Nykyistä ja tulevaa

Viimepäivinä Muusa on päässyt oikein ahkerasti harjoittelemaan kujakepittelyä, ja täytyy sanoa, että tämän helpommaksi ei pujottelun harjoittelu voi mennä. Tähän asti ainakin Muusa on edennyt kuin itsestään, ja meillä molemmilla on ollut hauskaa! Nyt ollaan jo siinä vaiheessa, että kuja on keskeltä lähes kiinni ja leveimmilläänkin se on vain noin 10cm leveä. Muusa siis ihan selkeästi joutuu jo pujottelemaan, ja tekeekin sen hyvällä rytmillä lelupalkan siivittämänä. Takaaleikkaukset tai mun nopeusvaihtelut ei aiheuta mitään häiriöitä, mutta lähestymiskulmien kanssa on vielä tekemistä. Muusa ei vielä osaa hakea keppejä alusta lähtien, vaan saattaa hypätä matkaan keskeltäkin, jos tulokulma on liian jyrkkä.

Bennyllä sen sijaan on koko talvikauden ollut meneillään joku ihmeen taantumavaihe. Ehkä maneesiympäristö treenipaikkana on Bennylle liian häiritsevä tai sitten mä itse käyttäydyn eri lailla nyt kun molemmat koirat on samassa ryhmässä ja tulee väkisinkin aina kiire vaihtaa koiraa. Kisoissa ei olla siis käyty tuon kakkosiin nousun jälkeen, oikeastaan ihan sen takia, ettei ole ollut sopivia kisoja tarjolla, mihin olisin päässyt lähtemään. Päätin kuitenkin lähteä Bennyn kanssa tammikuussa Eckeröön kisamatkalle seurakavereiden kanssa... Pääsen siis ainakin nolaamaan itseni isoissa kisoissa ja seurakavereiden silmien edessä. :D Nyt vaan olen hätäisesti koittanut katsoa jotakin kakkosten kisaa harjoitukseksi ennen Ahvenanmaata, mutta työt haittaavat taas ikävästi oikeata elämää. Mutta eipä sinne Eckeröön tarkoitus olekaan lähteä menestystä hakemaan, vaan ihan matkailun kannalta. ;)

Tällä hetkellä jännään Ahvenanmaan suhteen eniten sitä, saadaanko Benny nypittyä ennen matkaa... Jostain syystä mulle on aina tärkeää, että jotain tapahtumaa varten koirat näyttäisi edes jokseenkin snautsereilta, vaikka esimerkiksi juuri agikisoissa sillä koiran ulkonäöllä ei ole mitään merkitystä. Tällä kertaa ajattelin myös ilolla luovuttaa Bennyn kynimisen jonkun muun tehtäväksi, ja varattiinkin jo aikaa Bennyn kasvattajalle. Ikävä kyllä eilen ei karva vielä ollutkaan riittävän kypsää, ja jouduttiin suunnittelemaan uutta aikaa ensi vuoden puolelle. Tai lähteehän se karva, mutta koska tarkoituksena olisi saada Bennylle edes jotensakin miellyttävä trimmikokemus, niin tällä kertaa karvat sai jäädä. Joudun sitten lähtemään reissuun karvaturilaan kanssa, ellei trimmiaikaa saada istumaan heti vuoden ensipäiville. Toisaalta se on kyllä siinä ja tässä, että kumpi on ihastuttavampi näky agikentällä: pinkillä pälvikaljulla (= Benny juuri nypittynä) vai hapsottavalla turkilla varustettu mininausteeri...?

Nyt ne on täällä!

Nimittäin mun ihkaomat ihanaiset kujakepit! Päätin tässä hiljattain, että koska mulla ei muutakaan rahanreikiä tunnu olevan (hehe...), niin tilaanpa sitten itselleni kunnon pujotteluesteen. Kujatekniikalla opettelu on kummitellut kyllä mielessä pitkään, viimeistään siinä vaiheessa, kun se 2 by 2 -harjoittelu alkoi Muusan kanssa tyssätä siihen neljään harjoituskeppiin. Ja nyt on sitten omat kunnon kepit vanhempien pihassa treenittävänä. Nämä kepit on kohtalaisen helppo myös siirtää paikasta toiseen, sillä pohja menee haitarille ja kepit saa luonnollisesti irti. Tosin ihan lenkillä kainalossa kannettava ei tuo metallirunko ole, sillä se painaa aika paljon.

Muusan kanssa ryhdyin siis heti hommiin ja asetin kujan reilun kokoiseksi ekoilla kerroilla. Epäilin, että Muusa saattaisi ihmetellä aluksi paljonkin rautarungon päältä juoksemista, mutta väärässäpä olin. Se tajusi targetin kera heti idean ja pääsin nopeasti kaventamaan kujaa. Kuvista ja videosta näkyy, minkälaiselle kujan leveydelle päästiin kahden treenipätkän jälkeen. Epäilenkin että vasta tästä eteenpäin alkaa hankaloitua kujan kaventaminen, sitten kun pitää ihan oikeasti alkaa jo pujotella. Nyt kuitenkin Muusa ihan hienosti haki kujaa jo tuossa keskellä, missä kuja on kapeimmillaan. Palkkasin kahdella tavalla. Aluksi pelkästään targetilla ja keitetyllä sydämellä, sitten lelulla. Targetille Muusa hakeutuu hienosti välittämättä siitä, missä ja miten lujaa mä menen, lelun kanssa piti juosta sitten lähempänä. Lähinnä jos jäin juostessa liian kauas taakse, niin viimeiset välit tahtoi jäädä tekemättä.

Mutta kovin hienosti pieni Muusani käynnisti kujatreeninsä! Ei siitä ehkä mitään bordercollieta tule, mutta ainakin yksi pieni agimonsteri käppänäksi, sanon minä. Varokaa vaan siis kilpakentät, täältä me vielä tullaan! :)

Tässä hieman huonolaatuinen video ja kuva ensitreeneistä:

Luonnonmukaista ruokintaa

Olen jo pitkään ajatellut, että raakaruokinta olisi hieno juttu toteuttaa omillekin koirille, mutta on pelottanut heittäytyä siihen täysipäiväisesti. Epävarmuuden kohteena siis on lähinnä ollut, että osaanko syöttää tarpeeksi monipuolista ruokaa. Nyt kuitenkin päätin tämän siirtymisen tehdä, ja Benny ja Muusa ovat nyt pari viikkoa olleet täysin raakaruualla. Raakaruokinnasta eli BARFista (Bones And Raw Food) voi etsiä toisaalta asiantuntevampaa materiaalia, esimerkiksi Malin Ekblomin kirjasta Koiran luonnollinen ruokinta. Perusperiaatteena kuitenkin on, että koiran ravinto koostuu lihaisista raaoista luista sekä raa'asta lihasta ja raa'asta kasvissoseesta.

Käytännössä tämä on meillä tähän asti tarkoittanut kanansiipiä ja -kauloja sekä rustoluita, sikanautajauhelihaa ja kasvissoseita. Elimet on vielä olleet vähän vähissä, paitsi tietenkin keitettynä sydäntä (mikäli se nyt elimeksi lasketaan) on mennyt agilityn yhteydessä. Maksaa siis ainakin lisätään lähitulevaisuuden ruokavalioon. Munuaisen kohdalla poden vielä traumaattista hajukokemusta menneisyydestä. Samoin lohta tai muuta kalaa en ole ehtinyt vielä antaa, joten sellaista myös. Niin ja merilevää myös pitäisi tilata, vaikka tällä hetkellä en muista mihin tarkoitukseen sitä nyt syötetäänkään... Kananmunalla on jo herkuteltu muutaman kerran.

Kasvissoseiden suhteen olen nyt toteuttanut regressiivisiä leikki-iän tarpeitani ja sörssännyt joka kerta jotain erilaista ja vähän mitä on mieleen sattunut pälkähtämään tai kaapeista löytymään. Tänään esimerkiksi tein sosetta, johon tuli jäävuorisalaattia, porkkanaa, pinaattia, sunburst-kurpitsaa ( = kesäkurpitsalajike, jota kasvatin itse viime kesänä), mustaherukoita sekä pikkupala kurkkua. Tästä tuli ehkä liiankin ravinneköyhä sose, mutta koitetaan taas seuraavaan saada enemmän puhtia ja vähemmän vesipitoisia vihanneksia. Hetken mielijohteesta heitin sekaan myös hippuset pellavan-, auringonkukan- ja kurpitsansiemeniä, vaikka en tosiaankaan tiedä hyötyykö niistä koiran elimistö mitenkään. Perustelin jälkeenpäin tämän lisäyksen sillä, että kai sitä koirien esi-isät ovat pieniä jyrsijöitäkin syöneet, joiden mahoista jotakin tämäntapaista saattaisi löytyä. :D Kaikki siis vaan surutta sauvasekottimella hienoksi ja pakasterasioihin. Ai niin, ja auringonkukkaöljyä sekoitin vielä valmiiseen soseeseen paremman öljyn puuttuessa.

Barffiin siirtyminen olekaan tuntunut niin isolta ja vaikealta, kun mitä joskus pelkäsin. Olen jopa muistanut ottaa luut ja sörsselit ajoissa sulamaan, mitä pidän omalla kohdallani pienenä ihmeenä. Harmi vaan, että pakastetilani on niin rajallinen, että joudun kohtuullisen usein tekemään ostoksia ja mössöjä. Yritän myös tehdä suhteellisen valmiita annoksia pakkaseen, jotta kyläilyt ja matkustelut sujuisivat helpommin. Siis valmiiksi sekaisin lihat ja kasvissoseet. Tarkoitus olisi vielä ostaa reissaamista varten valmiiksi jauhettua luu-lihaseosta, koska lihaisten luiden syöttäminen kyläpaikoissa voi olla haasteellista. Kotona koirat syövät luunsa kylppäriin teljettynä, paitsi ehkä joskus saa siistimmät jämät tuoda muualle asuntoon. Kaikkiaan koirilla ei ole näyttänyt olevan mitään sitä vastaan, että joka aterialla saa herkkuja. Kasvissoseetkin on mennyt helposti alas jauhelihan seassa, mutta söivätpä nuo pari kertaa kohmeiset kasvissosepalat ihan sellaisenaankin... Koitetaan siis jatkaa samalla linjalla ja toivotaan, että kaikki hoituu jatkossakin yhtä sujuvasti. :)

KAKKOSIIN!!!

Niin siinä tosiaan pääsi käymään, että eilen Lempäälästä tipahti se viimeinen nollatulos, ja saatiin Bennyn kanssa SERT menolipuksi kakkosluokkaan! Uskomatonta! En olisi kyllä uskonut vielä pari kuukautta sitten, että me onnistuttaisiin keräämään kaikki kolme nollaa vielä tämän vuoden puolella, puhumattakaan sitten, että kaikki peräkkäisissä kisoissa kahden kuukauden sisään... Rehellisyyden nimissä on pakko sanoa, että kyllä meillä aimo annos tuuria olikin mukana.

