille, kun pihan omenapuita perattiin vesiversoista. Nyt pihaa siis koristaa kahdeksan kepin sarja, johon suunnitteluasteella olisi vielä ohjauskaaret, kunhan keksin mistä materiaalista ne voisin tehdä. Lähden siis aktiivisemmin opettamaan keppejä vasta kun ohjauskaaret ovat paikallaan, vaikka pakkohan uunituoretta estettä oli pakko pariin kertaan testata ihan kädellä ohjaamalla. ;)

Muusan kuulumisia

Muusa-vauvasta kasvoi yllättäen Aikuinen Nainen, kun juoksut alkoivat pääsiäisenä. Olin niitä hiukan osannut aavistellakin pari edeltävää viikkoa, mutta tuntuu siltikin hurjalta, että pikkuinen on jo näin iso! Hätäpäissäni piti jotkun housutkin sitten keksiä, joten päästin luovuuteni valloilleen ja ompelin nopeasti napeilla kiinnitettävät pöksyt, jotka pääsivät suhteellisen nopeasti Muusan inhokkilistalle. Nyt viikon niitä katseltuaan se yrittää jo sujuvasti luikkia pakoon heti kun otan pöksyt käteeni. Muuten juoksut eivät näytä juuri neitiä häiritsevän. Housut tosin saavat Muusan hiipimään seiniä pitkin ja raahaamaan peräpäätään välillä raihnaisen rusakon tavoin, joten ihan tavallista elohiiren elämäänsä se ei nyt koko päivää pääse viettämään.

Juoksuista johtuen olen ottanut Muusan kanssa treenailun nyt tällä viikolla hiukan rauhallisemmin, ihan katsoakseni hiukan ensin, miten hormonitoiminnan myllerrys pentuun vaikuttaa. Lähinnä olen jotain supermukavia pikkuhetkiä ottanut naksutellen hiukan vaikka lenkin yhteydessä. Muusan kanssa olen nyt piakkoin aloittelemassa koiraetsintää Pirkanmaan etsijäkoirien alkeiskurssilla. Se on varmasti Muusalle mieluinen laji, sillä se käyttää nenäänsä ihan toiseen tapaan kuin Benny. Toivoisinkin, että jatkossa löytäisin molemmille koirilleni jotkut niille ja itselleni sopivat harrastukset, jotta sekä ihminen että koirat pysyisivät aktiivisina. Aikataulut eivät vain aina mene ihan nappiin, ja tämän etsintäkurssinkin suhteen ainakin pari kertaa tulee jäämään väliin. Onneksi etsintäharrastukseen kuuluu säännöllinen treenirinki, jossa voi sitten puuttuvia kurssikertoja suorittaa. :)

Muusan ensimmäiset pokaalit ja ruusukkeet!

Nyt se sitten on ohi, nimittäin Muusan ja minun ihka ensimmäinen näyttely. Ja loistavasti meni, sillä Muusa oli Helsingin kaikkien rotujen pentunäyttelyssä rotunsa paras pentu eli ROP ja pääsi kisaamaan vielä roturyhmänsä kehässä, missä sijoittui hienosti neljänneksi! Kotiin saatiin siis kantaa kolme ruusuketta (kunniapalkinto, ROP ja RYP4) sekä kaksi pokaalia (ROP ja RYP4). Ei hullumpaa, sillä tuomarina toiminut rodun todellinen asiantuntija Soile Bister on kuuluisa tiukasta arvostelustaan. :) Ilman kasvattajan Helin apua, en olisi kyllä päivästä selvinnyt, sillä hän siisti Muusan upean näköiseksi, opasti hirmuisesti minua esittämisessä ja lisäksi piti huolen siitä, että olin koiran kanssa oikeassa paikassa oikeaan aikaan! Iso kiitos siis Helille!

Arvostelu kertoi seuraavaa:

"Kaunislinjainen, hyväluustoinen, feminiininen narttu. Hyvät mittasuhteet. Kaunis pää, toivoisin paremman maskin. Hyvät silmät ja purenta. Ikäisekseen hyvä runko. Hyvät kulmaukset. Erinomainen häntä. Erinomaiset sivuliikkeet, hieman löysä edestä. Lupaava karva. Erinomainen luonne."

Muusan esiintymisestä sen verran, että juoksutus kaipaa reilusti harjoitusta vielä, sillä neiti tahtoo edelleen säntäillä ja puoltaa herkästi jalkojeni suuntaan. Seisotukset menivät Muusan osalta hienosti, mutta itse saan harjoitella kovasti näyttelyhihnan hallitsemista. Se kun tahtoi koko ajan valahtaa liian alas, mikä taas ei saa koiraa niin edustavaan valoon. Mutta tästä on hyvä lähteä eteenpäin! :) Alla vielä kuva Muusasta ihmettelemässä palkintojaan. Kiitos kuvasta veljelleni!

Muusanensimmisetpalkinnot.jpg picture by benzoe

Haaveissa agilityn alkeiskurssi

Ilmottauduin Bennyn kanssa nyt Etelä-Hämeen koirakerhon järjestämään agilityn alkeiskurssin hallintakokeeseen, ja olen varmasti seuraavan kuukauden kaikki peukut ja varpaat pystyssä, että pääsisin kesällä alkavalle kurssille! Hallintakoe on huhtikuun lopulla ja siinä katsotaan seuraavat seikat:

- koiran ja ohjaajan kontakti
- seuraaminen (vapaana tai hihnassa)
- luoksetulo
- leikkiminen (lelu siis mukaan!)
- luoksepäästävyys

Bennyn kanssa saan harjoitella vielä reilusti seuraamista ja leikkimistä, ja luoksepäästävyyttäkin on varmaan syytä vähän tarkistella. Tokoliikkeet eivät koskaan ole olleet omaa kiinnostuksenkohdettani, joten en ole niitä kovin ahkerasti harjoitellut. Seuraaminen sujuu Bennyltä tällä hetkellä lyhyitä pätkiä kättä seuraten, mutta yritän sen kanssa vielä ahkeroitua ennen hallintakoetta. Leluista Benny on lähinnä ollut kiinnostunut sisätiloissa, joten sitä pitäisi todella opetella. Alustavasti olen ajatellut aloittaa namisukan kanssa, jos sillä saisin innostusta myös ulkona leikkimiseen. Käytännössähän tämä tarkoittaa sitä, että laitan vanhan sukan sisään herkkuja, jotta saisin koiran kiinnostumaan siitä enemmän. Pikkuhiljaa namit voi sitten jättää sukasta pois, kun koiran on jo saanut innostumaan sukan kiskomisesta. Nyt siis vain etsimään jostain vahvaa urheilusukkaa, minkä kanssa olisi hyvä aloittaa. Olen myös suunnitellut ompelevani itse jonkinlaisen palkkalelun, mikä käsittäisi pehmeän, litteän puruosan ja sopivanmittaisen narulenkin kädelle. Valmiit motivointipatukat tuntuvat olevan niin kovia, että en usko Bennyn niihin oikein syttyvän. Se kun on vähän kranttu siitä, minkälaisessa lelussa jaksaa roikkua. :D Lisäksi kun Benny on niin nameihin orientoitunut koira, niin lelupalkasta on tehtävä todella helppo ja mieluinen kiskoa.

Luosepäästävyys onkin sitten aihe, missä olen itse hiukan huonolla tietopohjalla. Jos olen oikein ymmärtänyt, niin virallisesti siinä koiran tulisi istua sivulla ja pysyä siinä kun tatti paikoillaan tuomarin tullessa koiraa tervehtimään. No, Bennyllä tuskin on ongelmaa siinä, että sitä tullaan tervehtimään, mutta se saattaa vaihtaa asentoa tai ruveta onnesta soikeana tervehtimään itsekin tuomaria... En siis ihan tiedä, että mitä tällaisessa hallintakokeessa vaaditaan, mutta tietenkään täydellisestä suorituksesta ei varmaan olisi mitään haittaa. Muista hallintakokeen osioista eli luoksetulosta ja kontaktista en ole kauhean huolissani. Vaikka Benny ei aina arkielämässä ole noiden suhteen luottamuksen arvoinen, niin koulutustilanteissa niihin on aina voinut luottaa.

Benny ja Muusa kehissä

Tänään olin molempien koirien kanssa Match Showssa Tuuloksessa. Tohinaa meinasi riittää, sillä Benny ja Muusa osallistuivat eri luokissa ja kehät olivat luonnollisesti samaan aikaan. En edes tajunnut jäädä odottamaan toiselle myöhäisempää osallistumisnumeroa, joten sain olla skarppina molempien kehien välillä. Onneksi ne kuitenkin olivat vierekkäin!

Bennyn vuoro oli ensin pienten aikuisten kehässä ja kaikki meni heti alusta asti pieleen... Benny ei oikein osaa seistä käskystä, joten sen kanssa saa olla tarkkana ettei se istahda. Benny olisi todennäköisesti seissyt ihan ok, jos olisin antanut sen vaan nököttää itse siihen puuttumatta, mutta koska luulin että tuomari tulee ensin maassa koiria tervehtimään, ajattelin polvistua varmuuden vuoksi pitelemään Bennyä seisomassa, ettei se istahda silloin kun tuomari tulee luokse. No, tuomari ei tullut lähellekään ja Benny ei enää tajunnut mitä siltä haluttiin ja tuloksena oli paikallaan kiemurteleva koira, jonka punoittava emäntä yritti saada sitä pitämään edes hetken takamuksensa ilmassa... Pöydällä sama takapuolen hiissaminen jatkui, joten vaikka juoksuttaminen meni ihan nätisti, oli sininen nauha aika varma nakki.

Tämän jälkeen menin tietenkin kärkkymään Muusan vuoroa viereisessä kehässä, minkä ansiosta Bennyn sinisten kehä pääsi yllättämään. Kiiruhdin sitten joukon jatkoksi ihan tavallisella remmillä, enkä odottanutkaan sijoitusta, vaikka tällä kertaa Benny esiintyikin ihan mukavasti. Itse pelkäsin kuitenkin koko ajan Muusan vuoron tulevan naapurikehässä ja oikeastaan sinisten kehässä toivoin vain koko ajan, että tuomari valitsisi äkkiä sijoittuvat ja pääsisin kiiruhtamaan eteenpäin.

Muusan kanssa yritin unohtaa Bennyn kanssa sekoiluni ja keskittyä siihen, että Muusa saisi ainakin miellyttävän kehäkokemuksen, jos ei muuta. Muusa olikin oikein reipas ja ansaitsi hienosti punaisen nauhansa! Hihnakäyttäytymisessä on edelleen petraamista, että Muusa kulkisi tasaisesti vetämättä, mutta seisotukset ja pöytäkäyttäytyminen menivät kyllä oikein hyvin. Pöydällä ei tällä kertaa ollut tietoakaan arkuudesta, vaan neiti seisoi reippaasti tuomarin käsitellessä. Punaisten kehässä Muusa meni edelleen oikein upeasti, mutta oma ajoitukseni meni sen verran pieleen, että Muusan keskittymiskyky seisottaessa herpaantui juuri kuin tuomari puntaroi meidän muutaman välillä kenet laittaa jatkoon. Turha kaiketi selitellä, että kaiken muun ajan Muusa seisoi nätisti kuin patsas. :D Muusa ei siis aktiivisena pentuna jaksa määräänsä kauempaa seistä ihan rauhassa, joten olisi kai järkevää antaa sen vähän rentoutua siinä vaiheessa kun tuomari katselee toisia koiria. ;) Mutta kaikkiaan kehästä jäi oikein hieno tunnelma ja toive siitä, että parin viikon päästä oikeassa pentunäyttelyssä kaikki voisi sittenkin mennä ihan onnistuneesti...?

Muusa 5kk

Pikkuinen superpalloni kasvaa hurjan nopeasti ja on jo muhkeat 5kk! Elämä Muusalla menee samaa rataa kuin aina ennenkin; syöden, riehuen ja välillä vähän nukkuenkin. Hampaiden vaihtuminen alkaa olla loppusilausta vaille valmis, kun eilen huomasin viimeisenkin kulmahampaan tipahtaneen pois. Nyt vaan odotellaan, että uudet hampaat kasvaa täyteen mittaan yhtä hyvässä asennossa kun nytkin ovat. :) Karvan suhteen pohdiskelen vielä, että nyppiäkö taas vai ei... Uutta karvaa pukkaa jo alta, mutta pentunäyttelyä ajatellen en tiedä kummalla karvalla olisi parempi tuomarin eteen viedä. Kyseisen näyttelyn suhteen ei kyllä muutenkaan ole toiveet korkealla, sillä Muusan kehäkäyttäytyminen vaikuttaa edelleen aika toivottomalta: hihnassa poukkoilee ja pöydällä arkailee vieraita ihmisiä... Tehotreenin paikka siis vielä kahden viikon ajan!

Muusan Match Show -debyytti

Tänään olimme Ylöjärvellä match showssa ja Muusa sai ensimmäiset kokemuksensa näyttelymaailmasta. Tuloksena oli punainen nauha ilman sijoituksia sekä hyvä mieli ihan kohtuullisesta suorituksesta. Päivän parasta antia olivat seisotukset, vaikka niissäkin keskittyminen ei aina tahtonut riittää loppuun asti. En sitä toki näin pieneltä vielä vaadikaan. :) Juoksuttaessa Muusa meinasi välillä vähän vetää ja aika paljon katseli ohitseni yleisön suuntaan. Pöydällä pikkuinen taas pelkäsi tuomaria siinä määrin, että olisi mielummin kaivautunut kainalooni. Onneksi oli mukava ja asiallinen tuomari, joka jutteli mukavia siinä pentua käsitellessä. Pienten rotujen pentuja oli mätsärissä huimat viitisenkymmentä, joten punaisten kehässä olikin sitten aikamoinen ruuhka. Erityisen tyytyväinen olinkin siihen, miten hienosti Muusa malttoi seistä asennossa vaikka sekä edessä että takana välimatkaa toiseen koiraan oli tuskin kymmentä senttiä! Niin kuin tarkoitus olikin, niin tästä mätsärikokemuksesta saimmekin tärkeää vinkkiä siihen, mitä vielä pitää harjoitella ahkerasti ennen ensimmäistä oikeaa näyttelyä 4.4. Nyt siis reippaasti pitää treenata näyttelyhihnassa kulkemista ja pyytää kaikki mahdollisia vieraita ihmisiä käsittelemään Muusaa. :)

Vihellys luoksetulokutsua

Muusalla aivan takuuvarmana luoksetulokutsuna toimii vihellys, ja sen opettaminen on oikeastaan käynyt todella helposti. Jenna toivoikin siitä jo selostusta sen opettamisesta, joten täältä pesee! Aikanani olen tämän keinon itse oppinut naksutinguru Veli-Matti Ahosen naksutinsivustolta, joskaan en sitä aivan orjallisesti ole tainnut noudattaa.

Aluksi tarvitaan hyppysellinen pienen pieniä herkkupaloja, nälkäinen (tai muuten vaan ahne) koiranpentu ja muutama minuutti aikaa. Ihan ensimmäiset harjoitukset Muusan kanssa tein seuraavalla tavalla: Asetuin lattialle polvilleni ja piilotin käteni herkkupaloineen selkäni taakse, vihelsin tasaisesti ja annoin selkäni takaa herkkupalan sitä himoitsevalle pennulle. Vihellys loppuu täsmälleen sillä hetkellä kun pentu saa namin suuhunsa, mielellään niin, että pentu joutui hiukan liikahtamaan kohti namin saadakseen. Toistin tätä vaihetta peräkkäin, kunnes namit sillä kertaa loppuivat, eli n. 10-15 kertaa. Tällaista harjoitustuokiota tein Muusan kanssa muutamia kertoja, kunnes se ymmärsi, mistä on kyse ja liikahti minua kohden vihellyksen alkaessa, mutta käden ollessa vielä visusti paikallaan selän takana. Mitä enemmän toistoja, sitä varmemmin pennulle toiminta vahvistuu.

Hiljalleen lähdin sitten siirtämään samaa toimintaa erilaisiin ympäristöihin ja lopulta kokeilin myös tilanteissa, joissa Muusan huomio on kiinnittynyt toisaalle. Koska keuhkoni eivät riitä hirvittävän pitkiin tasaisiin vihellyksiiin, aloin käyttää katkonaista vihellystä "tiiiiii-ti-ti-ti-tiiiiii-ti-ti-ti...." silloin kun koira on pidemmän matkan päässä. Koiran ollessa lähietäisyydellä vaihdan pitkään tasaiseen vihellykseen, mitä jaksan puhaltaa siihen asti, kunnes palkka on koiran suussa. Muusan kanssa olen tosiaan päässyt helpolla, sillä se ymmärsi vihellyksen ilon hirvittävän vähällä vaivalla ja nopeasti. Jos pentu ei meinaa hiffata ideaa, kannattaa lisätä toistoja ensimmäisen vaiheen kanssa ja muistaa tarjota nami siten, että pentu joutuu hiukan liikahtamaan kohti sen saadakseen. Muusalle tällä hetkellä vihellys on niin voimakas signaali, että se havahtuu heti vaikka mistä maailmoista vihellystä kuullessaan. Toistaiseksi se ottaa kutsumerkkinä minkä tahansa ja kenen tahansa vihellyksen, tuli se sitten televisiosta tai ohikulkijan suusta. Eiköhän hiljalleen kuitenkin nuo "väärät hälytykset" karsiudu pois, kun niistä ei palkkaa heru.

Jäällä taas

Olimme taas eilen vakiokamujemme Tanjan sekä Javan ja Nelen kanssa jäällä, tällä kertaa Näsijärvellä. Aivan ihana reissu oli jälleen, vaikka tuuli tekikin säästä hiukan kirpakan. Bennykin oli vapaana, ja loistavasti meni muista jäällä liikkuvista huolimatta! Valoisa ajankohta ja lihapullat emännän kourassa pitivät Benny todella nätisti koko ajan kuuloetäisyydellä ja kaikki neljä pikkukoiraa saivat kirmailla sydämensä kyllyydestä. Ihanaa, ihanaa! :)

Tehosterokotteet niskaan

Paino 4,0kg.

Nyt on Muusalle tehosterokotteet isketty niskanahkoihin ja jälleen meni oikein hienosti reissu eläinlääkärille. Aluksi vähän hämmensi, kun eläinlääkäriaseman aulassa oli niin paljon koiria, eikä Muusa oikein olisi malttanut minua ollenkaan kuunnella. Vihellys on aina se ehdoton, mikä sitten tehoaa, jos kaikki muut kutsut menee ohi korvien. Lääkärin kopelointi ihan pikkuisen jänskätti Muusaa, mutta nätisti se silti oli ja antoi katsoa hampaat ja korvat rauhassa. Lääkäriltä saatiin vielä kehutkin, että hyvässä kunnossa plikka on. :)

Muusa on selvästi aina hiukan epävarmempi, kun Benny ei ole matkassa. Nytkin vähän tavallista enemmän piti vastaantulijoita huomioida haukahtelemalla tai muuten vaan ihmettelemällä. Harmi, että hyviä treenaushetkiä meni vähän sivu suun, kun menomatkalla oli sen verran hoppu. Taas yksi asia muistilistalle lisää, mitä pitää Muusan kanssa tehokkaammin harjoitella: siis lisää ulkoiluja ihan kahdestaan.

Eilen muuten otettiin vielä pikkuisen harjoitusta näyttelyhihnassa. Aluksi Muusa oli vähän järkyttynyt eikä liikkunut mihinkään, mutta sitten kun taas keksi että "hei tästähän voi saada namia", niin alkoi sujua loistavasti! :)

Boksittelua

Heräsin eilen agilityssä vihdoin ihan lopullisesti siihen tosiasiaan, että Muusan kanssa on tehtävä enemmän töitä että ero minusta sujuisi nätimmin. Muusan on kuitenkin totuttava siihen, että se välillä saa odottaa vuoroaan boksissa tai häkissä. Niinpä tänään aloitin tehokkaasti harjoitukset boksilla, mikä on Muusalla osittain nukkumapaikkanakin. Ensin houkuttelin Muusan nameilla menemään itse boksiin ja kun se natusteli siellä tyytyväisenä herkkujaan, suljin oven. Boksin ovessa on kuppi, johon pudotteli pienenpieniä murusia nameista, eikä Muusalla tässä vaiheessa ollut mitään hätää olla suljetun oven takana. Otin myös askeleita boksista pois päin ja palasin aina pudottamaan namia boksin kuppiin. Itseasiassa harjoitukset menivät niin hyvin, että poistuin jopa näkyvistä Bennyn kanssa, eikä Muusalla ollut hätää paluutani odotellessa. Olenkin nyt toiveikas tämän suhteen, ja toivon että keston lisääminen sujuu yhtä mainiosti kuin tämä alkukin. :)

Olin myös ahkera tänään heti aamutuimaan ja siistin molemmat koirat ajelemalla posket, kaulan, korvanlehdet ja peräpeilin. Muusan kanssa ajelu meni nyt suhteellisen kivuttomasti, ainakin verrattuna siihen edelliseen taisteluun koneen kanssa. Tähän vaikutti varmaan osin myös se seikka, että nyt alustana oli tuoli, mikä alueena oli sen verran pieni, ettei neitosen ollut niin helppo siitä lähteä lipettiin. ;)

Agilityä!

