torstai 28. kesäkuuta 2012

Pientä viivettä....

Kuvittelenko olevani kiireinen ihminen, vai onko oikeasti ollut jotain muuta tekemistä kuin blogin ylläpitäminen.... :D No joo, kiirettä pitääkin aina sopivassa määrin, ja parhaillaan yhdistämme isännän kanssa talouksia, joten muuttopuuhaakin riittää. Koirat ovat sopeutuneet elämänmuutokseen kivasti. Pidättyväinen Muusa on selvästi ottanut isännästä itselleen kakkosihmisen, ja Benny nyt tykkää aina kaikista. Isännän puolelta perheeseen saatiin myös siperianhusky Rocky, ja karvainen uusioperheemme tulee oikein mukavasti toimeen keskenänsä. Enemmän huolta taitaa olla siitä, etteivät pikkukoirat pomota huskya ihan mielivaltaisesti - joskus kun Rocky-raasu ei saisi edes kulkea tietyltä puolelta sohvapöytää... Niin, ja Rocky itse ei moisesta masennu. Se on iloisen hömelö ja yrittää vaan sitkeästi haastaa pieniä perheenjäseniään leikkimään. Rocky kun on kovin epähusky ja hoivaisi varmaan kissanpoikasiakin hellyydellä...




Agilityssä on paljon tapahtunut. Bennyn kanssa SM-nollat saatiin kasaan tammikuun lopussa, minkä jälkeen pidettiin pari kuukautta kisataukoa. Sitten käynnisteltiin taas kisavirettä ja itse SM-kisat käytiin korkkaamassa Tikkakoskella 16.-17.6. Meidän SM-debyyttimme sisälsi osallistumisen niin joukkueessa kuin yksilökisassakin. Joukkueradalla teimme hienon radan puomin alastulovitosella, mutta muutkin keräsivät sen verran virheitä, että mitään menestystä ei joukkueemme lunastanut. Yksilökisojen hyppyradalla haviteltiin kovaa vauhtia, ja ihanneaikaan pääseminen edellytti päälle 4m/s etenemää. Meille se oli liian kova, ja muutamalla sekunnilla jäätiin ihanneajasta. Yliaikanollilla mentiin vielä finaaliinkin, mutta meidän aikamme oli silti pari sekuntia liikaa finaaliradalle. Mutta hieno tunne jäi SM-kokemuksesta, teimme varmasti meidän tasomme parhaita suorituksia tässä vaiheessa. Ensi vuonna uudestaan! :)

 

 Ja loppuun vielä Muusan agilityterveiset uuden pujottelukoosten merkeissä. :) Neidillä oli vähän vaikeaa tuossa kevättalvella, ja etsimme kovasti sitä iloa takaisin harrastamiseen. Johonkin se kun oli kadonnut kaikkialta muualta paitsi kotipihalta. Mutta nyt näyttää taas kivalta ja oikea vire on löytymässä. :)

 

maanantai 16. tammikuuta 2012

Eckerö ja vuoden 2012 agilityaloitus

Agilityvuosi pyörähti käyntiin Eckerön loppiaiskisojen muodossa. Molempien koirien kanssa olikin ollut reilun kuukauden kisatauko, ja treenitkin melko vähäisiä monta viikkoa. Muusan juoksujen aloitus kummitteli ihan viime metreille asti, mutta lopulta kuitenkin myös juoksuton neitikoira pääsi matkaan mukaan ja kisaradoille. Muusalle siis viikonlopulle 3 starttia, Benny urakoi 4 starttia.

Muusan suhteen odotukset eivät tosiaan olleet korkealla, sillä vire ei ole ollut kauhean korkealla ja varsinkin vuoden ekat maneesitreenit päättyivät lähes itkun partaalle. Kepit eivät vaan suju sitten millään ja koiran vire on ihan nurinperin. Tähän lähtökohtaan nähden siis olin oikeastaan tyytyväinen Muusan Eckerön suorituksiin, vaikka tulokset menivät jälleen useamman kymmenen puolelle kaikki kolme. Joka tapauksessa kepit parhaimmillaan JO toisella yrittämällä puhtaasti ja kaikkiaan koiran mieli oli iloinen. Mutta onhan tuon Muusan meno kaikkiaan ollut nyt aika tahmaista ja jonkinlainen yhteinen ymmärrys on ollut vähän kateissa. Nyt taas kisataukoa, kohta juoksujen takia treenitaukoakin, ja sitten olisi tarkoitus taas panostaa hyvän mielialan rakentamiseen ja kujakeppitreeniin. Muusan kisavideoista iso kiitos Terhille ja Pasille!

Eckerö Muusa A


Eckerö Muusa B


Eckerö Muusa F


Bennyn vuosi alkoi makealla vireellä! :) Aikajärjestyksessä D-rata oli kisoissa ensimmäisenä, joten hylly menköön yli-innokkuuden piikkiin. Ei kaivele sitten pätkääkään! Loput kolme muuta rataa jättivät myös mukavan fiiliksen, enkä kyllä ollut ainoa, joka jäi ihmettelemään, että kaikki kolme puhdasta rataa menivät yliajalle. C- ja E-radat 3s pintaan (!?!) ja F-rata harmillisesti 0,45s... Etenemät eivät ole valitettavasti tiedossa ainakaan tässä vaiheessa, mutta ei se vauhti laiskalta tuntunut. Tykkäsin kuitenkin rataprofiileista ja jotenkin Bennyn kanssa tuntui taas synkkaavan. Tästä on hyvä jatkaa tulevaan vuoteen. :) Benny videoista kiitos Terhille ja kuvausapulaisille!

Eckerö Benny C


Eckerö Benny D


Eckerö Benny E


Eckerö Benny F