Lempäälään siis lähdettiin kahdelle radalle, joista ensimmäinen, hyppäri, alkoi jo 7.30... Mun paha karmani hyppäreillä jatkui, ja tältä radalta saatiinkin eka hylsy rekisteriin. Lyhyesti sanottuna itse ajoitin pahasti valmistautumisen, enkä ehtinyt tarpeeksi herätellä Bennyä kunnolliseen kontaktiin ennen rataa. Niinpä se sitten oli ihan into piukassa päästyään halliin ja suoraan radalle, joten katastrofin ainekset oli heti ilmassa. Benny säntäili minne sattui, ja varsinainen hylkäävä virhe tuli sitten siinä vaiheessa, kun se keppien ekan välin jälkeen kirmasi loikkaamaan horisontissa siintävän muurin... En sitten edes vienyt rataa kunnolla läpi, vaan ohjasin lähinnä loppusuoran. Ehkä paras olisikin ollut kerätä koira syliin ja vaan kävellä ulos, mutta meni nyt näin.

Agilityrataa saatiinkin sitten odotella kunnon tovi, sillä koiria oli kaikissa luokissa PALJON. Mutta eipä tuossa mitään, kun seuraa oli riittävästi ja se oli erinomaista. :) Agiradan ollessa rakenteilla, se näytti oikeastaan pahemmalta kun olikaan. Lieviä sydämentykytyksiä aiheutti radalle roudattu pöytä, jolle hypättiin putkesta ja vieläpä sitten palattiin takaisin samaan putkeen. Pari pientä ansapaikkaakin löytyi, meille varsinkin keppien jälkeen A:n ylösmeno vaikutti houkuttelevalta. Rataantutustumisessa tuli kuitenkin sellainen olo, että voisi mennä ihan sujuvastikin, jos ohjaan huolellisesti. Ja niin se sitten menikin ihan mukavasti. Videolta katsottuna paaaaljon jäi vielä korjattavaa, ja sekunteja olisi otettavissa pois ajastakin, mutta onneksi ihanneaika oli niin löysä, että ehdittiin siihen ihan hyvin. Tulos siis -2,15 ja sillä sijoituttiin tällä kertaa toisiksi. Palkintojenjaossa tuomari tosin kysyi, että enhän antanut Bennylle namia lähdössä, vaikka tietenkään en ollut antanut. Mulla kun on tapana antaa Bennyn ymmärtää, että tyhjässä nyrkissä voisi jotain olla ja näin motivoida radalle, niin se taitaa näyttää sitten vähän pahalta. Täytynee siis opetella ulos tästä tavasta, ettei tule väärinkäsityksiä...

Mutta siis, tässä Sertin arvoinen suoritus vielä videoituna, kiitos jälleen kerran Tanjalle!

Agilityä maneesilla

Nyt on talvikauden ensimmäiset viralliset agilitytreenit takana, ja ensimmäistä kertaa molemmat koirat samassa ryhmässä. Meidän ryhmässä on minit ja medit, jotka kisaavat 1-2 luokassa, yhteensä kolme miniä ja kaksi mediä. Turhaan jännittelin ainakaan tätä kertaa varten, että miten Muusa pärjää kisaavien joukossa, sillä tällä kerralla se meni oikeastaan paremmin kuin Benny... Tosin Bennyn puolustukseksi tarvii sanoa, että meillä kummallakaan ei ollut mikään paras päivä keskiviikkona, vaan hajut vetivät koiraa tavallista enemmän puoleensa ja itsekin olin vaan niin hidas ja surkea ohjaamaan...

Keskiviikon rata näytti jokseenkin kuvan mukaiselta.
Mustilla numeroitu rata mentiin ensiksi, ja Muusan kanssa otin pelkästään viisi ensimmäistä, koska sen kanssahan ei ole mitään järkeä vielä keppejä ottaa radalla. Tässä pätkässä Muusalla ei ollutkaan mitään ongelmia, vaan meno oli ihan sujuvaa, ja putkikin imaisi ihan mukavasti sisäänsä. Bennyn kanssa sen sijaan sai olla tarkkana ensinnäkin heti toiselle esteelle tulossa, sillä puomi veti mukavasti puoleensa. Myös kepit ja niiden jälkeiset hypyt takkusivat, osittain siitäkin syystä, että välit olivat mineille aika pitkiä. Mutta muutenkin mä olin itse vaan niin tajuttoman hidas ja kepeilläkin Bennyllä meinasi jäädä vähän puolittaiseksi.

Toinen otettu pätkä on merkitty kuvassa vihreillä numeroilla, ja Muusan kanssa aloitimme keppien jälkeen eli esteeltä nro 4. Tämäkin meni oikein hyvin, ainakin kun laitoin targetin puomin alastulolle, jotta ei tarvinnut itse saatella ihan loppuun saakka. Näin pääsin valssaamaan sujuvammin 7 ja 8 esteiden välissä. Bennyn kanssa tämä pätkä meni paljon paremmin kuin ensimmäinen. Ei oikeastaan muuta hinkattavaa kuin viimeiset kolme hyppyä. Harjoittelin Bennyn kanssa 7-8 hypyillä sylikäännöstä, ja se meni ihan ok, mutta paljon sujuvampi ja terävämpi olisi voinut olla.

Kaikkiaan jäi oikein mukava fiilis treeneistä. Bennyn keskittymiskyvyn puute selittynee osittain silläkin, että hevosmaneesi harjoittelupaikkana on ihan uusi, ja hetken verran varmaan menee, että tottuu tuoksuihin. Muusa-pikkuinen taas oli oikein positiivinen yllätys siinä mielessä kuinka hyvin se eteni ja hakeutui esteille! Lisäksi oman vuoron odottelutkin menivät tällä kertaa hienosti, kun Muusakin sai keskiviikkona oman BackOnTrack-takkinsa, joten siitä järkyttyneenä se parka ei kyennyt edes kiljumaan. ;)

Pihatreeniä Muusan kanssa

Otin Muusan kanssa tänään pientä piha-agia vanhempien puutarhassa, tarkoituksena lähinnä saada kasaan useamman esteen radanpätkiä. Muusan alkeiskurssilla kesällä panostettiin kovasti esteiden huolelliseen opettamiseen, ja ainakin meidän kohdalla se sitten tarkoitti sitä, että kovin pitkiä estesarjoja ei ehditty vielä opettelemaan. Nyt kun Muusa on Bennyn kanssa kisaavien treeniryhmässä, niin nimenomaan pidempien radanpätkien kanssa täytyy tehdä tuplasti työtä. Sinänsähän Muusa kyllä suorittaa esteitä innokkaasti ja ihan hyvällä vauhdillakin, mutta palkkaustiheys pitää vielä pitää melko korkealla. Tähän asti pisin "rata" taitaakin käsittää vasta noin kuusi estettä.

Sain kasattua siis porukoiden pihaan kaikkiaan 2 hyppyä, renkaan ja putken, ja kierrätyskeskushenkisestä ulkoasustaan huolimatta nämä esteraukat toimittivat virkansa ihan kohtuudella. Putkena tosin oli vain Ikean lasten leikkiputki, siis lyhyt ja suora, mutta sentään pimensin ja tukevoitin sitä viltin avulla. Ilokseni Muusalla riitti hienosti motivaatiota suorittaa maksimissaan kuuden esteen pätkä ilman tarvetta palkkailla välillä. Otin lyhyen sekalaisen session, mikä sisälsi mm. takaakiertoja, putkeen irtoamista ja taisinpa pari takaaleikkaustakin putkelle koettaa. Ei oikeastaan mitään ongelmia näillä pätkillä ilmennyt, joten ihan tyytyväinen täytyy olla. Harmitti vain, kun ei ollut materiaalia kasata tämän pidempiä pätkiä ja lisäksi esteitä ei materiaaliensa tähden voinut jättää ulos odottelemaan myöhempää treeniä.

Itseasiassa mökillä olisikin hieman keskeneräisinä odottavat muutama hyppyeste, jotka pitäisikin käydä viimeistelemässä ja kiikuttaa vaikka kaupunkiin syksyn omatoimista treeniä varten. Keppienkin suhteen pitäisi varmaan jotain tehdä, sillä tällä hetkellä ollaan vielä Muusan kanssa siinä vaiheessa, että Muusa suorittaa itsenäisesti neljän kepin pujottelun harjoituskepeillä, mutta oikeille kepeillä sitten ei tajunnut vielä mitään, eikä keppimäärän kasvattamisestakaan tullut mitään... Alankin olla siinä pisteessä, että hankin joko kujakepit tai myönnyn opettamaan perinteisesti käsiohjauksella. Päätöskin vissiin tarvisi aika pian tehdä, koska tällä hetkellä me ei treeneissä voida ottaa Muusan kanssa sitten keppejä ollenkaan. No, keskiviikkona siis kuitenkin on taas ohjattu treeni, ja mielenkiinnolla odotan, miten Muusan kanssa siellä selviydytään. Koetan ravistella itsestäni hieman näitä paineita pysytellä samalla tasolla muiden kanssa, sillä kohtuutontahan se olisi alkeiskurssin käyneen koiran kanssa... Mutta katsotaan nyt, miten asiat alkaa lutviutua treenien käynnistymisen myötä, joten raporttia seuraa sitten taas keskiviikkoillan jälkeen.

Muusalle varaserti

Neiti Muikkunen lähti loppuviikosta pariksi päiväksi kasvattaja Helin hoiviin näyttelytrimmiin sekä remmitreenin. Muusan ohjelmaan kuului lisäksi myös toimistokoirana hengailua ja Muusan todennäköisenä lemppariosuutena lihotuskuuri itsensä kokoisten luiden avulla. Eipä siis ihme, että Heli onnistui ujuttamaan itsensä pidättyväisen Muusan armolliseen suosioon. Lauantain ryhmänäyttelyssä Hämeenlinnassa Muusa sitten näytti, että voihan sitä hirttosilmukassakin kirmailla, kun oikeat niksit otetaan käyttöön. Heli handlasi ja minä piileskelin kehän laidalla katselemassa, ettei Muusa huomannut minua ennen kehien päättymistä. Hämmästyttävää olikin huomata, miten mukavasti Muusa esiintyi, kun Heli esitti sen remmin roikkuessa löysänä ja toiselta sivulta, ei siis niskaan kiristettynä.

Muusa kisasi nuorten luokassa, ja lopputulemana ERI, PN2 ja varaserti. Tuomarivaihdoksen myötä Harri Lehkonen arvosteli Muusan seuraavin sanoin:

"Keskikokoinen, tasapainoisesti kehittynyt nuori narttu. Kaunis pää ja ilme. Erittäin hyvin kulmautunut. Kaunis ylälinja. Tiivis runko. Hyväasentoinen häntä. Tänään lyhyt, mutta oikealaatuinen runkoturkki. Liikkuu hyvällä askeleella ja esiintyy reippaasti."

Vaikka serti jäikin harmittavan pienestä kiinni, niin en osaa silti olla kuin tosi tyytyväinen pikkulikan suoritukseen. Paras sijoitus tähän mennessä ja kehäkäytös antoi toivoa tulevasta. Seuraavia näytelmiä en tosin ole vielä juuri suunnitellut, paitsi ensi vuoden puolelle jotakin on tähtäimessä. Katsellaan nyt kalenteria ja treenaillaan vähän, niin nähdään, mihin näyttelytie vie.

Toinen LUVA!

Tämä postaus tulee nyt reippaasti myöhässä, mutta oli lieviä ongelmia videoiden kanssa, ja loppujenkaan lopuksi en saa niitä pelittämään blogissa... Mutta siis 26.9. kävimme Bennyn kanssa piipahtamassa Tampereella ja agilityä oli luvassa kahden startin verran. Agilityrata oli ensin ja hyppyrata myöhemmin, ja ensimmäiseltä radalta tuli kuin tulikin se toinen LUVA!!! Benny oli reippaalla tuulella ja vähän parempaankin aikaan olisi ollut mahdollisuudet, mikäli kartturi olisi ottanut aivot mukaan... Säntäsin nimittäin niin hätäisesti matkaan, että ajattelin rataa mielessä vain keinulle asti (este nro 4) ja olin unohtaa radan sen jälkeen. Tuli sitten pieni kiemura matkaan ja ohjauskuviot uusiksi, mutta hyväksi onneksi ei ratavirheitä. Muutenkin rata oli omalta osaltani pientä säätöä ja hätäilyä, mutta kaikesta huolimatta kolmas sija ja siis se himoittu LUVA numero kaksi!

Toinen rata oli tosiaan hyppäri, ja sinne yritin lähteä paremmalla valmistautumisella. Rata tuntui ehkä hieman haastavalta, mutta ajattelin ottaa pieniä riskejä ohjauskuvioiden suhteen. Persjätöt ja takaaleikkaus menivätkin mielestäni ihan kivasti, mutta huonoksi onneksi ensimmäiseltä aidalta putosi rima ja omasta huolimattomuudestani vikan aidan ohitus... No, tulos siis 10 ratavirhettä ja rapiat 2 sekuntia ihanneajan ylitystä tältä radalta. Jälkimaku oli jäi tästäkin radalta silti ihan hyväksi, sillä noita paria virhettä lukuunottamatta rata oli meidän mittapuussa ihan sujuvan oloista menoa.

Loppuun vielä pari Tytin ottamaa vauhtikuvaa:


(c)Tytti Käyhkö


(c)Tytti Käyhkö


(c)Tytti Käyhkö


(c)Tytti Käyhkö

Enemmän tekoja, vähemmän netissä vatvomista

Jonkin aikaa sitten törmäsin keskusteluun siitä, miten käsitykset koirien kouluttamisesta ovat ajansaatossa muuttuneet, ja miten ihmiset kouluttavat koiriaan. En kuollaksenikaan muista, missä aiheesta kirjoitettiin, mutta villi veikkaus olisi Koiramme-lehden joku artikkeli... Joka tapauksessa kyse oli muun muassa siitä, miten internet on vaikuttanut koirankoulutukseen. Jutussa pohdittiin, että vaikka internet tuo paljon tietoa kaikkien ulottuville, se myös syö aikaa itse kouluttamiselta käytännössä. Toisin sanoen se aika, mikä nykyään käytetään ongelman vatvomiseen netissä, käytettiin ennen itse ongelman korjaamiseen. Tämä juttu herätti itsessäni ainakin paljon pohdittavaa, ja haastankin myös kaikki muut miettimään asiaa omalta kantiltaan.

Aluksi on sanottava, että itselläni ei ole juuri vertailupohjaa koirankoulutukseen ennen nettiaikaa, sillä koiranomistajana olen ollut vasta vajaan viisi vuotta, ja kaiken sen ajan olen myös tottunut käyttämään nettiä hyväkseni. Myönnän kuitenkin, että omalla kohdallani tekisi varmasti ihan hyvää siirtää netissä pohdiskeltuja asioita tehokkaammin käytäntöön. Siis suomeksi sanottuna enemmän tekoja ja vähemmän puhetta. Uskon nimittäin vakaasti, että koirien kouluttamista oppii vain ja ainoastaan tekemällä, vaikka hyvä teoriapohja vaikkapa koiran oppimispsykologiasta on kullan arvoista. Hyvänä esimerkkinä voisi ottaa naksutinkoulutuksen/sheippaamisen, mikä on omaa sydäntäni lähellä. Teoriassa on helppo suunnitella vaikka tietyn tempun opettaminen, liikkeen jakaminen osiin ja palkkauksen kriteerit. Tiedän teoriassa miten sen pitäisi mennä, mutta vain käytännössä oman koiran kanssa opin ratkaisemaan ne haasteet, joita väistämättä tulee eteen.

Laaja ja helppo tiedon saatavuus netin välityksellä on paitsi etu, myös riski. Varsinainen asiantuntijuus ei aina ole nähtävissä äänekkäimmissä kommenteissa ja ohjeissa, vaan oppinsa saa parhaiten jaettua lähinnä se, jonka ulosanti on vakuuttavinta. Koulukuntia kun on monissa koira-aiheissa useita, ja uutena tiedonetsijänä voi olla vaikeaa tehdä johtopäätöksiä siitä, mikä tieto jaetuista neuvoista on sellainen, joka kannattaa onkeensa noukkia. Itse ainakin olen vasta vuosien kuluessa oppinut hahmottamaan jonkinlaiset raamit siitä, minkätyyppistä koirankoulutusta haluan toteuttaa. Ensimmäisen koiran ensimmäisenä vuotena sitä tuli uskottua vähän kaikenlaiset kikkakolmoset, mitä nykyään en tosiaankaan olisi valmis enää toteuttamaan... Toisaalta vastaavalla tavalla kaikensorttisia neuvoja saa ihan tosielämässäkin, se asia ei ole ainoastaan netin ongelma.

Kaikesta huolimatta en voi olla ihastelematta internetin tarjoamia mahdollisuuksia myös koirankoulutuksen suhteen. Minä en ikimaailmassa olisi keksinyt puoliakaan niistä ratkaisuista, joita olen netin välityksellä löytänyt omien koirieni ongelmiin. En olisi ikinä tavannut niitä elämääni rikastuttavia koiratuttavuuksia omistajineen. Paljon olisi arkitottista jäänyt tekemättä ja opettavaisia kokemuksia kuulematta ja itse kokematta. Eläisin varmaan vieläkin siinä keskiaikaisessa käsityksessä koirankoulutuksesta ja kasvatuksesta, millaisessa elin silloin kun Bennyn hankin. Ehkä olisin sitten enemmän hakeutunut käytännön kursseille, joissa ehkä olisi tarjottu muitakin vaihtoehtoja kuin perinteisiä? Tai ehkä en.

Ja lopuksi, jotta tämäkin postaus ei menisi siihen pelkkään teoriatasolla koiran kouluttamiseen, niin lisätään tähän lupaus, että käytännön toteutukseen menee tästä lähtien lisää minuutteja.

Ensimmäinen LUVA!

Lauantaina 4.9. oli oman seuramme järjestämät agilitykisat, mistä viimepostauksessakin jotain mainitsin. Kannatti siis osallistua, sillä saimme A-radalta sen ihka ensimmäisen nollaradan, mikä mahtui myös ihanneaikaan! Suorituksellamme sijoituimme myös toiseksi ja saimme sekä koiran että ohjaajan mieltä lämmittävät palkinnot. Bennylle siis lelua ja namia ja itselleni vähän lahjakorttia Mustiin ja Mirriin. :) Mutta kaikkein eniten iloa tuotti se kilpailukirjassa komeileva LUVA-maininta!

Ennen ykkösluokan ratoja talkoilin itse kolmosluokan radoilla, joten aamun Benny sai viettää autossa. Etukäteen vähän jännitin, että miten paljon jää aikaa lämmitellä koiraa talkootyön ja oman radan välissä, mutta aikaa oli ruhtinaallisesti radanrakennuksen ja isompien kokoluokkien aikana. Harjoitusesteillä olin jo pillahtaa itkuun, kun maassa oli runsaasti pudonneita nameja, eikä Benny kyennyt juuri muuhun kuin niiden jäljestämiseen. Lohduttauduin kuitenkin ajatuksella, että kisaradalla nameja ei onneksi tulisi olemaan.

Rata tuntui sivusta katsottuna hieman vaikeammalta kuin monet aikaisemmin näkemäni radat, ja etenkin Bennyn kanssa jännäsin keppien lähestymistä ja putkille lähettämistä. Putkilla kun Bennyllä on varmaan eniten ollut niitä kertoja, kun on koukannut ohi tai käynyt katsastamassa numeronkyltin. Tällä radalla kuitenkin kaikki meni ihan mukavasti, ja tosiaan -0,81 tuloksella meille ensimmäinen LUVA. Etenemä ei ollut pääthuimaava siltikään (ihanneajan etenemä tasan 3), mutta tältäkin radalta muutama sekunti olisi ollut ihan hyvin otettavissa pois. Esimerkiksi puomin ylöstulolla Benny jostain syystä tarkisti jokaisen riman, vaikka me ei olla koskaan edes treenattu namittamalla ylöstuloja... Puomi siis oli ainakin vähän hidas, ja uskoisin, että linjojakin voitaisiin vielä tiivistää harjoittelulla.

A-radan jälkeen tuntui olevan ihan sama, miten B-rata menee. Olin mielettömässä endorfiinihumauksessa hyvän tovin. ;) Ehkä tämä oma hälläväliä-asenteeni vaikuttikin tokalla radalla, sillä myös Benny oli selvästi fletkumpi. Tosin myös jälkiviisaana olisin voinut lepuuttaa Bennyä enemmänkin autossa ratojen välissä, ja sitten taas ottaa lyhyen lämmittelyn ennen tokaa rataa. Joka tapauksessa B-radalta vaisu suoritus, missä putkelta vitonen ja rapiat 4s yliaikaa. Harmikseni kummaltakaan radalta en saanut omaa suoritusta videoitua kameran ja kuvaajan uupuessa, mutta sellainen tunne jäi, että B-radalla ohjasin yksinkertaisesti huolimattomasti.

Kaikkiaan kisoista jäin ihan mielettömän hyvä fiilis, ja sellainen tunne, että me oikeasti pystytään nollaratoihin ihanneajoissa, kun kaikki natsaa kohdalleen. Seuraavat kisat on suunnitteilla Tampereella syyskuun lopulla. Kahtenakin päivänä olisi tarjolla ratoja, yhteensä neljä kappaletta, mutta luulen, että Bennylle riittää yhtä viikonloppua kohden kaksi rataa. Matkustusteknisistä syistä ajattelin sitten, että mennään sunnuntaina agility- ja hyppyradoille. Samalla päästään myös pitkästä aikaa nauttimaan vanhojen tuttujemme Tanjan ja Nelen seurasta.

Agilityn kesäkausi päättyi

Maanantaina oli kesän viimeiset agilitytreenit sekä Bennyllä että Muusalla, ja molempien kanssa saatettiin päättää treenikausi hyvällä mielellä.

Bennyn treenit olivat ensin ja Terhi veti poikkeuksellisesti nämä treenit. Rata oli sinänsä yksinkertainen, mutta tosi kiva motivoiden sekä koiraa että kartturia. Välillä oli vauhdittavaa suoraa ja välillä sai olla sitten tarkempana esim. välistävetojen kanssa. Meitä oli vain neljä paikallakin, joten ehdittiin kokeilla erilaisia variaatioita. Benny keksi nyt tehdä renkaasta epävarman, etenkin kun aurinko sattui yhdessä vaiheessa tekemään mielenkiintoisia varjoja renkaan taakse. Samoin kertaalleen renkaalle tultiin 90 asteen käännöksellä, mikä sekin selkeästi vaikeutti Bennyn osumatarkuutta. Tai sitten kartturin ohjaustarkkuutta... Ehdottomasti treenin kohokohta oli kuitenkin keppisuoritukset! Benny haki ihan uskomattoman hienosti oikein aloituksen siltä meidän vaikealta puolelta, eli minun ohjatessa oikealla kädellä.

Muusan treeneissä kohokohtana oli rengas-hyppy yhdistelmä, mitä Muusa suoritti hirmuisen itsenäisesti ja innokkaasti. Renkaan osumatarkkuuskin oli todella kiitettävää. Myös keinu meni hienosti. Otin keinua ensin pari kertaa ihan ylös tuettuna, sitten muutama toisto puoleen väliin ja lopuksi toistoja ilman mitään helpotuksia. Tämä lähinnä nopeutta tuomaan, sillä mitenkään Muusahan ei itse heilahdusta arastele. Se vaan meinaa ruveta ennakoimaan keinahdusta himmailemalla jo puolivälissä, joten lisävauhdin saamiseksi nämä kertausharjoitukset. Treenit kruunasi Muusan pisin estesarja ikinä, eli kuuden esteen "rata", jonka muodostivat hyppy, putki, putkin, hyppy, hyppy, hyppy mukavassa U-muodostelmassa. Muusalla meni tämä ihan ok. Ehkä vähän sitä hämmensi esteiden määrä ja minultakin jäivät aluksi taas käskyt vähän myöhäisiksi. Ehkä kuitenkin Muusa kaipaisi vielä lyhyemmillä sarjoilla totuttelua, vielä kun ei olla kauheasti monen esteen sarjoja otettu.

Seuraavaksi agilityä on luvassa ensi viikonloppuna, kun Bennyn kanssa mennään taas kokeilemaan virallisia ratoja oman seuran kisoihin. Tavoitteena olisi reipas ja virheetön rata, mutta katsotaan, miten sujuu. Seuraavan viikon torstaina harjoitellaan sitten vielä episten muodossa. Tosin näihin kesäkauden päätösepiksiin pääsee ainoastaan Benny, sillä Muusaa on turha vielä lähteä moisella hämmentämään.

Muusa edistyy jälleen

Tänään oli taas agilitytreenit molempien koirien kanssa, ja oikein mukava fiilis jäi! Etenkin Muusan treeneissä näkyi taas varmaa ja vakaata edistymistä. Harjoituksen alla oli kaksi hyppysuoraa sisältäen myös okserin ja muurin, lisäksi pussi, keinu, rengas ja A. Pussina oli tällä kertaa kevyemmän ja vaalean kankaan versio, ja Muusa uskaltautui menemään sen läpi ihan ilman kankaan kohottamista. Vähän hiipien vielä, mutta loppua kohden innokkaammin. Rengaskaan ei ollut unohtunut viime kerran läpimurron jälkeen mihinkään, vaan hienosti pikkuneiti haki sitä vähän vaikeammistakin kulmista. Ainoastaan ihan jyrkimmissä lähestymiskulmissa hypyt pääsivät pariin kertaan menemään ohi.

Hyppysuorat kuuluivat päivän kohtalaisiin suorituksiin. Niitä oli tarkoitus harjoitella siten, että koira jätetään suoran alkuun ja kutsutaan kolmen esteen takaa. Toisena harjoituksena sitten eteen lähettäminen. Muusan paikalle jääminen vähän rakoili ja kun lopulta sain sen kolmen esteen taakse pysymään, niin eikös se oikaissut keskimmäisen muurin ohi, kun ne eivät olleet ihan samassa linjassa. Kahden esteen takaa sujui oikein hienosti. Eteenlähettämisen jätin väliin tällä kertaa, kun jotenkin ei motivaatio siihen asti riittänyt. Sen sijaan otin toisella sarjalla vähän takaakiertoja, ensin ihan yksittäisellä hypyllä, ja sitten okserilla ja tavallisella aidalla. Okserin jälkeen siis takaakiertäen toinen hyppy. Takaakierrot menivät Muusalta itseasiassa oikein kivasti, mutta se tykkääkin niin kovasti hypyistä ja seuraa hyvin kättä.

Kontakteina oli tänään A ja keinu. A-esteellä ei oikeastaan ole sinänsä ongelmaa, alastulokontaktia lähinnä pitää hioa, että Muusa pysähtyy kontaktille 2on2offiin. Käytän namialustaa ja kun siitä on nami otettu, niin pidättelen Muusaa hetken ennen kuin kutsun sen pois. Tässä oli tänään oikein hyviä onnistumisia, mutta myös muutama lipsahdus. Lopussa käskin sanallisesti Muusa odottamaan, ja sen se tajusi oikein mainiosti niin, että sain itse perääntyä reilumminkin. En vaan tiedä, onko tuota odota-käskyä järkeä käyttää, vai pitäisikö koiran paremminkin oppia ilman lisäkäskyjä jäämään kontaktille... No, täytyy sitä vielä vähän mietiskellä.

Keinussa ollaan nyt edetty jättiharppauksin. Viimeksi kokeiltiin pudottaa keinu vaakatasoon asti, ja tänään sitten kerralla koko keinu vapaasti. Pari ensimmäistä kertaa kouluttaja hidasti vähän keinahdusta, mutta ei Muusa lopultakaan keinahduksesta juuri välittänyt. Se kuitenkin jonkin verran hidasti vauhtia jo heti keskikohdan jälkeen, joten otin lopuksi vielä toistoja vain vaakatasoon asti. Niihin lisäsin vielä Muusan vauhtia kirittämällä itse vieressä, mutta juoksemalla kuitenkin keinun ohi ja vähän sivuun, jotta koira tottuisi siihen, että en kulje ihan rinnalla. Saatiinkin näin oikein mukava ja varma suoritus, joten luulen, että vielä hetki mennään tällä puolikkaalla keikahduksella ja vasta sitten poistetaan kaikki tuet alta. Erityisen muikea olen omasta älynväläyksestäni keinulla palkkaukseen, kun tähän astihan namit ovat vähän tupanneet pomppia keinun kallistuessa. Nyt laitoin keinun loppupäähän palan ilmastointiteippiä ja siihen pursottelin tuubista mätitahnaa. Toimi loistavasti! Tämä todettiin myös toimivaksi A-esteellä, kun tahnan pariin koira vierähti hiukan pidemmäksi aikaa kun pelkän namin poimimiseen. A:lla tosin laitoin teipin targetin päälle ja nurmikolle, en itse esteeseen. Tällä targetilla todettiin apukouluttajan kanssa, että jäi vähän pelivaraa ohjaajallekin, ja toivottavasti koirakin ehti paremmin sisäistää pysähtymisen 2on2offiin.

Bennyn treenit sujuivat myös oikein kivasti, lähinnä ohjaajan päänuppi ei meinannut aina pelittää. Rata oli mukavasti hiukan haastava, mutta mukavan vauhdikas. Kepit mentiin kahteenkin kertaan ja kokeilin ohjaamista nyt molemmilta puolilta. Jälleen koiralle pisteet, kun vaan kartturi osaisi ohjata... Paha tapani on ohjata keppien aloitus milloin mitenkin joten Benny parka on vähän pihalla. Aloituksia pitäisikin nyt ottaa oikein työn alle, vaikka ihan neljällä harjoituskepillä kotipihassa. Ehkäpä kaivan ihan naksuttimen paikasta nimeltä jemma, ja lähden sillä hiomaan suoritusta.

Kuulumisia agilitykentältä

Tähän kesään on mahtunut runsaasti agilityä, kun sekä Muusan että Bennyn kanssa on treenattu aktiivisesti. Bennyn kanssa ollaan nyt alkukesän kisakokemusten jälkeen treenailtu keppejä ja yleisesti erilaisia ratoja ohjauskuvioineen. Kepit lähtivät sujumaan ihan mukavasti, kun vaan jätin käsillä huitomisen vähemmälle ja luotin siihen, että Benny tietää mitä pitää tehdä. Aloitus on vielä vauhdista vähän hankala, mutta kun alkuun pääsee, niin on mennyt ihan hienosti. Yllättäen kokeilin jopa meidän vaikealta puolelta eli oikealla kädellä ohjaten, ja Bennyhän pujotteli niinkin päin oikein sujuvasti! Ei ihan yhtä varma suoritus, mutta yhtä kaikki kivalla rytmillä. Bennyn kanssa se 2x2-treeni jäikin vähän vaiheeseen, kun edistyksen jymähtäessä alkuvaiheeseen oma motivaationi kärsi. Mutta mikäpäs siinä kun näinkin sujuu ihan ok.

Muusan alkeiskurssilla on käyty nyt kaikki esteet läpi, ja enää ei mitään ihan ylivoimaista näytä olevan edessä. A-esteen ja renkaan suhteen olin alkuun vaipua epätoivoon, sillä kummankin kanssa alku näytti siltä, että Muusa ei ikipäivänä tule niitä suorittamaan. No, kummankin suhteen Muusa sitten vain päätti hoksata mistä on kyse, ja suoritti esteet sitten yhtäkkiä mukisematta. Renkaan kanssa päästiin heti läpimurron jälkeen jopa siihen pisteeseen, että Muusa hakee renkaan jo aika kivasti pelkästä käsimerkistä ja käskystä. Ei siis tarvi mitenkään houkutella oikeasta kolosta. Keinun suhteen ollaan edetty vihdoin siihen pisteeseen, että viime treeneissä keinu päästettiin keikahtamaan jo puoliväliin asti. Muusa ei tästä isommasta askeleesta ollut moksiskaan, vaan haki naminsa kontaktin päästä samaan tapaan kuin aiemminkin. Voisi se kai hiukan nopeampi olla, jos täydellisyyttä tavoitellaan, mutta tyytyväinen olen tällaisellaankin. Pussin kanssa ollaan myös vielä vaiheessa, kangasta pitää vielä nostaa ennen kuin Muusa tulee läpi. Toisaalta kuitenkin Muusa on jo jonkin verran siedättynyt sille, että se ylipäätään sietää kankaan kosketuksen selässään. Eiköhän treenin myötä tässäkin edetä. Ohjauskuvioista Muusan kanssa on harjoiteltu lähinnä valssia ja persjättöä. Nyt ajattelin omaan kotitreenin aloitella takaakiertoa.

Nyt kun kesä lähenee loppua, niin tarkoitus olisi sitten Bennyn kanssa lähteä vielä kokeilemaan kisojakin. Ainakin oman seuran syyskisoihin aion ilmottautua, ja jos jotain muuta sopivaa löytyy, niin vielä parit muutkin voisi kokeilla. Vauhdin suhteen toivoa sopii, että viileämmistä ilmoista tulisi osaltaan helpotusta. Tavoitteena olisi myös itse suoriutua sujuvammalla ohjaamisella, sillä oma kompastuskiveni on vauhdin epätasaisuus ja etenkin ohjauskuvioissa pitäisi saada liike jatkumaan tasaisena. Tässä suurin ongelma onkin se, että en keskity tarpeeksi etukäteen miettimään mitä olen tekemässä, vaan lähden radalle vähän hätäisesti. Tuleviin kisoihin siis päätavoitteena oman ohjaamisen sujuvuus ja liíkkeen jatkuminen. Eiköhän se koirakin siinä sivussa tule...

Muusa mh-luonnekuvauksessa

Muusan viikonloppuun mahtui jännittäviä hetkiä, kun ajelimme helteisenä sunnuntaina Anjalankoskelle mh-luonnekuvaukseen. Matkaseuraksi saimme Emilian ja Muusan siskon Ranan. Muusa ja Rana ovat ohimennen tavanneet useamman kerran, mutta koskaan ei ole oikein ollut tilaisuutta antaa tyttöjen kunnolla tutustua toisiinsa vapaina. No, tälläkään kertaa ei ollut mahdollisuuttaa juoksuttaa koiria vapaina, mutta hienosti vetivät lonkkaa takapenkillä kumpikin omissa valjaissaan. Pientä murinaa havaittiin välillä, kun ihan kontaktiin olisi pitänyt ryhtyä, mutta sietivätpä siskokset toisensa samassa kevythäkissäkin jonkin tovin. Muusalta on melko harvinaista murrata toisille koirille, mutta ehkäpä siskolikassa oli jotain liian samaa, että vähän piti omia alueita suojata.

Luonnekuvauksessa koiran reaktioita testataan kymmenessä eri osiossa ja ne luokitellaan asteikolla 1-5 missä 1 kuvaa pienintä reaktiota ja 5 suurinta. Kuvauksessa ei kuitenkaan reaktioita pisteytä, eikä arvioida onko reaktio hyvä vai huono. Rotukohtaisesti voidaan sitten päätellä, onko jokin reaktiotapa rodulle ominainen vai ei.

Testin ensimmäinen osa oli kontaktin ottaminen testin ohjaajaan, ja tämä osuus olikin Muusan osalta jo arvattavissa. Muusa on hyvin pidättyväinen vieraita ihmisiä kohtaan, eikä siis ollut pienintäkään toivetta, että Muusa olisi lähtenyt vieraan mukaan tai vastannut muuten tarjottuun kontaktiin. Toisessa osiossa katsottiin leikkihalua. Mielestäni Muusalta kyllä löytyy leikkihalua hieman enemmän kuin testi osoitti, mutta osa menköön testissä käytetyn lelun piikkiin. Nimittäin puoli metriä ranteenpaksuista paloletkua oli enemmän kuin Muusa on ikinä varmaan edes nähnyt. Ei siis minkäänlaista osoitusta leikkihalusta tässä tilanteessa. :D

Kolmannessa osiossa heinikkoa pitkin vedettiin pientä viehettä ja arvioitiin koiran takaa-ajoa ja vieheeseen tarttumista. Tässä suhteessa olisin odottanut Muusalta edes jonkinlaista reaktiota, mutta se ei tainnut edes huomata mitään liikettä, koska katseli juuri kriittisellä hetkellä ihan toisaalle. Tämän jälkeen sain itse käyttää kaikki meditaatiokykyni, sillä vuorossa oli aktiviteettitason testaus, mikä toteutui minun seistessä 3 minuuttia täysin passivisena helteisessä puolivarjossa himokkaiden paarmojen pyöriessä ympärillä. Muusa oli kuvaajien mukaan tässä tilanteessa rauhallinen, mutta tarkkaili kuitenkin jonkin verran ympäristöä.

Seisoskelun jälkeen pääsimme seuraamaan niityn toisella puolella erikoista tanssiesitystä, missä mitattiin koiran reaktiota kauempana leikkiin houkuttelevaa ihmistä. Eli vuorossa oli etäleikki. Etäleikkijä oli aluksi pukeutunut mustaan sadeviittaan, mutta otti sen sitten hetken hiippailtuaan pois yltänsä. Tätä vaihetta Muusa ei tainnut huomata ollenkaan, vaan ensimmäiset reaktiot tulivat vasta kun etäleikkijä alkoi pitää ääntä. Etäleikkijän rallatellessa, hyppiessä ja heitellessä lelua Muusa katsoi kyllä, mutta ei tehnyt elettäkään mennäkseen katsomaan tyyppiä. Vasta kun menimme yhdessä katsomaan etäleikkijää, Muusa päätti varmuudeksi haukkua kaverin pystyyn. Kävi kuitenkin tarkastamassa ihmisen kun houkuttelin sitä.

Kuudennessa osiossa edessämme räväytettiin maasta ylös haalari ja katsottiin koiran suhtautumista tähän yllätykseen. Tässä vaiheessa Muusa reagoi välittömästi haukkumalla pahaiset haalarit pystyyn. Pelkoa se ei osoittanut hetkeäkään, vaan kävi urheasti puolustamaan onnetonta emäntäänsä. Myöskään seitsemännen osion rämisevä laite ei saanut Muusan pasmoja sekaisin, vaan se hetkellisen hämmästyksen jälkeen kävi tarkastamassa laitteen ja unohti sen jälkeen mitään tapahtuneenkaan. Siis ääniherkkyydestä hyvin pienet reaktiot.

Kahdeksantena tiellemme osui kaksin kappalein aaveita. Valkoisiin kaapuihin ja huppuihin sonnustautuneet aaveet olivat Muusan mielestä hyvin epäilyttäviä ja se asettui heti taas puolustamaan ja yritti koko kuuden kilon auktoriteetillaan uhitella aaveet pois. Kun itse menin tekemään tuttavuutta aaveiden kanssa, Muusa alentui tarkastamaan tilanteen ja hyväksyi ihmisen sille tarjoaman kontaktin, mutta miksikään kaveriksi se ei silti aikonut ryhtyä.

Testin lopun lähestyessä pistettiin taas leikiksi, ja alkuvaiheen tavoin houkuteltiin Muusaa leikkimään paloletkulla. Ainakaan mitään henkistä kuormittumista Muusalla ei voinut havaita, sillä tällä kertaa leikki kiinnosti edes vähän enemmän kuin ensiyrityksellä. Muusa seurasi minun ja testinohjaajan toisillemme heittelemää patukkaa, ja lopuksi kävi nuuskimassa heitetyn lelun perään. Ei kuitenkaan tarttunut siihen hampaillaan.

Viimeiseksi sain leikittää Muusaa omalla lelulla, ja Muusa lähti leikkiin paremmin, vaikka ei ihan innokkainta puoltaan näyttänytkään. Leikin aikana ammuttiin pienen matkan päästä kaksi laukausta. Tämän jälkeen seisoskelin vielä passivisena Muusa kytkettynä kahden laukauksen ajan. Laukauksille Muusa osoitti normaalin havahtumisen, mutta sen jälkeen oli täysin välinpitämätön.

Lopuksi vielä linkki Muusan kasvattajan kotisivuilta, mihin Heli on liittänyt Muusan tulokset lukijaystävällisessä taulukkomuodossa. Samalla näkee, millä lailla eri reaktioiden tasot on sanallisesti kuvattu.

Kaikkiaan tutustuminen mh-luonnekuvaukseen oli mielenkiintoinen. Kuitenkin en voi olla miettimättä, antaako se silti kaikilta osin ihan realistista kuvaa koiran luonteesta. Suorituksissa tuntuu kuitenkin olevan jonkin verran varaa myös olosuhteiden suhteen, ja juuri esimerkiksi koiran huomion kiinnittyminen väärään suuntaan saattaa mielestäni vääristää tulosta. Kritisoin hieman myös tuota jättimäistä lelua, jonka pitäisi olla sama kaikille koirille rotuun katsomatta. Uskallan nimittäin väittää, että isolle koiralla paloletkuun tarttuminen on herkemmässä kuin pienellä koiralla, joka on itse hädin tuskin lelun kokoinen. Ihan aidosti olisin kiinnostunut tietämään, kuinka suuri prosentti alle 10 kiloisista koirista tarttuu kunnollisella otteella ranteenpaksuiseen paloletkuun... ;)

Kisat nro 2

Tänään käväistiin Bennyn kanssa Janakkalassa toisissa agilitykisoissamme. Tällä kertaa ratoja oli vaan yksi ykkösluokkalaisille, joten vähäisellä osallistujamäärällä aamu meni tosi nopeasti. Itse kirmasin paikalle suoraan yövuoron jäljiltä, ja varsinaisen jännitysmomentin aiheutti se, että en meinannut löytää kisapaikalle, koska ajo-ohje oli jäänyt vain muistini varaan! Lopulta ehdin ilmoittautumaan 10 minuuttia ennen rataantutustumista, mutta onneksi tällä kertaa maksit ja medit kisasivat ennen minejä. Jäi siis silti ihan tarpeeksi aikaa lämmitellä koira.

Heti jo sivusta huomasin, että rata ei vaikuttanut kovin helpolta tällä kertaa. Rataan tutustuessa katsoin aluksi vähän, mitä kuvioita muut lähtivät suunnittelemaan ja yritin sitten tehdä itselleni ja Bennylle sopivat koukerot. Paria kohtaa epäröin kyllä ihan viimemetreille asti, miten ne minun kannattaisi ohjata. Tiesin kyllä jo tässä vaiheessa, että nopeaa rataa en saisi Bennyn kanssa tehtyä, sillä muutama kohta olisi pakko ohjata hitaamman kautta. Alku ei muutenkaan luvannut hyvää, sillä harjoitusesteillä yhteispelistä ei meinannut tulla mitään. Olin itse hermostunut, Benny oli keskittymiskyvytön ja lähes kaikki meni lämmittelyesteillä pipariksi. Sain kuitenkin edes pari onnistunutta suoritusta, jonka varassa yritin itseeni valaa positiivista tahtoa.

Mineistä starttasimme neljäntenä. Radan alkuosa meni suunnitellusti, joskin hiukan hitailla linjoilla. Ensimmäinen varsinainen moka tapahtui esteellä nro 10, ja onnistuin sössimään ihan aidan valssaamisen jälkeen niin, että Benny kiersi sen ohi. Taisin olla sen verran myöhässä valssilla, että ohjaus hypylle jäi laiskaksi. Pian sen jälkeen totaalinen mokailu tapahtui kepeillä, missä yksinkertaisesti jäädyin itse. En uskaltanut luottaa Bennyn suorittamiseen, ja säädin käsieni ja käskyjeni kanssa siten, että koiraparka pyöri väkkärää ensimmäisen välin kohdalla. Loputkin kepit menivät sitten ihan järkyttävällä tavalla ja Benny-raukka ei ihan mun omasta virheestäni johtuen saanut missään vaiheessa rytmistä kiinni. Tämän jälkeen vielä loppuradan putkella oli epämääräistä säätämistä ohjaamiseni kanssa. Lopullinen tulos oli 15vp ja ihanneajan ylitys 12.70 sekunnilla...

Bennyn velipuoli Milo kävi näissä kisoissa nostamassa itsensä kakkosluokkaan, ja Sannan hovikuvaaja oli ystävällisesti kuvannut meidänkin radan talteen. Onnea siis vielä Milolle ja suurkiitokset videosta!



Surkuhupaisaa oli kuitenkin, että radalta tuloksen sai vain kolme koirakkoa, mikä osoitti meille kolmatta sijaa palkintopallilla... :D Saatiin siis kuitenkin Bennyn ensimmäinen pokaali, koiranruokaa ja lahjakortti JANKK:n kisoihin. Bennyn mielestä parasta oli kuitenkin myyntikojusta ostamani minikana, mihin Benny rakastui ensisilmäyksellä... Kotonakin rassukka kanteli sitä niin onnellisesti suussansa, että hyvin poikkeuksellisesti Muusa ei saanut tilaisuutta omia sitä. Hyvä mieli siis silti jäi, ja nyt keskitytään treenaamaan keppejä, nopeutta ja omaa huolellisuuttani ohjauksessa. Ei siis kisoja vähään aikaan, vaan katsotaan uudestaan tilannetta loppukesästä. :)

Ensimmäiset agilitykisat!

No huh, nyt on ensimmäiset agilityn kisaradat startattu Bennyn kanssa, ja hyvä mieli taisi jäädä molemmille. :) Kyseessä oli Takujen kisat Tampereella, ja startteja kaksi. Ensimmäisenä oli agilityrata, joka ei tuntunut mitenkään mahdottoman vaikealta. Takaaleikkauksien suhteen jännitin hieman etukäteen, uskallanko niihin radalla miten luottaa, mutta esimerkiksi kepit pääsi ihan mukavasti ohjaamaan meille helpommalta puolelta. Myös Bennyn käyttäytyminen radalla jännitti, kun sillä on nyt viimeaikoina ollut tapana käydä vähän kierroksilla niin, ettei malta seurata ohjaamista. Tosin heti alkumetreillä huomasin, että ongelma oli ihan päinvastainen... Todennäköisesti kuumuus ja junamatkailu olivat vieneet Bennyn innostusta vähän liian tehokkaasti, ja suoritus oli varsin väsähtänyttä. Tuloksena agilityradalta olikin 10vp ja ihanneajan ylitystä. Ensimmäinen vitonen tuli kepeiltä, missä Benny jäi haistelemaan toista keppiä. Toinen vitonen tuli sitten putken numerokyltin ihmettelystä. Tällä saldolla sijoitus oli sitten 15. Tanjan ansiosta voin liittää tähän myös videomateriaalia, kiitos!



Hyppyrataa saikin odotella jonkin aikaa, kun kisaajia oli mineissä ja makseissa hurja määrä. Yritin ajoittaa odotteluajan ohjelmat siten, että Benny ehtisi kunnolla levätä ja vaikka vähän tylsistyäkin ennen seuraavaa rataa. Virtaa ei kuitenkaan riittänyt toisellakaan yrittämällä, vaan samaa perässävetoa oli sekin. Myös täsmälleen samat virheet kerättiin kuin ensimmäiselläkin radalla, eli kepeiltä vitonen ja putken ohituksesta vitonen, lisäksi ihanneaika taas ylittyi reippaasti. Sijoitus olikin hyppyradalla 22. Videosta varmaan paistaakin aika hyvin läpi, kuinka raskassoutuista ohjaaminen oli, kun koiralla vaan ei innostus riittänyt tuon ponnekkaammin. Tästäkin videosta kiitos Tanjalle!



Kaikkiaan kisauran avauksesta jäi oikein hyvä mieli. Bennyn flegmaattisuus oli yllättävää, mutta muuten tavoite saavutettiin, kun molemmista radoista tuli hyväksytty tulos. :) Treeneissä koitan nyt kiinnittää huomiota vielä enemmän keppeihin, putkelle ohjautumiseen ja nopeuteen. Omaan ohjaamiseenkin saisi tulla rutkasti vielä lisää sutjakkuutta ja varmuutta, mutta eiköhän niitäkin kokemuksen kautta vielä ole tulossa.

Keppejä 2 by 2

Moneskohan kerta tämä on, kun kerron uudesta suunnitelmastani pujottelun kotitreenaamiseen? Tämänkertainen suunnitelmani tuntuu nyt kerrankin toimivan viimeistä piirtoa myöden, joten toivottavasti tällä mennään ja edistytään. Koska ohjausseinämät keppeihin eivät näytä itsestään tuossa olkkarin nurkassa valmistuvan, niin päätin vaihtaa yksinkertaisempaan tapaan treenata pujottelua itsenäisempään suuntaan. 2by2-tekniikka tuntui loogiselta, toimivalta ja omalla kohdallani helposti toteutettavissa olevalta tavalta päästä sujuvaan lopputulokseen, joten ei muuta kuin tuumasta toimeen! Keppeinä siis käytän puutarhan tukikeppejä, jotka on helppoja siirrellä paikasta toiseen ja iskeä maahan. Ainoa selkeästi huono puoli on vihreä väri, mikä tuntuu puutarhaolosuhteissa sulautuvan vähän turhan hyvin maisemaan koiran näkövinkkelistä. Tämä asia siis pitäisi korjata maalilla tai eristysteipillä tai muulla vastaavalla konstilla...

Ideana on ensin opettaa koira kulkemaan kahden kepin muodostaman portin läpi oikeasta suunnasta, kaikista mahdollisista kulmista ja lopulta myös vastakkaiselta puolelta kiertäen (eli ensimmäinen keppi jää koiran vasemmalle puolelle). Iskin siis ensimmäiset kaksi keppiä omalle pikkupihalleni, ja mahdollisimman vähällä ohjauksella koetin saada koiran menemään keppien välistä. Benny haistoi heti oikean mahdollisuuden tienata herkkuja, mutta Muusaa sai aluksi enemmän johdatella omalla liikkeellä tai namialustalla. Nopeasti molemmat alkoivat olla kärryillä, mitä haettiin, ja tässä vaiheessa aloin vaihdella tulokulmaa vähän epäsuoremmaksi. Käytännössä teen treenituokiossani 15-20 toistoa ja sitten koiran vaihto tai muuten tauko. Näitä tuokioita sitten kerrallaan yhdestä kolmeen per koira.

Kun koira osaa mennä ensimmäisen portin läpi sujuvasti kaikista kulmista, voidaan sijoittaa toinen portti samassa linjassa pienen etäisyyden päähän viistosti ensimmäisen portin taakse. Tätä on todella vaikea selittää kirjoittamalla, joten tässä vaiheessa suosittelen katsomaan treenivideoita esim. youtubesta hakusanalla 2by2... No niin, mutta idea on siis, että tässä vaiheessa koira osaa läpäistä ensimmäisen portin, ja todennäköisesti aavistaa, että myös toinen eteen tuleva portti tulee läpäistä vastaavasti. Ja namia nassuun runsaasti tietenkin kun onnistuu! Taas seuraa treeniä tässä vaiheessa siihen asti, että koira sujuvasti läpäisee molemmat portit eri kulmista lähetettynä. Tästä vaiheesta voidaankin sitten lähteä siirtämään jälkimmäistä porttia lähemmäs ensimmäisen portin linjaa, jolloin koira joutuu yhä enemmän pujottelemaan päästäkseen läpäisemään molemmat portit oikeasta suunnasta. Lopulta molemmat portit ovat samassa linjassa, eli tuloksena on neljän kepin normaali pujottelu. Tietenkin myös kaikissa näissä välivaiheissa harjoitellaan niin kauan, että koira läpäisee portit oikein kaikista kulmista. Viimeisenä silauksena sitten näitä portteja lisäillään yksi kerrallaan, kunnes haluttu määrä keppejä on kasassa.

Näin siis meillä on nyt lähdetty treenaamaan molempien kanssa. Bennyn kanssa minun on ollut "pakko" oikoa hieman päästäkseni testaamaan keppien sujuvuutta lähestyvien kisojen suhteen. Niin, olen siis ilmoittanut Bennyn muutamalle kisaradalle, joista ensimmäiset ovat jo viikon sisällä! Jaiks... Mutta koska Bennyn kanssa keppejä on jo muutenkin tahkottu sekalaisilla metodeilla, en usko sen pienestä oikomisesta tämän enempää pilalle menevän. Ja on selvästi jo paljon edistystäkin tapahtunut, ainakin neljän kepin kanssa!

Muusan kanssa yritän sitten olla puhdasoppisempi, enkä etene vaiheesta toiseen ennen kuin taso on tosiaan hallussa jokaisesta kulmasta. Tällä hetkellä mennäänkin siis Muusan kanssa vasta ensimmäistä porttia. Se sujuu kyllä jo melkoisen mallikkaasti, mutta äärimmäiset kulmat ovat vielä vähän vaikeita enkä halua ottaa riskiä liian nopeasta etenemisestä. Tahkotaan nyt vielä tätä vaihetta ihan rauhassa.

Kesätreenikausi avattu!

Ensimmäiset ulkotreenit tänä vuonna päästiin kokemaan eilen - tietenkin litimärällä kentällä ja tauottomassa sateessa... Mutta hienosti meni silti sekä Bennyllä että ensikertalaisella Muusalla!

Bennyn treenit olivat ensin, ja uuden vetäjän johdolla otettiin helppoa rataa ja erillisenä esteenä keinua. Radalla oli aitojen ja putkien lisäksi vain pituus vieraampana esteenä. Ohjaus onnistui koko ajan vasemmalla kädellä, mutta radan keskivaiheilla oli spiraalimaista kieputusta, sekä pari ansaa, missä koira piti saada kunnolla haltuun ja ohjattua oikeaan suuntaan. Lisäksi radalla otettiin aika, mitä sitten yritettiin pienillä korjauksilla parantaa. Meillä meni ensimmäinen kerta niin hyvin, että aikamme tuskin parantui korjauksien jälkeenkään, mutta ajattelemisen paikkoja oli silti. Lähinnä itse sekoilin jälkimmäisillä radoilla, kun meinasin koko ajan muistaa yhden kohdan radasta väärin. Siispä keskittymistä lisää, kiitos! Muuten parantamisen varaa jäi oman liikkeeni säilyttämiseen, etten omalla himmailullani hidasta Bennyn vauhtia. Lisäksi minulla ainakin tällä radalla oli taipumus mennä vähän liian lähelle esteitä, jolloin ei ollut varaa ohjata omalla liikkeellä enää koiran suuntaa. Keinu erillisenä meni oikein kivasti, varsinkin kun vielä avustaja muutteli keinun kallistumispistettä normaalista. Tällä tavoin saatiin vähennettyä Bennyn ennakointia kallistumiseen ja reippautta suoritukseen.

