sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Näyttelyä ja agilityä

Kylläpäs on päässytkin tovi vierähtämään siitä, kun viimeksi olen päivittänyt blogia. Muusa on esiintynyt tällä välin kahdessa näyttelyssä, joista ensimmäisessä se sai ensimmäisen ERIn laatuarvostelussa! Kyseessä oli Hämeenlinnan ryhmänäyttely, jossa tuomari Marjo Järventölä sijoitti Muusan ensin JUK2:ksi ja sitten PN4:ksi! Remmikävely oli ihan hirvittävää, mutta ilmeisesti tuomari ehti nähdä vilauksen myös jotain muutakin. Arvostelussa luki seuraavaa: Erinomaisen lupaava, tanakkarunkoinen juniori. Oikean mallinen, voimakkuudeltaan erinoimainen. Pitkä pää, hyvin kauniit rungon ääriviivat. Tasapainoiset kulmaukset. Tiivis, karkeudeltaan erinomainen runkoturkki, parta ja raajakarvat turhan pehmetä. Liikkuu erinomaisella askelpituudella. Kiva olemus. Kaikin puolin tasapainoinen kokonaisuus.

Toinen näyttely oli eilen Jyväskylässä, mikä oli meille ensimmäine KV-kokemus. Tuomari Bernardo Bucher Regazzoni oli pippureissa hyvin tiukka ERIen kanssa, joten Muusan EH2 tulos ei jäänyt oikeastaan edes harmittamaan. Arvostelussakaan ei mitään uutta ja ihmeellistä tullut. Päivä oli siis mukava, ja hyvässä seurassa oli kiva vähän katsastella myyntikojujakin. Mukaan ei tosin tällä kertaa tarttunut muuta kuin yksi kunnon metallikampa ja euron vinkulelu koirien iloksi.

Agilityn suhteen Benny on totisesti löytänyt turbovauhtinsa, ja saan jo tsempata, että pysyn mukana treeneissä. Intoa siis riittää, vaikka edelleen keinu, rengas ja kepit ovat haastavat. Etenkin renkaalla Benny kaipaa alkuun muutaman lämmittelyhypyn oikein hyvällä ohjauksella, ettei yritä lintsata. Keinulla jotain edistystä on tapahtunut, mutta vielä ei uskalla yksin sitä päästää esteelle, sillä kolahduksesta Benny saattaa edelleen hypätä pois kyydistä.

Muusakin on nyt vähän enemmän päässyt mukaan agilityn omatoimitreeneissä. Ensimmäistä kertaa se pääsi kokeilemaan sekä keinua että A-estettä, joista keinu meni oikein loistavasti namittamalla, eikä Muusa ollut moksiskaan edes pienestä tärähdyksestä. Sen sijaan A oli Muusalle varsin järkyttävä kokemus, ja se jämähti paikoilleen sekä nousussa että laskussa niin, että sain avustajan kanssa tehdä oikein kunnon lirkutukset saadakseni sen loppuun asti. Seuraavalla kerralla olisikin omana tavoitteena päästä harjoittelemaan A:ta vähän enemmän. Kotioloissa ollaan sitten treenattu hyppyä. Namialusta houkuttimena Muusaa ei pienet hypyt juuri pitele, ja se hyppääkin hienosti hakemaan palkkansa. Ei siis muuta kuin treeniä, niin pääsee Muusakin kunnolla agilityn makuun. :)