sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Muusalle varaserti

Neiti Muikkunen lähti loppuviikosta pariksi päiväksi kasvattaja Helin hoiviin näyttelytrimmiin sekä remmitreenin. Muusan ohjelmaan kuului lisäksi myös toimistokoirana hengailua ja Muusan todennäköisenä lemppariosuutena lihotuskuuri itsensä kokoisten luiden avulla. Eipä siis ihme, että Heli onnistui ujuttamaan itsensä pidättyväisen Muusan armolliseen suosioon. Lauantain ryhmänäyttelyssä Hämeenlinnassa Muusa sitten näytti, että voihan sitä hirttosilmukassakin kirmailla, kun oikeat niksit otetaan käyttöön. Heli handlasi ja minä piileskelin kehän laidalla katselemassa, ettei Muusa huomannut minua ennen kehien päättymistä. Hämmästyttävää olikin huomata, miten mukavasti Muusa esiintyi, kun Heli esitti sen remmin roikkuessa löysänä ja toiselta sivulta, ei siis niskaan kiristettynä.

Muusa kisasi nuorten luokassa, ja lopputulemana ERI, PN2 ja varaserti. Tuomarivaihdoksen myötä Harri Lehkonen arvosteli Muusan seuraavin sanoin:

"Keskikokoinen, tasapainoisesti kehittynyt nuori narttu. Kaunis pää ja ilme. Erittäin hyvin kulmautunut. Kaunis ylälinja. Tiivis runko. Hyväasentoinen häntä. Tänään lyhyt, mutta oikealaatuinen runkoturkki. Liikkuu hyvällä askeleella ja esiintyy reippaasti."

Vaikka serti jäikin harmittavan pienestä kiinni, niin en osaa silti olla kuin tosi tyytyväinen pikkulikan suoritukseen. Paras sijoitus tähän mennessä ja kehäkäytös antoi toivoa tulevasta. Seuraavia näytelmiä en tosin ole vielä juuri suunnitellut, paitsi ensi vuoden puolelle jotakin on tähtäimessä. Katsellaan nyt kalenteria ja treenaillaan vähän, niin nähdään, mihin näyttelytie vie.

1 kommentti:

  1. Vierailin taas pitkästä aikaa lukemassa teidän lauman kuulumisia. Kiva, että Muusalla sujui Hämeenlinnassa narukävelykin jo paremmin. Ranalla on huomenna näyttely Seinäjoella ja eka mahdollisuus valiotua, jännittää!

    Mukavaa syksyn jatkoa!

    -Emilia, Akko ja Rana-

    VastaaPoista