Lahdessa näyttelyssä

Sunnuntaina ajeltiin Muusan kanssa Lahteen ryhmänäyttelyyn, missä tulokset jäi melko laimeiksi. Tuomari arvioi Muusan EH:ksi, mutta enemmän se itse kehäkäytös jäi kaivelemaan. Alunperin ajatuksena oli, että kasvattaja esittäisi Muusan, mutta kävikin niin, ettei Muusa ollut kovin yhteistyökykyinen Helin kanssa kun mä olin paikalla. Niinpä viime hetkellä hyppäsin itse puikkoihin ja samalla unohdin kaiken, mitä handlaamisesta koskaan oon oppinut. Jännitti ihan törkeästi jostain syystä.

Heli totesi viimeksi Muusaa esittäessään, että se kulkee paremmin silloin kun remmi on löysällä ja kiristyslukko poskea vasten. Tätä tekniikka en ole itse oikein vielä oppinut, joten ketuiksihan se meni nytkin. Muusan ryömiskellessä kehässä en edes tajunnut lennossa koittaa vaihtaa tekniikkaa, joten ihme, että tuomari sai nähtyä Muusan edes EH:n arvoisena. Tässä vielä tuomari Maija Mäkisen arvostelu:

Feminiininen nuori narttu. Hyvät rungon mittasuhteet. Hyvä pään pituus. Kookkaat, raskaat korvat. Hyvät silmät ja purenta. Hyvä kaula. Riittävästi kulmautunut etuosa, rintakehä voisi olla pidempi. Sopivasti kulmautunut takaa. Hyvä karva ja väri. Hyvä lantio, suora häntä. Liikkuu hyvin takaa, huolimattomasti edestä. Hieman pyöristyvä lanneosa. Miellyttävä käytös.

Muusa odottelee "innokkaana" kehävuoroaan.

Muusalle varaserti

Neiti Muikkunen lähti loppuviikosta pariksi päiväksi kasvattaja Helin hoiviin näyttelytrimmiin sekä remmitreenin. Muusan ohjelmaan kuului lisäksi myös toimistokoirana hengailua ja Muusan todennäköisenä lemppariosuutena lihotuskuuri itsensä kokoisten luiden avulla. Eipä siis ihme, että Heli onnistui ujuttamaan itsensä pidättyväisen Muusan armolliseen suosioon. Lauantain ryhmänäyttelyssä Hämeenlinnassa Muusa sitten näytti, että voihan sitä hirttosilmukassakin kirmailla, kun oikeat niksit otetaan käyttöön. Heli handlasi ja minä piileskelin kehän laidalla katselemassa, ettei Muusa huomannut minua ennen kehien päättymistä. Hämmästyttävää olikin huomata, miten mukavasti Muusa esiintyi, kun Heli esitti sen remmin roikkuessa löysänä ja toiselta sivulta, ei siis niskaan kiristettynä.

Muusa kisasi nuorten luokassa, ja lopputulemana ERI, PN2 ja varaserti. Tuomarivaihdoksen myötä Harri Lehkonen arvosteli Muusan seuraavin sanoin:

"Keskikokoinen, tasapainoisesti kehittynyt nuori narttu. Kaunis pää ja ilme. Erittäin hyvin kulmautunut. Kaunis ylälinja. Tiivis runko. Hyväasentoinen häntä. Tänään lyhyt, mutta oikealaatuinen runkoturkki. Liikkuu hyvällä askeleella ja esiintyy reippaasti."

Vaikka serti jäikin harmittavan pienestä kiinni, niin en osaa silti olla kuin tosi tyytyväinen pikkulikan suoritukseen. Paras sijoitus tähän mennessä ja kehäkäytös antoi toivoa tulevasta. Seuraavia näytelmiä en tosin ole vielä juuri suunnitellut, paitsi ensi vuoden puolelle jotakin on tähtäimessä. Katsellaan nyt kalenteria ja treenaillaan vähän, niin nähdään, mihin näyttelytie vie.

Karvasta asiaa

Nyt seuraa päivitystä Bennyn ja Muusan turkihoitokuvioista. Päätin siis jo viime vuoden puolella, että rupean rullamaan molempien koirien turkkia, mutta aloitus hieman tökki... Rullaus siis tarkoittaa, että karva saatetaan kasvamaan useassa eri kerroksesssa siten, että turkin voi pitää jatkuvasti siistissä kunnossa kuorimalla aina päällimmäisen kerroksen pois. Tällä menetelmällä siis koiraa ei tarvitse niin usein nyppiä ihan nahoille asti eikä se vastaavasti pääse räjähtämään ihan mahdottomaksi karvapalloksi asti. Oma tavoitteeni olisi, että huoltaisin koirien turkit aina joka toinen viikko nyppimällä ohuen kerroksen pois. Tämä huoltoväli tuntuu ainakin nyt realistiselta tavoitteelta, koska joka viikko en varmastikaan saa aikaiseksi sitä tehdä. Itseasiassa Bennyn huoltoväli voisi olla jopa pikkuisen pidempikin, sillä sen turkkia ei ole kuitenkaan tarkoitus pitää näyttelykunnossa. Kunhan vain kohtuullisen siistinä pysyy, eikä toisaalta sitten nyppimisestä tule sellaista mahdotonta kahden viikon painiottelua, mitä se Bennyn kanssa tahtoo olla kun nahoille asti kynitään.

Nyt suunnitelmani ovat siinä vaiheessa, että otin molemmat koirat niin sanotusti nahoille tammi-helmikuussa ja uutta karvaa on kova yritys nyt sitten rullata. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että käyn koirien turkkeja nyt läpi kevyesti nyppien parin viikon välein. Vaikka pakko myöntää, että Bennyn kanssa heti olen luistanut, ja huoltoväli on lipsahdellut vähän pidemmäksi. Muusan kanssa olen ollut vähän säntillisempi, oikeastaan siitä syystä, että Muusa on paljon helpompi uhri trimmipöydällä Bennyyn verrattuna. Muusan turkkia olen myös tottuneempi käsittelemään, kun olen näyttelyiden kautta saanut siihen niin tarkkaa ohjausta Muusan kasvattajalta. No, Bennyn kanssa nyt muutenkin voi mennä fiilispohjalta nämä turkkijutut, kun sitä ei joka tapauksessa voi näyttelykehään viedä.

Tästä tulikin mieleeni taas Muusan näyttelyttämiset, mikä on ikävästi jäänyt tälle alati venyvälle tauolle. Miten voikaan olla näin vaikea saada yksi kuusikiloinen sipsuttamaan narunjatkeena edes suhteellisen sievästi? Muusan käytöksestä päätellen näyttelyremmi vähintäänkin syövyttää hitaan tuskallisesti sen kaulaa poikki. Mutta, koetan vielä sadannen kerran aloittaa kaiken alusta ja tehdä narusta ystävän. Katsotaan sitten kumpi meistä, Muusa vai minä, selviää hitaasta taistelusta voittajana.