Olimme tänään kavereiden kanssa agilityhallissa tutustumassa ja harjoittelemassa, ja kyllä oli niin kivaa! Jokainen meni oman tasonsa mukaisesti ja kokeneemmat neuvoivat meitä aloittelijoita. Benny on joskus joitakin esteitä nähnyt, mutta mitään se ei varsinaisesti osaa. Muusalle kokemus oli ihan ensimmäinen ellei kotona olevaa lasten leikkiputkea lasketa. ;)

Bennyn kanssa kokeilin rakentamaamme rataakin, mihin kuului hyppyjen lisäksi A-este ja kaksi putkea. Menon ei ollut tarkoituskaan olla mitään sujuvaa, mutta halusin testata miten Benny seuraa minua useamman esteen verran. Aluksi en meinannut luottaa Bennyn kontaktiin ja ensimmäisen yrityksen tein hihnassa, mikä tietenkin meni ihan pipariksi. Sen jälkeen totesin että minä ja lihapullat kiinnostivat Bennyä muita koiria enemmän, joten uskalsin irroittaa hihnan. Ja hyvin se menikin! Benny oli todella hyvin kuulolla ja kontakti oli ehkä parasta antia pitkiin aikoihin! A-esteen Benny suostui yhden kerran kiipeämään runsaan avustuksen jälkeen, mutta sen jälkeen ei enää ollenkaan. Benny on tuon kaltaisissa asioissa muutenkin välillä vähän arkajalka, joten en ollut siitä kovinkaan ihmeissäni. Bennyhän saattaa siis välillä heittäytyä avuttomaksi esimerkiksi ihan sohvalle hyppäämisen suhteen ja esittää, ettei muka osaisi sinne itse hypätä... Putki meni kohtuullisesti ensimmäisen kerran ihmettelyjen jälkeen, putkihan on luonnollisesti kovin erilainen kuin se lyhyt leikkiputki kotona. Kaarella olevan putkenkin Benny meni jo toisella kerralla oikein loistavasti, vaikkei mikään turbovauhti ollutkaan päällä. Keppejä harjoittelimme sitten radan ulkopuolella. Olin yllättynyt, kuinka helposti Benny niihinkin innostui, vaikka lihapullakäden seuraamistahan se tietysti oli vielä tässä vaiheessa.

Muusan kanssa kävin vain hiukan ihmettelemässä esteitä. Suora putki meni avustajan kanssa ihan hienosti, vaikka Muusakin erilainen putki alkuun vähän ihmetytti. A-esteelle Muusakaan ei suostunut nousemaan, enkä sitä sen enempää sitten yrittänytkään. Keppejä pikkulikka kierteli ihan onnessaan lihapullan kiilto silmissä. Tosin kepit olivat aika pitkät, joten keskittymiskyvyn kannalta lyhyemmillä olisi ollut helpompi harjoitella. Muusan elo hallissa oli ihanaa niin kauan kun se sai olla vuorossa puuhastelemassa kanssani. Muun ajan neiti sitten harjoitutti (jälleen kerran) äänihuuliaan kiljumalla kurkku suorana perääni aina kun menin kauemmaksi ilman sitä. Tiedänpä ainakin mitä Muusan kanssa saa harjoitella ja rutkasti. Olin nimittäin ajatellut jättää Muusan nytkin aina boksiin odottamaan vuoroaan, mutta ensimmäisen yrityksen jälkeen huomasin, että hihnasta sitominen oli kahdesta pahasta edes vähän helpompi.

Tästä kaikesta jäi kuitenkin entistä suurempi into päästä Bennyn kanssa jonnekin kurssille, ja täytyy ottaa asiaksi nyt tehokas tiedustelu alkavista alkeiskursseista. Tähän asti löytämäni tarjonta on ollut todella niukkaa, mutta toivottavasti jokin meille sopiva paikka löytyisi, mihin pääsisimme mukaan.

Muusa pian 4kk

Paino 3,5kg.

Ensi sunnuntaina Muusa täyttää jo 4kk ja maanantaina niskanahkaan saadaan tehosterokotteet. Muusan on alkanut jo vaihtaa hampaitaan ja ylä- ja alaetuhampaat on nyt lähteneet. Toivottavasti kulmahampaatkin lähtevät yhtä helposti ja kivuttomasti. Täytyy kyllä sanoa, että Muusa on hirvittävän energinen pieni koira! Käsite ad/hd koiran kohdalla on saanut ihan eri merkityksen nyt kun Muusa on talossa. Pidemmänkin lenkin tai riehumisen jälkeen Muusa useimmiten vielä puhkuu tarmoa ja kulkee pitkin kämppää etsien itselleen virikkeitä. Ja sekös vasta tylsää onkin, että Benny painuu sängylle nukkumaan eikä ryhdy leikkiin "pikkusiskon" kanssa. Kyytiä saavatkin sitten niin kengät, lelut kuin kaikki muutkin mahdollisesti houkuttelevasti roikkuvat narut ja kankaat. Koulutöihin keskittyminen onkin allekirjoittaneella joskus hiukan haasteellista, kun vähän väliä saa juosta kaivelemassa jotain pois pennun suusta tai hampaista. :D Vanha klisee "koira söi koulutehtäväni" ei sekään tunnu enää niin kaukaa haetulta, kun päivänä eräänä pelastin opinnäytetyöni printatun suunnitelman elävän paperisilppurin hampaista...

Pikkuhiljaa olen jo suunnitellut tulevia näyttelyitäkin, ja harkinnassa olisi kaikkien rotujen pentunäyttely 4.4. Helsingin PetExpon yhteydessä sekä kääpiösnautsereiden pääerikoisnäyttely kesäkuussa. Muusa osaa melko hyvin jo seistä nätisti ja olla käsiteltävänä pöydällä. Näyttelyhihnaa on vasta hiukan kokeiltu, mutta eiköhän sekin ala ihan hienosti sujua, kun tässä vielä harjoitellaan. Enemmän taidan jännittää sitä, että osaanko itse toimia näyttelyissä niin kuin pitää, kun näyttelymaailma on minulle vielä ihan uusi ja vieras. No, kantapään kautta ja viisaampien opastuksella. ;)

