keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Agilityn kesäkausi päättyi

Maanantaina oli kesän viimeiset agilitytreenit sekä Bennyllä että Muusalla, ja molempien kanssa saatettiin päättää treenikausi hyvällä mielellä.

Bennyn treenit olivat ensin ja Terhi veti poikkeuksellisesti nämä treenit. Rata oli sinänsä yksinkertainen, mutta tosi kiva motivoiden sekä koiraa että kartturia. Välillä oli vauhdittavaa suoraa ja välillä sai olla sitten tarkempana esim. välistävetojen kanssa. Meitä oli vain neljä paikallakin, joten ehdittiin kokeilla erilaisia variaatioita. Benny keksi nyt tehdä renkaasta epävarman, etenkin kun aurinko sattui yhdessä vaiheessa tekemään mielenkiintoisia varjoja renkaan taakse. Samoin kertaalleen renkaalle tultiin 90 asteen käännöksellä, mikä sekin selkeästi vaikeutti Bennyn osumatarkuutta. Tai sitten kartturin ohjaustarkkuutta... Ehdottomasti treenin kohokohta oli kuitenkin keppisuoritukset! Benny haki ihan uskomattoman hienosti oikein aloituksen siltä meidän vaikealta puolelta, eli minun ohjatessa oikealla kädellä.

Muusan treeneissä kohokohtana oli rengas-hyppy yhdistelmä, mitä Muusa suoritti hirmuisen itsenäisesti ja innokkaasti. Renkaan osumatarkkuuskin oli todella kiitettävää. Myös keinu meni hienosti. Otin keinua ensin pari kertaa ihan ylös tuettuna, sitten muutama toisto puoleen väliin ja lopuksi toistoja ilman mitään helpotuksia. Tämä lähinnä nopeutta tuomaan, sillä mitenkään Muusahan ei itse heilahdusta arastele. Se vaan meinaa ruveta ennakoimaan keinahdusta himmailemalla jo puolivälissä, joten lisävauhdin saamiseksi nämä kertausharjoitukset. Treenit kruunasi Muusan pisin estesarja ikinä, eli kuuden esteen "rata", jonka muodostivat hyppy, putki, putkin, hyppy, hyppy, hyppy mukavassa U-muodostelmassa. Muusalla meni tämä ihan ok. Ehkä vähän sitä hämmensi esteiden määrä ja minultakin jäivät aluksi taas käskyt vähän myöhäisiksi. Ehkä kuitenkin Muusa kaipaisi vielä lyhyemmillä sarjoilla totuttelua, vielä kun ei olla kauheasti monen esteen sarjoja otettu.

Seuraavaksi agilityä on luvassa ensi viikonloppuna, kun Bennyn kanssa mennään taas kokeilemaan virallisia ratoja oman seuran kisoihin. Tavoitteena olisi reipas ja virheetön rata, mutta katsotaan, miten sujuu. Seuraavan viikon torstaina harjoitellaan sitten vielä episten muodossa. Tosin näihin kesäkauden päätösepiksiin pääsee ainoastaan Benny, sillä Muusaa on turha vielä lähteä moisella hämmentämään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti