Nykyistä ja tulevaa

Viimepäivinä Muusa on päässyt oikein ahkerasti harjoittelemaan kujakepittelyä, ja täytyy sanoa, että tämän helpommaksi ei pujottelun harjoittelu voi mennä. Tähän asti ainakin Muusa on edennyt kuin itsestään, ja meillä molemmilla on ollut hauskaa! Nyt ollaan jo siinä vaiheessa, että kuja on keskeltä lähes kiinni ja leveimmilläänkin se on vain noin 10cm leveä. Muusa siis ihan selkeästi joutuu jo pujottelemaan, ja tekeekin sen hyvällä rytmillä lelupalkan siivittämänä. Takaaleikkaukset tai mun nopeusvaihtelut ei aiheuta mitään häiriöitä, mutta lähestymiskulmien kanssa on vielä tekemistä. Muusa ei vielä osaa hakea keppejä alusta lähtien, vaan saattaa hypätä matkaan keskeltäkin, jos tulokulma on liian jyrkkä.

Bennyllä sen sijaan on koko talvikauden ollut meneillään joku ihmeen taantumavaihe. Ehkä maneesiympäristö treenipaikkana on Bennylle liian häiritsevä tai sitten mä itse käyttäydyn eri lailla nyt kun molemmat koirat on samassa ryhmässä ja tulee väkisinkin aina kiire vaihtaa koiraa. Kisoissa ei olla siis käyty tuon kakkosiin nousun jälkeen, oikeastaan ihan sen takia, ettei ole ollut sopivia kisoja tarjolla, mihin olisin päässyt lähtemään. Päätin kuitenkin lähteä Bennyn kanssa tammikuussa Eckeröön kisamatkalle seurakavereiden kanssa... Pääsen siis ainakin nolaamaan itseni isoissa kisoissa ja seurakavereiden silmien edessä. :D Nyt vaan olen hätäisesti koittanut katsoa jotakin kakkosten kisaa harjoitukseksi ennen Ahvenanmaata, mutta työt haittaavat taas ikävästi oikeata elämää. Mutta eipä sinne Eckeröön tarkoitus olekaan lähteä menestystä hakemaan, vaan ihan matkailun kannalta. ;)

Tällä hetkellä jännään Ahvenanmaan suhteen eniten sitä, saadaanko Benny nypittyä ennen matkaa... Jostain syystä mulle on aina tärkeää, että jotain tapahtumaa varten koirat näyttäisi edes jokseenkin snautsereilta, vaikka esimerkiksi juuri agikisoissa sillä koiran ulkonäöllä ei ole mitään merkitystä. Tällä kertaa ajattelin myös ilolla luovuttaa Bennyn kynimisen jonkun muun tehtäväksi, ja varattiinkin jo aikaa Bennyn kasvattajalle. Ikävä kyllä eilen ei karva vielä ollutkaan riittävän kypsää, ja jouduttiin suunnittelemaan uutta aikaa ensi vuoden puolelle. Tai lähteehän se karva, mutta koska tarkoituksena olisi saada Bennylle edes jotensakin miellyttävä trimmikokemus, niin tällä kertaa karvat sai jäädä. Joudun sitten lähtemään reissuun karvaturilaan kanssa, ellei trimmiaikaa saada istumaan heti vuoden ensipäiville. Toisaalta se on kyllä siinä ja tässä, että kumpi on ihastuttavampi näky agikentällä: pinkillä pälvikaljulla (= Benny juuri nypittynä) vai hapsottavalla turkilla varustettu mininausteeri...?

Karvasta asiaa

Nyt seuraa päivitystä Bennyn ja Muusan turkihoitokuvioista. Päätin siis jo viime vuoden puolella, että rupean rullamaan molempien koirien turkkia, mutta aloitus hieman tökki... Rullaus siis tarkoittaa, että karva saatetaan kasvamaan useassa eri kerroksesssa siten, että turkin voi pitää jatkuvasti siistissä kunnossa kuorimalla aina päällimmäisen kerroksen pois. Tällä menetelmällä siis koiraa ei tarvitse niin usein nyppiä ihan nahoille asti eikä se vastaavasti pääse räjähtämään ihan mahdottomaksi karvapalloksi asti. Oma tavoitteeni olisi, että huoltaisin koirien turkit aina joka toinen viikko nyppimällä ohuen kerroksen pois. Tämä huoltoväli tuntuu ainakin nyt realistiselta tavoitteelta, koska joka viikko en varmastikaan saa aikaiseksi sitä tehdä. Itseasiassa Bennyn huoltoväli voisi olla jopa pikkuisen pidempikin, sillä sen turkkia ei ole kuitenkaan tarkoitus pitää näyttelykunnossa. Kunhan vain kohtuullisen siistinä pysyy, eikä toisaalta sitten nyppimisestä tule sellaista mahdotonta kahden viikon painiottelua, mitä se Bennyn kanssa tahtoo olla kun nahoille asti kynitään.

Nyt suunnitelmani ovat siinä vaiheessa, että otin molemmat koirat niin sanotusti nahoille tammi-helmikuussa ja uutta karvaa on kova yritys nyt sitten rullata. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että käyn koirien turkkeja nyt läpi kevyesti nyppien parin viikon välein. Vaikka pakko myöntää, että Bennyn kanssa heti olen luistanut, ja huoltoväli on lipsahdellut vähän pidemmäksi. Muusan kanssa olen ollut vähän säntillisempi, oikeastaan siitä syystä, että Muusa on paljon helpompi uhri trimmipöydällä Bennyyn verrattuna. Muusan turkkia olen myös tottuneempi käsittelemään, kun olen näyttelyiden kautta saanut siihen niin tarkkaa ohjausta Muusan kasvattajalta. No, Bennyn kanssa nyt muutenkin voi mennä fiilispohjalta nämä turkkijutut, kun sitä ei joka tapauksessa voi näyttelykehään viedä.

Tästä tulikin mieleeni taas Muusan näyttelyttämiset, mikä on ikävästi jäänyt tälle alati venyvälle tauolle. Miten voikaan olla näin vaikea saada yksi kuusikiloinen sipsuttamaan narunjatkeena edes suhteellisen sievästi? Muusan käytöksestä päätellen näyttelyremmi vähintäänkin syövyttää hitaan tuskallisesti sen kaulaa poikki. Mutta, koetan vielä sadannen kerran aloittaa kaiken alusta ja tehdä narusta ystävän. Katsotaan sitten kumpi meistä, Muusa vai minä, selviää hitaasta taistelusta voittajana.