Viikonloppu yhes koos

Viikonlopun olimme koko klaani koossa vanhemmillani, mikä siis käsitti kahdeksan aikuista, 1,5v. Taaperon ja kaksi koiraa. Benny ja taapero ovat siis vallan hyviä kavereita, mutta Muusalle kummipoikani on vielä varsin kummallinen otus. Niin kauan kun lapsi on paikoillaan, ei Muusalla ole mitään häntä vastaan, mutta liikkuvaa poikaa Muusa paheksuu ja taitaa vähän pelätäkin. Lähinnä tämä ilmenee haukkumisella, ja sitä lukuunottamatta mitään ongelmia ei ole kuitenkaan ollut. Hyväksi onneksi Taapero on kovin reipas ja nätisti käyttäytyvä koiria kohtaan, joten on hyvää harjoitusta Muusalle. Yleensä kun Muusa haukkui lapselle, niin tämä vain pysähtyi katsomaan ja ojensi kätensä koskettaman koiraa kauniisti. Tästä Muusa yleensä sitten rauhoittuikin, kun sai haistella pikkumiestä. Toivottavasti jatkossa taas ehdimme nähdä kummipoikaa oikein useasti, niin eiköhän Muusakin hiljalleen tule tutuiksi lapsen kanssa. :)

Koulutuskuulumisia

Voisin vähän kirjoitella, että missä meillä mennään koulutusmielessä. Minulla ei siis todellakaan ole mitään tavoitteellista tämä kouluttaminen, oikeastaan kaikki tavoitteellisuus varsinkin kilpailumielessä on aina aiheuttanut kylmiä väristyksiä. Se on osittain syykin siihen, miksi en ole oikein mihinkään koulutusryhmiin mennyt mukaan. Niissä kun niin monesti tähdätään kilpailemaan ainakin jollain tasolla.

Bennyn kanssa jossain määrin mennään ihan metsässä ja jossain määrin on edistyttykin. Ikuisuusasia meillä on ollut sivulletulo, kun en millään meinannut saada Bennyä ymmärtämään sitä ilman käsimerkkiä. Jossain vaiheessa sitten otin tehokuurin sanan yhdistämiseksi käsimerkkiin, ja kyllähän se sitten tulostakin tuotti. Sitä ei vaan aina muista miten ahkera pitäisi jaksaa olla. Sitten taas esimerkiksi tuon viimeksi koulutuskategoriassa mainitsemani pyörähdystempun suhteen alkaakin oikein korvia kuumottaa nolostuksesta. Se on ihan kokonaan unohtunut. Taisin kyllästyä silloin jo alkuunsa, kun en oikein päässyt siinä kunnolla alkuun, mutta lupaan, että vielä jonakin päivän Benny oppii senkin. Muutenkaan en ole viimeaikoina oikein mitään uutta Bennylle opettanut. Tuntuu, että Muusan kanssa niitä uusia asioita on koko ajan, ja ehkä vähän liikaakin nyt Bennyn kanssa vain kertailtu vanhoja. Voisin vaikka koittaa vähän aktivoitua tottispuolella ja antaa Bennylle useammin näitä yhteisiä koulutushetkiä.

Tällä hetkellä olisin kovin innostunut agilitystä, mutta alkuun pääseminen tuntuu kauhean vaikealta. Olen yrittänyt katsoa kursseja, mutta sopivaa ei tunnu löytyvän. Tampereella alkeiskurssi alkaisi (jos siihen edes pääsisi) vasta muistaakseni huhtikuussa ja jatkuisi kesälle. Kesä taas olisi tarkoitus olla töissä Hämeenlinnassa, joten hankalaksi menisi kulkeminen viikottain Tampereelle, varsinkin kun en voi luottaa edes siihen, että saisin autoa käyttööni. Hämeenlinnasta taas en oikein tahtonut mitään tarjontaa edes löytää, tai sitten alkavien kurssien tietoja ei ole vielä tullut. Tai sitten en löytänyt netistä kaikkia kurssien tarjoajia. Harmittaa kyllä kun innostusta olisi, mutta tarjonta ei nyt minun kohdallani vastaa kysyntää.

Onneksi sentään oman koiraporukan kanssa vuokraamme ensi viikonloppuna agilityhallin tunniksi ja pääsen siellä vähän tutustumaan eri esteisiin. Tarkoitus olisikin molempien koirien kanssa vähän kokeilla jotain. Bennyn kanssa varmaan voisi katsella vähän kaikkia esteitä, se on niihin aiemminkin joskus tutustunut eikä mitään suuremmin ihmetellyt. Muusan kanssa nyt varmaan lähinnä haistellaan vähän sitä sun tätä, riippuen siitä miten neiti paikanpäällä suhtautuu. Lasten leikkiputkihan kotoa löytyy ja se onkin sekä Bennyn että Muusan mielestä kiva kapistus.

Pentuleikkejä ja jäällä haahuilua

Muusa sai tänään nauttia pentuseurasta, kun treffasimme kaverini keskikokoisen snautseripennun kanssa. Pikkuinen Aada on Muusaa joitakin viikkoja nuorempi, joten pennelit olivat lähes samankokoisia. Itseasiassa Muusa vaikutti muhkeine karvoineen jopa isommalta, mikä sinänsä oli kovin hämmentävä kokemus, kun on tottunut pitämään Muusaa ihan rääpäleenä. :D Hyvin tulivat tyttöset juttuun, vaikka ensitapaaminen ei hirvittävän riehakas vielä ollutkaan. Lisäksi talvinen keli sai molemmat pennut aika nopeasti hiukan tutisemaan, joten kovin pitkään ei viitsinyt ulkona viipyä.

Illemmalla lähdimme vielä Iidesjärven jäälle ulkoilemaan kaverini ja hänen kahden pikkukoiransa kanssa. Kiinanharjakoira puuterihuisku Nele ja kiinanharjakoira/perhoskoira Java ovatkin Bennyn ja Muusan mieluista vakiolenkkiseuraa. :) Jäällä uskaltauduin päästämään jopa Bennyn hetkeksi vapaaksi, vain todetakseni ettei kannata hermojaan moisella kiristää. Alkuun Benny pysytteli hienosti lähettyvillä ja tuli luokse kutsuttaessa, mutta eräs läheltä menevä hiihtäjä sai Bennyn heittämään korvat lumipenkkaan. Benny kävi siis kertaalleen hiihtäjän räksyttämässä pienen matkan päästä ja vaikka tulikin sitten luokseni, oli se jo sen verran kiihtynyt, ettei meinannut antaa kiinni... Sen jälkeen herra pysyikin sitten visusti hihnassa, vaikka muut vielä hetken saivatkin kirmailla. Bennyllä on tosiaan taipumus etenkin hämärällä valpastua jonkinlaisen vahtimoodiin, niin että käy herkästi sitten muita lähellä liikkujia haukkumassa. En ole vielä oikein keksinyt, millä sitä lähtisi pois kouluttamaan, kun siinä kiihtyneessä mielentilassa ei Bennyä hetkauta oikein mikään. Ei herkut eikä huudot, eikä edes naamalle roiskaistu pakkaslumi. :/ No, tästä syystähän Benny ei juuri koskaan ole vapaana muuta kuin aidatuilla alueilla.