Muusan treenit tuntuivat vähän hidastempoisilta Bennyn jälkeen. Piti tehdä roima asennemuutos sen suhteen, että nyt vasta opetellaan eikä mennä liian lujaa eteenpäin. Saatiin myös treeniohjelma, missä oli kaavailtu jokaiselle treenikerralle opeteltavat asiat ja lisäksi jokaiselle viikolle jokin kotiläksy. Muusan kanssa moni asia onkin jo jollain lailla hallussa, esimerkiksi target eli namialusta, haltuunotto ja paikallaolokin aika hyvin. Muutenkin näin ekojen treenien jälkeen jäi sellainen kuva, että hyvällä mallilla Muusa jo osaa monenlaista. Treenien esteet olivat ensimmäisellä kerralla keinu, pöytä, putki, kepit ja hyppy.

Keinua opeteltiin siten, että keinu oli tuettu perusasentoon, eikä siinä vielä otettu kallistumista ollenkaan. Koirat siis kiipesivät vain ylämäkeä lopetuskontaktille hakemaan naminsa ja sitten ne nostettiin alas. Tavoitteena tässä oli opettaa heti alusta pitäen kiipeäminen oikeaan kohtaan eikä jäädä hiipimään keskialueelle kallistusta odottaen. Itse en vielä ole varma pidänkö tätä tekniikkaa parempana vai huonompana kun heti kallistumiseen totuttelemista. Ainakin tämän tekniikan kanssa saa olla sitten tarkempana kun tuki poistetaan, ettei ensimmäisenä koira tee lentokeinua kirmatessaan suorilta melkein loppuun asti.

Putki, hyppy ja pöytä olivatkin sitten Muusalle ihan helppoja opeteltavia, kun niistä oli enemmän aikaisempaa kokemusta. Putkeenkin Muusan pystyi jo lähettämään vähän edellekin, silloin kun putki oli suorana ja melko lyhyenä. Lopuksi putken kanssa otin vielä pienen mutkankin loppupäähän, ja hienosti suoritti Muusa senkin. Kepit jätettiin suosiolla välistä, sillä niitä treenataan 2by2-tekniikalla kotona. Tähän tekniikkaan ei oikein sovi sitten välissä seuran kiinteillä kepeillä treenaaminen, joten keskitytään nyt sitten vain kotitreeniin keppien suhteen. Keppitreenistä voisinkin myöhemmin laittaa ihan oman postauksen, ja selvittää, missä meillä mennään tällä hetkellä pujottelun suhteen. :)

Loistavia uutisia!

Tämän kesän paikkoja agilityn treeniryhmissä sai totisesti jännittää, sillä paikat olivat kortilla ja talkoovaatimuksia on kiristetty seurassamme. Nyt kuitenkin jännäys on helpottanut ja sekä Bennyllä että Muusalla on paikka kesän treeniryhmissä! Benny treenaa kilpailemaan tähtäävien ryhmässä ja Muusa aloittelee alkeisryhmässä. Jatkossa maanantai-illat tulevatkin sitten olemaan juoksuntäyteisiä, kun kolme tuntia hurahtaa treenikentällä: Ensimmäiset puolitoista tuntia Bennyn kanssa, ja jälkimmäiset Muusan kanssa... Eli kuntoakin täytyy varmaan kohottaa siten, että jaksaa loppuun asti. :D Toivottavasti vielä käytännön järjestelyt lähtevät sujumaan hyvin. Onneksi minulla on iso kevythäkki, missä kumpikin koira vuorollaan voi odottaa omaa treenivuoroaan loikoisasti oleskellen.

Toinen mukava uutinen tuli Muusan kasvattajan taholta, kun hän tarjosi yhtä varaamaansa paikkaa Muusalle mh-luonnekuvaukseen! Ilman muuta käytämme tämän mahdollisuuden hyväksemme, sillä luonnekuvauksiin ja -testeihin on yleensä vaikea ehtiä saada paikkoja. Niinpä heinäkuussa katsotaan, mitä luonnekuvaajat sanovat Muusan ominaisuuksista.

Mh-luonnekuvauksesta voi etsiä enemmän tietoa netistä, esimerkiksi itse tutustuin asiaan tämän linkin kautta: http://www.springerspanielit.com/mh/mh_kuvauksesta.htm. Niinpä en edes yritä tässä alkaa esittää, että tietäisin asiasta sen enempää, sillä tämä luonnekuvaus on minulle itsellenikin ihan uusi juttu. Innolla kuitenkin odotan, minkälainen tilaisuus kuvauspäivä tulee olemaan. :)

Loppuun vielä pari valokuvaa keväisistä metsämaisemista Aulangolta, missä Benny ja Muusa pääsivät kirmailemaan ihastuttavan Pyryn kanssa:

Keppitreeniä ja muita agilitykuulumisia

Agilityn talvikausi on nyt meidän seurassamme ohi, ja odotellaan kesäkauden alkamista. Ja jännityksellä odotellaankin, sillä treeniryhmiin on tunkua ja omasta paikastamme Bennyn kanssa en voi vielä olla varma. Toinen jännäämisen kohde on Muusan kanssa haku alkeisryhmään, minkä suhteen aikataulut aiheuttavat päänvaivaa. Kädet kyynerpäitä myöden ristissä elättelen kuitenkin toivetta, että molemmat pääsisivät oman tasonsa ryhmiin...

Bennyn talvikausi päätettiin harjoituskisoilla, missä sai osallistua kahdelle radalle. Osallistuin siis sekä möllirataan että kisaavien rataan. Möllirata oli mielestäni kohtuullisen helppo muutamaa ansaa lukuunottamatta, ja Bennyn keskittyminenkin onnistui sillä radalla nappiin. Niinpä meidät palkittiinkin puhtaasta radasta toiseksi nopeimmalla ajalla kakkosina. :) Kisaavien radalla meno olikin sitten ihan toista, minkä syistä suurin osa onkin vielä minulle yhtä arvoitusta. Ehkä odotusta oli ollut liikaa, ehkä olisi pitänyt herätellä keskittymistä ennen rataa enemmän...? Ehkä vain tiedostamatta käyttäydyin eri tavalla. Joka tapauksessa Benny pursusi kisaradalla energiaa ja paineli muutamasta esteestä yksinkertaisesti ohi. Jossain kohdin ohjaamiseni taas oli varmaankin huolimatonta, sillä esimerkiksi A-esteellä ja putkella jouduttiin ottamaan uusintaa. Kepeillä sen sijaan tiedostin virheeni jo rataa suorittaessa, sillä lepsuilin ohjauksen kanssa lopussa. Sen seurauksena Benny jätti toiseksi viimeisen välin suorittamatta ja se piti korjata. Kaikkiaan tuloksena oli hylätty suoritus siltä radalta, joskaan en ihan vielä keksinyt, mikä aiheutti hylkäämisen. Kenties joltakin esteeltä tuli kieltoja liikaa, sekosin laskuista! :D

Onneksi keppitreeniin on kuitenkin tullut helpotusta uusimman ratkaisuni myötä. Ostin nimittäin 8kpl puutarhan tukikeppejä käyttääkseni niitä harjoituskeppeinä. Tarkoituksena oli tosiaan väsätä niihin myös ohjauskaaret muovisesta hyttysverkosta, mutta toistaiseksi se operaatio on jäänyt vaiheeseen. En nimittäin omista tarpeeksi järeätä välinettä katkoakseni sellaista tarpeeksi jämäkkää rautalankaa, mitä olen isäni varastoista varastanut. Mutta käyhän se treeni ilman ohjureitakin, ja etenkin Muusa on päässyt näihin keppeihin nyt tutustumaan. Ensimmäisten ohjuriviritysteni kanssa Muusa testasi neljää keppiä namialustan kanssa, ja sehän sujui hienosti. Ainakin heti sen jälkeen, kun vanhempieni puutarhaan pystytetty ohjurihökötys oli ensin haukuttu varmuuden vuoksi pystyyn. :D Nyt omassa pihassani neljää keppiä on testattu ilman ohjureita lampaannahkapatukan siivittämänä, ja johan tuli neitiin vauhtia! Kunhan itse olen riittävän nopea vetämään oikesta välistä, niin Muusahan paineli kuin vanha tekijä. Nyt ei siis muuta kun lisää lyhyitä kotitreenejä ja odotellaan jännityksellä paikkoja treeniryhmiin. :)

Uudet pannat

Benny ja Muusa saivat vihdoin pitkään himoitsemani uudet yksilölliset pannat! Valinnanvaikeuden edessä olen pitkittänyt tätä ostosta pitkään, mutta vihdoin sain ajatukseni järjestykseen ja ystäväni Tytti valmisti toiveideni mukaiset ihanuudet. Tytti ja Marja avasivat hiljattain nettikaupan, mitä voinkin lämpimästi suositella. Tässä siis Bennyn ja Muusan uudet pannat by Gessi. :)

Muusan hyppyharjoitukset

Askartelin tänään vanhempieni puutarhaan Muusalle pari hyppyä lapionvarsista. Tähän asti Muusa on harjoitellut matalia hyppyjä sisätiloissa namialustan kanssa, mutta nyt oli aika testata opittua ulkona. Oikein yllätyinkin siitä, kuinka innostuksissaan pikkupiski oli parin hypyn sarjasta, ja se menikin ne jo kuin vanha tekijä vaikka mistä suunnasta ohjattuna. Makkaran voimin treenattiin tänään, ja se näytti voittavan kaikki puutarhan ihanat pupuntuoksutkin, mitkä kovasti vetävät Muusaa puoleensa. Otin hyppyjä sekä namialustan kanssa, että ilman ja ohjailin molemmilta puolilta. Toisinaan lähetin Muusan eteenpäin hypyille namialustan avulla, mutta harjoiteltiin lisäksi myös esteiden taakse jäämistä ja hyppäämistä vasta luvan kanssa. Ja ihan lyhyissä pätkissä tietysti, ettei pieni nausteri pääse kyllästymään.

Puutarhaan oksista väsättyjä keppejäkin testattiin, mutta niiden kanssa treenaamisesta ei kyllä tule mitään. Viime keväänä ne olen sinne pystyttänyt, mutta vinksottavat vähän liikaa. Lisäksi olen apukeppien avulla virittänyt niihin jonkinlaiset ohjauskaaret, mutta nekin lähinnä vain sotkevat koko keppihässäkän hahmottamista. Jatkan siis haaveilua niistä paremmista ja jätän siihen asti keppitreenit odottelemaan alkamistaan.

Vähän edistymisiäkin :)

Kävin pitkästä aikaa Muusan kanssa ihan kahden lenkkeilemässä, ja samalla harjoiteltiin vähän seuraamista makkaran voimin. Olikin mukava huomata, kuinka hyvin keskittymiskykyä neiti on itselleen saanut ja se seuraaminenkin sujui sheippaamalla ihan mukavasti meidän tasoomme nähden. Mihinkään viralliseen tokosuoritukseen minulla ei ole paineita, kunhan suunnilleen kohdillaan tulee ja säilyttää kontaktia. Agility tulee kuitenkin olemaan se Muusan päälaji, kunhan päästään vauhtiin. Kaikkiaan muutenkin Muusan käytös on aavistuksen vaikuttanut rauhoittuneen. En oikein voi ottaa kunniaa mistään tehokkaasta treenistä, mutta joka tapauksessa Muusa tuntuu availevan sanaista arkkuaan vähän vähemmän kuin aikaisemmin. Jopa lapsista on päästy ohi ihan kunnialla, kunhan eivät sentään innostu juoksemaan tai hyppimään.

Bennyn kanssa polttelisi jo kovasti päästä agilityssä oikeille kisakentille, mutta vähän vielä täytyy keräillä rohkeutta. Tämän viikon treenit olivat kyllä siinä mielessä lupaavat, että rengas meni jo vauhdissakin oikein hienosti oikeasta kolosta ja takaaleikkaukset (tosin helpoissa kohdissa) sujuivat kohtuullisen sujuvasti. Myös keinun Benny suoritti reippaasti ja itsenäisesti, joskaan ei vielä ihan päätä huimaavalla vauhdikkuudella. Kepit sen sijaan olivat murheenkryyninä. Halusin ottaa niitä namialustan kanssa ja vaikeammalta puolelta, joten läskiksihän se meni tietenkin. :D Alku hyvin, mutta siinä vaiheessa kun Benny bongasi namialusta, se jätti kepit kesken. Tiedän kyllä maltin olevan valttia, mutta ei meinannut kyllä sillä kertaa oma hermo kestää.

Haaveilen tällä hetkellä omista kunnollisista harjoituskepeistä, joiden avulla saisin rauhassa treenata useammin. Nyt vaan pitäisi suunnitella huolellisesti ja katsella materiaaleja rautakaupasta, ja isäni jo lupautui mahdollisesti hitsaushommiin! Ehkä siis tämä haave on oikeasti saavutettavissa.

Karvasta asiaa

Nyt seuraa päivitystä Bennyn ja Muusan turkihoitokuvioista. Päätin siis jo viime vuoden puolella, että rupean rullamaan molempien koirien turkkia, mutta aloitus hieman tökki... Rullaus siis tarkoittaa, että karva saatetaan kasvamaan useassa eri kerroksesssa siten, että turkin voi pitää jatkuvasti siistissä kunnossa kuorimalla aina päällimmäisen kerroksen pois. Tällä menetelmällä siis koiraa ei tarvitse niin usein nyppiä ihan nahoille asti eikä se vastaavasti pääse räjähtämään ihan mahdottomaksi karvapalloksi asti. Oma tavoitteeni olisi, että huoltaisin koirien turkit aina joka toinen viikko nyppimällä ohuen kerroksen pois. Tämä huoltoväli tuntuu ainakin nyt realistiselta tavoitteelta, koska joka viikko en varmastikaan saa aikaiseksi sitä tehdä. Itseasiassa Bennyn huoltoväli voisi olla jopa pikkuisen pidempikin, sillä sen turkkia ei ole kuitenkaan tarkoitus pitää näyttelykunnossa. Kunhan vain kohtuullisen siistinä pysyy, eikä toisaalta sitten nyppimisestä tule sellaista mahdotonta kahden viikon painiottelua, mitä se Bennyn kanssa tahtoo olla kun nahoille asti kynitään.

Nyt suunnitelmani ovat siinä vaiheessa, että otin molemmat koirat niin sanotusti nahoille tammi-helmikuussa ja uutta karvaa on kova yritys nyt sitten rullata. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että käyn koirien turkkeja nyt läpi kevyesti nyppien parin viikon välein. Vaikka pakko myöntää, että Bennyn kanssa heti olen luistanut, ja huoltoväli on lipsahdellut vähän pidemmäksi. Muusan kanssa olen ollut vähän säntillisempi, oikeastaan siitä syystä, että Muusa on paljon helpompi uhri trimmipöydällä Bennyyn verrattuna. Muusan turkkia olen myös tottuneempi käsittelemään, kun olen näyttelyiden kautta saanut siihen niin tarkkaa ohjausta Muusan kasvattajalta. No, Bennyn kanssa nyt muutenkin voi mennä fiilispohjalta nämä turkkijutut, kun sitä ei joka tapauksessa voi näyttelykehään viedä.

Tästä tulikin mieleeni taas Muusan näyttelyttämiset, mikä on ikävästi jäänyt tälle alati venyvälle tauolle. Miten voikaan olla näin vaikea saada yksi kuusikiloinen sipsuttamaan narunjatkeena edes suhteellisen sievästi? Muusan käytöksestä päätellen näyttelyremmi vähintäänkin syövyttää hitaan tuskallisesti sen kaulaa poikki. Mutta, koetan vielä sadannen kerran aloittaa kaiken alusta ja tehdä narusta ystävän. Katsotaan sitten kumpi meistä, Muusa vai minä, selviää hitaasta taistelusta voittajana.

Muutto ja muuta mukavaa

Koirat pääsivät ihmettelemään ihan uusia maisemia, kun muutimme uuteen kotiin maaliskuun alussa. Toistaiseksi sopeutuminen näyttää sujuneen ihan hyvin, vaikka ihan täyttä varmuutta minulla ei ole siitä, pitävätkö Benny ja Muusa meteliä yksin jäädessään. Varustauduin muuttoon D.A.P.-haihduttimella ja totutin koiria melko maltilliseen tahtiin jäämään yksin uuteen kotiin. Jossain vaiheessa pitäisi nauhoittaa, mitä kotona todella työpäivän aikan tapahtuu, mutta ainakaan naapureilta ei vielä ole tullut valituksia metelistä. Yllättäen Benny tuntuukin reagoivan muuttoon enemmän kuin Muusa. Ei kuitenkaan millään negatiivisella tavalla, vaan tosiäijästä on tullut ihan sylivauva... <3 Benny tosiaankin olisi ihan koko ajan tunkemassa syliin ja helliteltäväksi, vaikka se aikaisemmin nautti rapsutukset lähinnä käden mitan päässä ja nekin vain silloin kun sitä itseä huvitti. :D

Piristävää muuton myötä on myös uudet lenkkimaisemat, missä riittää tutkittavaa vielä pitkäksi aikaa. Lenkkiseuraa tosin on tarjolla nyt vähän niukasti, mutta ehkäpä ajan myötä löydämme uusia tuttavuuksia tältä suunnalta. :) Ja uudessa kodissamme on myös pieni aidattu piha, mikä on koiraihmisen kannalta aina mukava lisä! Tosin jostain kumman syystä aitojen alle jää miltei puoli metriä matkaa maahan, joten kevään tullen on rakennettava itse siihen jotain jatketta. Onneksi nyt luminen talvi on hyödyksi, ja kasasinkin pihasta lumet valliksi aitojen alle. Nyt siis koirat voi huoletta päästää pihalle riehumaan ilman pelkoa siitä, että säntäävät ohikulkijoiden perään aidan alta.

Agilityssä olemme Bennyn kanssa edistyneet sopivaa tahtia, ja vähän haastavampiakin ohjauskuvioita on päästy kokeilemaan. Tosin radalla tyydyn yhä varmuuden vuoksi lähinnä valssaamaan tai tilanteesta riippuen takaaleikkaamaan, ellen sitten ihan harjoituksen vuoksi kokeile vaikeampia kuvioita. 27.3. on Tampereella TAMSKin harjoituskisat, mihin olisi Bennyn kanssa tarkoitus mennä katsomaan, miten kisatilanteessa suoriudumme. Enemmänkin olisi mukava harjoituskisoja kierrellä, mutta harmittavan vähän niitä on lähiseuduilla ollut tarjolla. Ehkäpä kevään myötä sitten taas enemmän..?

Ahaa-elämyksiä ja tulevan suunnittelua

Nyt on pakko hehkuttaa uutta ahaa-elämystäni! Keksin nimittäin mielestäni näppärän keinon, miten agilityn pujottelua voi harjoittaa sisätiloissa ilman sen suurempia ponnisteluja. Jos sattuu omistamaan perinteisenmalliset nelijalkaiset tuolit, niin niiden jalkojen väli on riittävä pienen koiran pujotteluun. Vähintään kaksi tuoli vaan sopivalle välimatkalle peräkkäin, niin on lyhyt keppirivi jonossa alkuvaiheen opetteluun tai itsenäisen suorittamisen harjoittelemiseen. Tietenkin tuolin mallista on kiinni vielä sekin, miten korkea koira siellä alla mahtuu kulkemaan, mutta Benny ja Muusa mahtuvat ainakin mainiosti harjoittelemaan tuollaisten perinteisten pinnatuolien kanssa, jollaiset vanhempieni kotoa löytyvät. Eilen testasin idean ensimmäistä kertaa, ja Benny hoksasi nopeasti, mitä oltiin tekemässä. Muusa ei keppejä ole juuri vielä päässytkään ihmettelemään, joten aloitimme ihan rauhallisesti. Hyvin neiti elohopea kuitenkin seurasi käden perässä, joten jatkan ehdottomasti kokeilujani tämän uuden harjoitteluvälineen parissa. :)

Muuten alkuvuosi on vierähtänyt melko laiskalla treenaamisella, kun mieleni on enemmänkin täyttänyt tulevan suunnittelu. Seuraavassa kuunvaihteessa nimittäin on edessä muutto uuteen kotiin! Saakin sitten nähdä, miten koirat ottavat uuden asuinympäristön vastaan. Benny on muutamaan kertaan muuttanutkin, joten sen suhteen tuskin tarvitsee huolehtia. Muusalle sen sijaan muutto on ensimmäinen, ja tämän herkkänahkaisen draamakuningattaren suhteen olenkin jo laatinut pienimuotoista suunnitelmaa. Aion varustautua ensinnäkin hankkimalla D.A.P.-haihduttimen lievittämään uutuuden tuskaa, ja suunnitelmissa on myös huolellinen uudelleenkouluttaminen yksinoloon. Muusalla on lievähköä taipumusta tuhoamiseen yksin jäädessä, enkä myös ole vakuuttunut siitä, etteikö se epäröisi käyttää ääntään tarvittaessa. Varsinkin kun asuinpaikka nyt vaihtuu, niin pyrin minimoimaan mahdolliset edessä olevat ongelmat. Mutta aika näyttää, miten suunnitelmat lopulta sujuvat.