Karvasta asiaa

Nyt seuraa päivitystä Bennyn ja Muusan turkihoitokuvioista. Päätin siis jo viime vuoden puolella, että rupean rullamaan molempien koirien turkkia, mutta aloitus hieman tökki... Rullaus siis tarkoittaa, että karva saatetaan kasvamaan useassa eri kerroksesssa siten, että turkin voi pitää jatkuvasti siistissä kunnossa kuorimalla aina päällimmäisen kerroksen pois. Tällä menetelmällä siis koiraa ei tarvitse niin usein nyppiä ihan nahoille asti eikä se vastaavasti pääse räjähtämään ihan mahdottomaksi karvapalloksi asti. Oma tavoitteeni olisi, että huoltaisin koirien turkit aina joka toinen viikko nyppimällä ohuen kerroksen pois. Tämä huoltoväli tuntuu ainakin nyt realistiselta tavoitteelta, koska joka viikko en varmastikaan saa aikaiseksi sitä tehdä. Itseasiassa Bennyn huoltoväli voisi olla jopa pikkuisen pidempikin, sillä sen turkkia ei ole kuitenkaan tarkoitus pitää näyttelykunnossa. Kunhan vain kohtuullisen siistinä pysyy, eikä toisaalta sitten nyppimisestä tule sellaista mahdotonta kahden viikon painiottelua, mitä se Bennyn kanssa tahtoo olla kun nahoille asti kynitään.

Nyt suunnitelmani ovat siinä vaiheessa, että otin molemmat koirat niin sanotusti nahoille tammi-helmikuussa ja uutta karvaa on kova yritys nyt sitten rullata. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että käyn koirien turkkeja nyt läpi kevyesti nyppien parin viikon välein. Vaikka pakko myöntää, että Bennyn kanssa heti olen luistanut, ja huoltoväli on lipsahdellut vähän pidemmäksi. Muusan kanssa olen ollut vähän säntillisempi, oikeastaan siitä syystä, että Muusa on paljon helpompi uhri trimmipöydällä Bennyyn verrattuna. Muusan turkkia olen myös tottuneempi käsittelemään, kun olen näyttelyiden kautta saanut siihen niin tarkkaa ohjausta Muusan kasvattajalta. No, Bennyn kanssa nyt muutenkin voi mennä fiilispohjalta nämä turkkijutut, kun sitä ei joka tapauksessa voi näyttelykehään viedä.

Tästä tulikin mieleeni taas Muusan näyttelyttämiset, mikä on ikävästi jäänyt tälle alati venyvälle tauolle. Miten voikaan olla näin vaikea saada yksi kuusikiloinen sipsuttamaan narunjatkeena edes suhteellisen sievästi? Muusan käytöksestä päätellen näyttelyremmi vähintäänkin syövyttää hitaan tuskallisesti sen kaulaa poikki. Mutta, koetan vielä sadannen kerran aloittaa kaiken alusta ja tehdä narusta ystävän. Katsotaan sitten kumpi meistä, Muusa vai minä, selviää hitaasta taistelusta voittajana.