Muusa 14 viikkoa

Paino 3,1kg

Muhkeassa kolmen ja puolen kuukauden iässä Muusa on jo kasvanut hurjasti siitä pienestä pallerosta, mikä kotiin kannettiin noin seitsemän viikkoa sitten. Energiaa riittää vaikka kuinka paljon, välillä vähän vääriinkin asioihin. Eilen esimerkiksi sain kerta toisensa jälkeen juosta pennun perässä, kun se viihdytti itseään hakemalla paperikorista paperinpalasia ja kiikuttamalla niitä pitkin huoneita. Saaliinsa neiti kyllä luovutti iloisesti, kun vaihtokaupassa nettosi jonkun pienen herkkupalan. Tätä taitoa onkin saanut vähän väliä harjoitella, kun Muusa on kova tyttö kanniskelemaan kaikkea suussa. Mullistava taito näin ahneelta pikku possulta on se, kun Muusa on oppinut odottamaan omaa ruokakuppiaan omalla ruokailupaikallaan hienosti istuen. Olen aina antanut Bennyn kuppiin ruuan ensin ja estänyt Muusan pääsyn sinne siksi aikaa, kunnes ehdin tarjoamaan ruuan sen oman nokan eteen. Tästä Muusa sitten hienosti päätteli, että sitä kuppia voi yhtä hyvin odotella jo valmiiksi siellä oikealla paikalla. Nyt olen alkanut vaatia vielä katsekontaktia ennen kupin laskemista, ja sitäkin toimintaa Muusa tarjoaa jo hienosti.

Syyhyävät sormeni pääsivät vihdoin Muusan pentukarvan kimppuun, ja hapsottavan palleron alta kuoriutui näpsäkkä snautserineiti! Pientä käsivällisyyttä vaadittiin, että lopputulokseen päästiin, mutta loppu hyvin kaikki hyvin. :) Koneella ajelu erityisesti osoittautui haasteelliseksi, kun Muusa ei olisi millään pysynyt aloillaan tukevasta otteesta huolimatta...

Muusa seisoo

Muusa odottaa

Lumista menoa mökillä

Vietimme mukavan viikonlopun vanhempieni kanssa mökillä, ja koirat pääsivät nauttimaan lumisella jäällä kirmailusta. Alunperin tarkoitus oli käydä Bennyn kanssa hiihtämässäkin, mutta lunta oli niin paljon, etten laiskuuttani jaksanut lähteä rämpimään latua jäälle. Toisekseen, en usko, että Benny olisi jaksanut koko lenkkiä lumessa pomppia. Tyydyimme siis vain kahlailemaan jalkaisin. Ensimmäinen reissu jäi lyhyeksi, kun noin vartin edettyämme Benny päätti, että pompittu oli jo ihan riittävästi ja palasi omin päin mökin kuistille odottamaan pääsyä lämpimiin sisätiloihin... Tulihan se sieltä vielä kutsumalla, mutta umpihangessa rämpimisen sijaan teimme sitten pieniä tottisharjoituksia ja muuten vaan peuhasimme lähietäisyydellä omasta rannasta. Muusa-raasukin koitti välillä pomppia Bennyn perässä umpihankeen, mutta pikkuisella snautserinalulla meno hangessa ei ollut ihan kaikkein sulavinta. ;)

Benny tarkkailee rantametsikköä Benny kiitää hangessa

Muusa tarkkailee Kilpaa mutsin luokse

Muusa 10 viikkoa

Paino 2,3kg

Muusa on nyt täydet 10 vkoa vanha ja todellinen sisupussi on kuoriutunut alun ujostelun jälkeen. Bennyä neiti hyppyyttää jo mennen tullen, vaikka toki välillä pitää vinkaista oikein säälittävästi, jotta saa ihmisten sympatiat puolelleen. Tiedättehän, "kun toinen on vielä niin pieni...". :D Edelleen pyrin seisottamaan Muusaa päivittäin pöydällä ja harjoittelemaan kaikenlaista käsittelyä. Kynnenleikkuut, kampaus ja tassukarvojen siistiminen sujuvat mukavasti varsinkin silloin, kun pentu on riiittävän väsähtänyt. Panta on osoittautunut Muusalle niin pelottavaksi kokemukseksi, että aloitimme siihen tutustumisen uudestaan ihan alusta alkaen. Muusa on jo jokseenkin hyvin ehdollistunut naksuttimen äänelle ja sen avulla olen menestyksekkäästi aloittanut pantaan totuttamisen. Aluksi Muusa sai palkan siitä, että kosketti lattialla olevaa pantaa kuonollaan ja sen se oppikin tekemään innokkaasti oikein nopeasti. Nyt pidän pantaa lenkkinä kädessäni ja palkkaan, kun Muusa työntää kuononsa siitä läpi. Toistaiseksi joudun vielä hiukan makkaralla houkuttelemaan oikeaa liikettä, mutta lupaavalta näyttää. Ehkäpä tämäkin koira vielä jonakin päivänä kulkee kauniisti panta ja hihna kaulassa!

Ensimmäiset päivät luovutuksen jälkeen

Paino 1,5kg

Muusa on nyt ollut uudessa kodissaan neljä päivää ja on jo ihan kotiutunut. Tai no, oikeastaan olemme nyt joulun lapsuudenkodissani, ja ihan varsinaisen kotinsa Muusa näkee vasta vuodenvaihteen jälkeen. Ensimmäiset päivät olemme viettäneet leppoisissa merkeissä uuteen paikkaan tutustuessa ja erilaisia arkipäivän asioita harjoitellessa. Ulkoilut ovat sujuneet hienosti lähinnä omassa pihassa ja nimensä neiti näyttää jo hyvin tunnistavan ja tuleekin aina iloisesti luokse kutsuttaessa. Tarpeensakin neiti tekee yleensä hienosti ulos, vaikka sisällekin vahinkoja sattuu, kun emäntä ei ole riittävän valppaana.
Päivittäin olen seisottanut Muusaa pieniä hetkiä pöydällä ja totuttanut siinä kaikenlaiseen käsittelyyn, sillä Muusan kanssa on tarkoitus käydä tulevaisuudessa näyttelyissä, ja jo turkinhoidonkin (ja eläinlääkärikäyntien) kannalta pöydällä käsittelyä on harjoiteltava. Olen yrittänyt totuttaa pentua myös villapaitaan ja kaulapantaan, mutta toistaiseksi tulokset eivät ole päätä huimanneet. Muusan mielestä molemmat kapistukset ovat suorastaan ällöttäviä eikä ne päällä voi mitenkään liikkua normaalisti... Parempi siis vain istua paikallaan ja vikistä säälittävästi, jos edes joku heltyisi niistä vapauttamaan. Jatkamme siis edelleen lyhyen lyhyitä harjoituksia ja jäämme odottamaan onnistuneempia kokemuksia.

Muusa tuli taloon

Ihastuttava neiti Muusa saapui uuteen kotiinsa eilen illalla. Ensimmäinen ilta meni hiukan kipsissä, kun Iso Paha Valkoinen Benny oli hiukan pelottava eikä oikein innolla toivottanut heti uutta tulokasta tervetulleeksi. Seuraavana aamuna kuitenkin molemmilla koirilla oli mukavammat tunnelmat, Muusa oli reippaampi ja Benny suopeampi. Pihassa pikkuinen uskalsi jopa jo haastaa Bennyä leikkiin, vaikka pupu menikin pöksyyn siinä vaiheessa, kun "isoveli" vastasi kutsuun. Joka tapauksessa hyvältä näyttää ja varmasti partanaamat tässä hiljalleen ystävystyvät. :)

Pennunodotusta...

Nyt on viimein pitkän haaveilun aika käydä toteen, kun Benny saa reilun viikon päästä kaverikseen pienen pippuri&suola-värisen käppänäneidin! Päätös toisesta koirasta ei suinkaan ole yhden yön aikana syntynyt, vaan olen sitä mielessäni pohdiskellut jo lähemmäs vuoden verran. Kesän aikana tuli katseltua jo aktiivisemmin eri kasvattajia pentusuunnitelmineen ja kun sopiva pentue sopivalta kasvattajalta oli tiedossa, niin konkreettinen ajatus pennun ottamisesta alkoi muodostua. Nyt sitten vielä viimeiset päivät on jaksettava odottaa, ennen kuin pikkuista saa lähteä hakemaan... :) Nimiasiasta muodostui varsinainen jenkkilän presidentinvaalien kaltainen pyöritys, kun nimestä äänestettiin ja väännettiin niin kavereiden kuin perheenkin kesken. Lopulta yksi nimi tuntui kuitenkin sopivan parhaiten omaan suuhuni. Niinpä pikkuneidin kutsumanimeksi tuli Muusa.

Pentu olisi tarkoitus opettaa Bennyn tavoin naksuttimelle, ja odotankin jo innolla, miten koulutus lähtee sujumaan, kun naksuttimelle ehdollistaa jo pentuna. Vielä pitäisi kuitenkin hankkia klikkeri, jossa on kaksi erilaista ääntä, jotta saan molemmille koirille sitten oman naksuäänensä. Ajattelin, että näin olisi kuitenkin helpompi molempien koirien tottua siihen, kumpaa koiraa palkitaan. Vielä kun itse ensin oppii muistamaan, kumpi ääni on kummalle... :D

Paluu arkeen

Huh huh, onpas pitkä aika vierähtänyt, kun olen tätä viimeksi päivitellyt... Aika on kulunut niin nopeasti ja laiskuuskin kai iskenyt. Kesän jäljiltä saa taas sekä koira että emäntä totutella arjen rutiineihin: remmilenkkeihin, säännöllisempään rytmiin ja ruokailutottumuksiin...

Kesän aikana Bennystä ja reilu 1v. kummipojastani tuli hyvät kaverit. Vuorotellen menevät toistensa perässä, enimmäkseen kuitenkin poika koiran perässä! :D Taaperolla on kyllä yllättävänkin hillitty ja oikea tapa paijata koiraa, mutta silti huomaa, että Benny ei aina oikein tiedä pitäisikö painella varmuuden vuoksi karkuun. Sitten toisaalta Bennykin hakeutuu taaperon seuraan ja kanniskelee lelujaan yhdessä leikittäväksi. Ilmeisen hyödynkin lapsen läheisyydestä Benny on jo oppinut: Taaperolla on tapana syöttää omastaan vähintään osa myös karvaiselle kaverille. Maissinaksuista, korpuista ja leivänkannikoista haukataan sulassa sovussa vuoronperään ellei korkeampi taho ole valvomassa. Huvittavinta kuitenkin on, kun molemmat kaverukset nököttävät tiiviisti pöydän vieressä kerjäämässä aina kun muut syövät... :D

Hiihtelyä

Pääsiäisenä kokeilimme Bennyn kanssa jotain hiukan erilaista lenkkeilyä, nimittäin hiihtämistä. Itse en ollutkaan hiihtänyt sitten kouluvuosien pakkopullan jälkeen ja Bennyllekin kokemus oli ihan uusi. Mutta hyvin se sujui, enkä tainnut kaatuakaan kuin kerran. :) Mitään oikeita koirahiihtovälineitä minulla ei ole, mutta näin pienen koiran kanssa sujui vallan mainiosti siten, että sidoin fleksin vyöllä vyötärölleni. Aluksi Benny innostuksissaan nyki hiukan, mutta rauhottui sitten pian tasaisempaan tahtiin. Täytyy myöntää, että vaikka kouluaikana pidin hiihtämistä kaikista kamalimpana liikuntamuotona, tuntui se näin omaan tahtiin koiran kanssa oikein mukavalta vaihteluilta kävelylenkkeihin. Oli kiva katsoa, kun Bennykin sai juosta vähän rivakampaa vauhtia, ja mikäs siinä itselläkään hiihdellessä hyvin luistavalla järvenjäällä, pääsiäisauringon lämmittäessä mukavasti kasvoja... 8) Ja sai sitten taas pashaa ja muita pääsiäisherkkuja syödä vähän paremmalla omatunnolla!

Pieni toipilas

Nyt on Bennyltä miehuus taakse jäänyttä elämää ja neljäs postoperatiivinen päivä menossa. Leikkauspäivänä Benny oli hiukan pöpperöinen; nautiskeli vain rapsutuksista ja paijailusta. Kauluri oli raukalle alkuun kauhistus, kun ei ollut aikaisemmin sellaista nähnytkään. Moinen kapistus päässä ei Bennyn mielestä vain yksinkertaisesti kyennyt liikkumaan senttiäkään, vaan parempi oli seistä päätä riiputtaen niillä sijoilla, mihin nyt satuttiin jättämään. Iltaa kohden kuitenkin pieni potilas virkistyi ja seuraavana aamuna se oli taas jo oma iloinen itsensä. :) Mitään isompia muutoksia en ole vielä Bennyssä kastraation jälkeen huomannut, edelleen se haistelee, merkkailee ja ruopii maata lenkillä! Mitä nyt hiukan harvakseltaan entiseen verrattuna.

th_P2290297.jpg

Hyvästit miehuudelle

Nyt on viimein varattu aika eläinlääkärille loppuviikosta, ja Bennystä tulee eunukki. Mitään erityistä ajankohtaista syytä kastraatioon ei ole, eikä oikeastaan mitään miehisiä ongelmiakaan ole Bennyn kanssa ollut, mutta toisaalta, eipä herralla sukukalleuksilleen mitään tarvettakaan ole. Alapurennan takia (suurimpana syynä) Bennyä ei koskaan tulla kuitenkaan käyttämään jalostukseen, eikä samasta syystä näyttelyihinkään ole asiaa. Toisekseen seuraava koirani todennäköisesti tulee olemaan narttu, joten silloin viimeistään olisi kastraatio edessä. Niinpä ajattelin hoitaa homman pois alta nyt kun Benny on vielä nuori ja itsekin pystyn nyt lomallani hyvin hoitamaan toipilasta kotona. Tietyllä tavalla tietenkin jännittää, että lähteekö Bennystä sitten joitakin rakastettavia piirteitä hormonitoiminnan myötä, mutta muuten tuntuu ihan oikealta ratkaisulta.

