sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Toinen LUVA!

Tämä postaus tulee nyt reippaasti myöhässä, mutta oli lieviä ongelmia videoiden kanssa, ja loppujenkaan lopuksi en saa niitä pelittämään blogissa... Mutta siis 26.9. kävimme Bennyn kanssa piipahtamassa Tampereella ja agilityä oli luvassa kahden startin verran. Agilityrata oli ensin ja hyppyrata myöhemmin, ja ensimmäiseltä radalta tuli kuin tulikin se toinen LUVA!!! Benny oli reippaalla tuulella ja vähän parempaankin aikaan olisi ollut mahdollisuudet, mikäli kartturi olisi ottanut aivot mukaan... Säntäsin nimittäin niin hätäisesti matkaan, että ajattelin rataa mielessä vain keinulle asti (este nro 4) ja olin unohtaa radan sen jälkeen. Tuli sitten pieni kiemura matkaan ja ohjauskuviot uusiksi, mutta hyväksi onneksi ei ratavirheitä. Muutenkin rata oli omalta osaltani pientä säätöä ja hätäilyä, mutta kaikesta huolimatta kolmas sija ja siis se himoittu LUVA numero kaksi!

Toinen rata oli tosiaan hyppäri, ja sinne yritin lähteä paremmalla valmistautumisella. Rata tuntui ehkä hieman haastavalta, mutta ajattelin ottaa pieniä riskejä ohjauskuvioiden suhteen. Persjätöt ja takaaleikkaus menivätkin mielestäni ihan kivasti, mutta huonoksi onneksi ensimmäiseltä aidalta putosi rima ja omasta huolimattomuudestani vikan aidan ohitus... No, tulos siis 10 ratavirhettä ja rapiat 2 sekuntia ihanneajan ylitystä tältä radalta. Jälkimaku oli jäi tästäkin radalta silti ihan hyväksi, sillä noita paria virhettä lukuunottamatta rata oli meidän mittapuussa ihan sujuvan oloista menoa.

Loppuun vielä pari Tytin ottamaa vauhtikuvaa:


(c)Tytti Käyhkö


(c)Tytti Käyhkö


(c)Tytti Käyhkö


(c)Tytti Käyhkö

1 kommentti: