tiistai 6. heinäkuuta 2010

Muusa mh-luonnekuvauksessa

Muusan viikonloppuun mahtui jännittäviä hetkiä, kun ajelimme helteisenä sunnuntaina Anjalankoskelle mh-luonnekuvaukseen. Matkaseuraksi saimme Emilian ja Muusan siskon Ranan. Muusa ja Rana ovat ohimennen tavanneet useamman kerran, mutta koskaan ei ole oikein ollut tilaisuutta antaa tyttöjen kunnolla tutustua toisiinsa vapaina. No, tälläkään kertaa ei ollut mahdollisuuttaa juoksuttaa koiria vapaina, mutta hienosti vetivät lonkkaa takapenkillä kumpikin omissa valjaissaan. Pientä murinaa havaittiin välillä, kun ihan kontaktiin olisi pitänyt ryhtyä, mutta sietivätpä siskokset toisensa samassa kevythäkissäkin jonkin tovin. Muusalta on melko harvinaista murrata toisille koirille, mutta ehkäpä siskolikassa oli jotain liian samaa, että vähän piti omia alueita suojata.

Luonnekuvauksessa koiran reaktioita testataan kymmenessä eri osiossa ja ne luokitellaan asteikolla 1-5 missä 1 kuvaa pienintä reaktiota ja 5 suurinta. Kuvauksessa ei kuitenkaan reaktioita pisteytä, eikä arvioida onko reaktio hyvä vai huono. Rotukohtaisesti voidaan sitten päätellä, onko jokin reaktiotapa rodulle ominainen vai ei.

Testin ensimmäinen osa oli kontaktin ottaminen testin ohjaajaan, ja tämä osuus olikin Muusan osalta jo arvattavissa. Muusa on hyvin pidättyväinen vieraita ihmisiä kohtaan, eikä siis ollut pienintäkään toivetta, että Muusa olisi lähtenyt vieraan mukaan tai vastannut muuten tarjottuun kontaktiin. Toisessa osiossa katsottiin leikkihalua. Mielestäni Muusalta kyllä löytyy leikkihalua hieman enemmän kuin testi osoitti, mutta osa menköön testissä käytetyn lelun piikkiin. Nimittäin puoli metriä ranteenpaksuista paloletkua oli enemmän kuin Muusa on ikinä varmaan edes nähnyt. Ei siis minkäänlaista osoitusta leikkihalusta tässä tilanteessa. :D

Kolmannessa osiossa heinikkoa pitkin vedettiin pientä viehettä ja arvioitiin koiran takaa-ajoa ja vieheeseen tarttumista. Tässä suhteessa olisin odottanut Muusalta edes jonkinlaista reaktiota, mutta se ei tainnut edes huomata mitään liikettä, koska katseli juuri kriittisellä hetkellä ihan toisaalle. Tämän jälkeen sain itse käyttää kaikki meditaatiokykyni, sillä vuorossa oli aktiviteettitason testaus, mikä toteutui minun seistessä 3 minuuttia täysin passivisena helteisessä puolivarjossa himokkaiden paarmojen pyöriessä ympärillä. Muusa oli kuvaajien mukaan tässä tilanteessa rauhallinen, mutta tarkkaili kuitenkin jonkin verran ympäristöä.

Seisoskelun jälkeen pääsimme seuraamaan niityn toisella puolella erikoista tanssiesitystä, missä mitattiin koiran reaktiota kauempana leikkiin houkuttelevaa ihmistä. Eli vuorossa oli etäleikki. Etäleikkijä oli aluksi pukeutunut mustaan sadeviittaan, mutta otti sen sitten hetken hiippailtuaan pois yltänsä. Tätä vaihetta Muusa ei tainnut huomata ollenkaan, vaan ensimmäiset reaktiot tulivat vasta kun etäleikkijä alkoi pitää ääntä. Etäleikkijän rallatellessa, hyppiessä ja heitellessä lelua Muusa katsoi kyllä, mutta ei tehnyt elettäkään mennäkseen katsomaan tyyppiä. Vasta kun menimme yhdessä katsomaan etäleikkijää, Muusa päätti varmuudeksi haukkua kaverin pystyyn. Kävi kuitenkin tarkastamassa ihmisen kun houkuttelin sitä.