Takkuamista temppujen opettelussa

Olen nyt opettamassa Bennyllä ympäri pyörähtämistä, eli neljällä tassulla pitäisi pyörähtää kerran 360 astetta ympäri. Kuulostaa helpolta, eikö? Niin minäkin luulin... Ajattelin, että koska Benny kierii vasemman kyljen suuntaan, eli pää kääntyy tuolloin oikealle, niin ottaisin tähän temppuun pyörimissuunnan toiseen suuntaan eli vastapäivään, ettei temput sekoittuisi missään vaiheessa toisiinsa. Noh, ilmeisesti tämä suunta tuntuu olevan Bennylle luonnottomampi, koska se tarjoaa mielellään pään kääntämistä oikealle. Jaoin tämän tempun nyt tässä vaiheessa ainakin seuraavanlaisiin osiin: seisominen, pään liikahtaminen vasemmalle, etuosan liikahtaminen vasemmalle, ja lopulta ympäri pyörähtäminen. Tietenkin liikkeissä palkkaab ensin pienemmistä liikkeistä ja odotan sitten vasta isompia. No mutta, kuvittelin tosiaan, että tässä olisi kiva pikku temppu, jonka saisin suunnilleen viikossa opetettua... :D Nyt on kulunut puolitoista viikkoa ja ollaan vielä pään kääntämisessä. Benny jo tajuaa hiukan, mitä siltä haluan, mutta välillä saattaa sitten kuitenkin kadottaa punaisen langan ja vaikka tarjota istumista. Tai kääntää päätä oikealle... Olen siis mitä ilmeisemmin vahvistanut liian epämääräisesti tai onnistumis/palkitsemistiheys on liian harva, ongelma tuntuu vain hankalalta korjata... Oikeastaan tekisi mieli jo luopua koko tempusta ja alkaa opettaa jotain muuta, mutta en aio sortua huonoihin tapoihini ja jättää taas jotakin temppua puolitiehen. Hyvää harjoitteluahan tämä vain on, kun kaikki ei menekään ihan leikiten.

Uutta puhtia koulutukseen

Aloitimme Bennyn kanssa tokoilua tapakasvatusryhmässä ja nyt takana on kaksi osallistumista. Vaikka yhteistä taivalta on takana jo melkein kaksi ja puoli vuotta, niin halusin ehdottomasti alkeiskurssille, koska aikaisemmin en ole ollut minkäänlaisilla ohjatuilla kursseilla. Budjetti ja aikataulut eivät vain ole koskaan oikein mennyt yksiin tarjonnan kanssa. Ennen kurssin alkua innostuin pitämään jonkinlaista koulutuspäiväkirjaa ohjaajan suosituksesta, ja voin kyllä suositella! Ihan joka treenin jälkeen en ole siihen kirjoittanut, mutta vähintään viikottain kuitenkin. Kirjoittaessa tulee mukavasti analysoitua treenin onnistumista ja samalla saa muistiin arvokkaita vinkkejä ja kokemuksia, mitkä helposti unohtuisivat ajan kuluessa.

Kurssilta olen jo näiden kahden kerran jälkeen saanut valtavasti. Moni asia palkkaamisen ja kontaktin suhteen on tuntunut loksahtavan paikoilleen, ja ennen kaikkea tunnit ovat lisänneet huomattavasti motivaatiotani koulutella myös tuntien välillä. Bennyssä olen huomannut jo ison eron aikaisempaan! Lenkillä ohitukset eivät vielä mene ihan siististi, mutta Benny on huomattavasti kiinnostuneempi minusta kuin tähän asti. Aikaisemmin Benny on loikkinut hihna kireällä kahdella tassulla ja toiset kaksi tassua on huitonut ilmaa haikean vinkumisen säestämänä... Nyt olen saanut koiran huomion viimeistään peruuttamalla vastaantulijoista poispäin ja toisinaan ne namit ovat muutenkin kiinnostaneet toista koiraa enemmän (mikä on Bennyn kohdalla jo loistava edistysaskel). Ylipäätään huomaan Bennyn tarkkailevan minua ulkosalla paljon kiinnostuneemmin kuin aiemmin. :)
Kurssin lisäksi olen palannut ahkerammin naksuttimen käyttöön ja silläkin on varmasti ollut merkitystä edistymiseen. Otin uudelleen naksun rinnalle käyttöön myös palkkasanan, jotta palkkaaminen olisi tehokkaampaa myös silloin kun naksu ei satu roikkumaan kaulalla. Päädyin samaan JES-sanaan, mitä olen jo aikaisemmin käyttänyt, tosin silloin tuntui, ettei se koskaan mennyt selkäytimeen samalla tavalla kuin naksahdus. Nyt kyllä sana tuntuu toimivan ihan yhdenvertaisena naksahdukselle.

Taustoja

Aloitan tämän blogin kirjoittamisen vasta nyt, mutta koska sekä minulla että koiralla on myös historiaa ennen sitä, aion nyt ensinnäkin kertoa niistä. ;) Minulle Benny on ensimmäinen oma koira, eikä perheessäni ole koskaan ollut lemmikkejä (toisin kun olisin aina halunnut). Olen siis melkoinen aloittelija koirankoulutuksen suhteen, mutta onneksi netistä saa nykyään niin paljon hyödyllistä tietoa, myös koiran koulutuksesta. Bennyn alkuajat kouluttelin sitä melko perinteiseen tapaan kädellä ohjailemalla ja houkuttelemalla, mutta sittemmin tutustuin naksutinkoulutukseen. Ensimmäiset tiedonmurut löysin netistä, ja viehätyin heti psykologisesta näkökulmasta ja olin innoissani muistaessani samoja asioita jo lukion psykologiantunneilta. Uskoin myös, että Bennyn kaltaiselle liikkuvaiselle otukselle metodi voisi olla vallan toimiva, koska saisin siinä hiukan lisäaikaa palkkaamiselle merkkiäänen avulla. Koira kun niin usein ehti tehdä sen seitsemän asiaa siinä välissä ennen kuin minä ehdin kaivaa namia pussista koiran suuhun asti... Ei sillä, etteikö naksuttimen kanssa saisi olla vieläkin tarkempi oikean ajoittamisen kanssa, mutta merkkiääni on niin paljon helpompi saada oikeaan aikaan kuin herkun saaminen koiran suuhun.

Ensimmäisiä kertoja aloin ehdollistaa Bennyä naksuttimelle, kun Benny oli jotakuinkin puolivuotias, keväällä 2006. Se tajusi hyvin nopeasti idean naksautuksen ja herkun yhteydestä. Mistään varsinaisesta naksutinkoulutuksesta meidän kohdalla ei voinut tuolloin puhua, eikä varmaan vieläkään, sillä mikään ns. puhdasoppinen naksuttelija en taida olla. Pyrin toki rohkaisemaan koiran oma-aloitteisuutta, ja jättämään pakotteet minimiin, mutta mitenkään täydellisesti en sitä toteuta.