Kuudennessa osiossa edessämme räväytettiin maasta ylös haalari ja katsottiin koiran suhtautumista tähän yllätykseen. Tässä vaiheessa Muusa reagoi välittömästi haukkumalla pahaiset haalarit pystyyn. Pelkoa se ei osoittanut hetkeäkään, vaan kävi urheasti puolustamaan onnetonta emäntäänsä. Myöskään seitsemännen osion rämisevä laite ei saanut Muusan pasmoja sekaisin, vaan se hetkellisen hämmästyksen jälkeen kävi tarkastamassa laitteen ja unohti sen jälkeen mitään tapahtuneenkaan. Siis ääniherkkyydestä hyvin pienet reaktiot.

Kahdeksantena tiellemme osui kaksin kappalein aaveita. Valkoisiin kaapuihin ja huppuihin sonnustautuneet aaveet olivat Muusan mielestä hyvin epäilyttäviä ja se asettui heti taas puolustamaan ja yritti koko kuuden kilon auktoriteetillaan uhitella aaveet pois. Kun itse menin tekemään tuttavuutta aaveiden kanssa, Muusa alentui tarkastamaan tilanteen ja hyväksyi ihmisen sille tarjoaman kontaktin, mutta miksikään kaveriksi se ei silti aikonut ryhtyä.

Testin lopun lähestyessä pistettiin taas leikiksi, ja alkuvaiheen tavoin houkuteltiin Muusaa leikkimään paloletkulla. Ainakaan mitään henkistä kuormittumista Muusalla ei voinut havaita, sillä tällä kertaa leikki kiinnosti edes vähän enemmän kuin ensiyrityksellä. Muusa seurasi minun ja testinohjaajan toisillemme heittelemää patukkaa, ja lopuksi kävi nuuskimassa heitetyn lelun perään. Ei kuitenkaan tarttunut siihen hampaillaan.

Viimeiseksi sain leikittää Muusaa omalla lelulla, ja Muusa lähti leikkiin paremmin, vaikka ei ihan innokkainta puoltaan näyttänytkään. Leikin aikana ammuttiin pienen matkan päästä kaksi laukausta. Tämän jälkeen seisoskelin vielä passivisena Muusa kytkettynä kahden laukauksen ajan. Laukauksille Muusa osoitti normaalin havahtumisen, mutta sen jälkeen oli täysin välinpitämätön.

Lopuksi vielä linkki Muusan kasvattajan kotisivuilta, mihin Heli on liittänyt Muusan tulokset lukijaystävällisessä taulukkomuodossa. Samalla näkee, millä lailla eri reaktioiden tasot on sanallisesti kuvattu.

Kaikkiaan tutustuminen mh-luonnekuvaukseen oli mielenkiintoinen. Kuitenkin en voi olla miettimättä, antaako se silti kaikilta osin ihan realistista kuvaa koiran luonteesta. Suorituksissa tuntuu kuitenkin olevan jonkin verran varaa myös olosuhteiden suhteen, ja juuri esimerkiksi koiran huomion kiinnittyminen väärään suuntaan saattaa mielestäni vääristää tulosta. Kritisoin hieman myös tuota jättimäistä lelua, jonka pitäisi olla sama kaikille koirille rotuun katsomatta. Uskallan nimittäin väittää, että isolle koiralla paloletkuun tarttuminen on herkemmässä kuin pienellä koiralla, joka on itse hädin tuskin lelun kokoinen. Ihan aidosti olisin kiinnostunut tietämään, kuinka suuri prosentti alle 10 kiloisista koirista tarttuu kunnollisella otteella ranteenpaksuiseen paloletkuun... ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti