KAKKOSIIN!!!

Niin siinä tosiaan pääsi käymään, että eilen Lempäälästä tipahti se viimeinen nollatulos, ja saatiin Bennyn kanssa SERT menolipuksi kakkosluokkaan! Uskomatonta! En olisi kyllä uskonut vielä pari kuukautta sitten, että me onnistuttaisiin keräämään kaikki kolme nollaa vielä tämän vuoden puolella, puhumattakaan sitten, että kaikki peräkkäisissä kisoissa kahden kuukauden sisään... Rehellisyyden nimissä on pakko sanoa, että kyllä meillä aimo annos tuuria olikin mukana.

Lempäälään siis lähdettiin kahdelle radalle, joista ensimmäinen, hyppäri, alkoi jo 7.30... Mun paha karmani hyppäreillä jatkui, ja tältä radalta saatiinkin eka hylsy rekisteriin. Lyhyesti sanottuna itse ajoitin pahasti valmistautumisen, enkä ehtinyt tarpeeksi herätellä Bennyä kunnolliseen kontaktiin ennen rataa. Niinpä se sitten oli ihan into piukassa päästyään halliin ja suoraan radalle, joten katastrofin ainekset oli heti ilmassa. Benny säntäili minne sattui, ja varsinainen hylkäävä virhe tuli sitten siinä vaiheessa, kun se keppien ekan välin jälkeen kirmasi loikkaamaan horisontissa siintävän muurin... En sitten edes vienyt rataa kunnolla läpi, vaan ohjasin lähinnä loppusuoran. Ehkä paras olisikin ollut kerätä koira syliin ja vaan kävellä ulos, mutta meni nyt näin.

Agilityrataa saatiinkin sitten odotella kunnon tovi, sillä koiria oli kaikissa luokissa PALJON. Mutta eipä tuossa mitään, kun seuraa oli riittävästi ja se oli erinomaista. :) Agiradan ollessa rakenteilla, se näytti oikeastaan pahemmalta kun olikaan. Lieviä sydämentykytyksiä aiheutti radalle roudattu pöytä, jolle hypättiin putkesta ja vieläpä sitten palattiin takaisin samaan putkeen. Pari pientä ansapaikkaakin löytyi, meille varsinkin keppien jälkeen A:n ylösmeno vaikutti houkuttelevalta. Rataantutustumisessa tuli kuitenkin sellainen olo, että voisi mennä ihan sujuvastikin, jos ohjaan huolellisesti. Ja niin se sitten menikin ihan mukavasti. Videolta katsottuna paaaaljon jäi vielä korjattavaa, ja sekunteja olisi otettavissa pois ajastakin, mutta onneksi ihanneaika oli niin löysä, että ehdittiin siihen ihan hyvin. Tulos siis -2,15 ja sillä sijoituttiin tällä kertaa toisiksi. Palkintojenjaossa tuomari tosin kysyi, että enhän antanut Bennylle namia lähdössä, vaikka tietenkään en ollut antanut. Mulla kun on tapana antaa Bennyn ymmärtää, että tyhjässä nyrkissä voisi jotain olla ja näin motivoida radalle, niin se taitaa näyttää sitten vähän pahalta. Täytynee siis opetella ulos tästä tavasta, ettei tule väärinkäsityksiä...

Mutta siis, tässä Sertin arvoinen suoritus vielä videoituna, kiitos jälleen kerran Tanjalle!

Agilityä maneesilla

Nyt on talvikauden ensimmäiset viralliset agilitytreenit takana, ja ensimmäistä kertaa molemmat koirat samassa ryhmässä. Meidän ryhmässä on minit ja medit, jotka kisaavat 1-2 luokassa, yhteensä kolme miniä ja kaksi mediä. Turhaan jännittelin ainakaan tätä kertaa varten, että miten Muusa pärjää kisaavien joukossa, sillä tällä kerralla se meni oikeastaan paremmin kuin Benny... Tosin Bennyn puolustukseksi tarvii sanoa, että meillä kummallakaan ei ollut mikään paras päivä keskiviikkona, vaan hajut vetivät koiraa tavallista enemmän puoleensa ja itsekin olin vaan niin hidas ja surkea ohjaamaan...

Keskiviikon rata näytti jokseenkin kuvan mukaiselta.
Mustilla numeroitu rata mentiin ensiksi, ja Muusan kanssa otin pelkästään viisi ensimmäistä, koska sen kanssahan ei ole mitään järkeä vielä keppejä ottaa radalla. Tässä pätkässä Muusalla ei ollutkaan mitään ongelmia, vaan meno oli ihan sujuvaa, ja putkikin imaisi ihan mukavasti sisäänsä. Bennyn kanssa sen sijaan sai olla tarkkana ensinnäkin heti toiselle esteelle tulossa, sillä puomi veti mukavasti puoleensa. Myös kepit ja niiden jälkeiset hypyt takkusivat, osittain siitäkin syystä, että välit olivat mineille aika pitkiä. Mutta muutenkin mä olin itse vaan niin tajuttoman hidas ja kepeilläkin Bennyllä meinasi jäädä vähän puolittaiseksi.

Toinen otettu pätkä on merkitty kuvassa vihreillä numeroilla, ja Muusan kanssa aloitimme keppien jälkeen eli esteeltä nro 4. Tämäkin meni oikein hyvin, ainakin kun laitoin targetin puomin alastulolle, jotta ei tarvinnut itse saatella ihan loppuun saakka. Näin pääsin valssaamaan sujuvammin 7 ja 8 esteiden välissä. Bennyn kanssa tämä pätkä meni paljon paremmin kuin ensimmäinen. Ei oikeastaan muuta hinkattavaa kuin viimeiset kolme hyppyä. Harjoittelin Bennyn kanssa 7-8 hypyillä sylikäännöstä, ja se meni ihan ok, mutta paljon sujuvampi ja terävämpi olisi voinut olla.

Kaikkiaan jäi oikein mukava fiilis treeneistä. Bennyn keskittymiskyvyn puute selittynee osittain silläkin, että hevosmaneesi harjoittelupaikkana on ihan uusi, ja hetken verran varmaan menee, että tottuu tuoksuihin. Muusa-pikkuinen taas oli oikein positiivinen yllätys siinä mielessä kuinka hyvin se eteni ja hakeutui esteille! Lisäksi oman vuoron odottelutkin menivät tällä kertaa hienosti, kun Muusakin sai keskiviikkona oman BackOnTrack-takkinsa, joten siitä järkyttyneenä se parka ei kyennyt edes kiljumaan. ;)

Pihatreeniä Muusan kanssa

Otin Muusan kanssa tänään pientä piha-agia vanhempien puutarhassa, tarkoituksena lähinnä saada kasaan useamman esteen radanpätkiä. Muusan alkeiskurssilla kesällä panostettiin kovasti esteiden huolelliseen opettamiseen, ja ainakin meidän kohdalla se sitten tarkoitti sitä, että kovin pitkiä estesarjoja ei ehditty vielä opettelemaan. Nyt kun Muusa on Bennyn kanssa kisaavien treeniryhmässä, niin nimenomaan pidempien radanpätkien kanssa täytyy tehdä tuplasti työtä. Sinänsähän Muusa kyllä suorittaa esteitä innokkaasti ja ihan hyvällä vauhdillakin, mutta palkkaustiheys pitää vielä pitää melko korkealla. Tähän asti pisin "rata" taitaakin käsittää vasta noin kuusi estettä.

Sain kasattua siis porukoiden pihaan kaikkiaan 2 hyppyä, renkaan ja putken, ja kierrätyskeskushenkisestä ulkoasustaan huolimatta nämä esteraukat toimittivat virkansa ihan kohtuudella. Putkena tosin oli vain Ikean lasten leikkiputki, siis lyhyt ja suora, mutta sentään pimensin ja tukevoitin sitä viltin avulla. Ilokseni Muusalla riitti hienosti motivaatiota suorittaa maksimissaan kuuden esteen pätkä ilman tarvetta palkkailla välillä. Otin lyhyen sekalaisen session, mikä sisälsi mm. takaakiertoja, putkeen irtoamista ja taisinpa pari takaaleikkaustakin putkelle koettaa. Ei oikeastaan mitään ongelmia näillä pätkillä ilmennyt, joten ihan tyytyväinen täytyy olla. Harmitti vain, kun ei ollut materiaalia kasata tämän pidempiä pätkiä ja lisäksi esteitä ei materiaaliensa tähden voinut jättää ulos odottelemaan myöhempää treeniä.

Itseasiassa mökillä olisikin hieman keskeneräisinä odottavat muutama hyppyeste, jotka pitäisikin käydä viimeistelemässä ja kiikuttaa vaikka kaupunkiin syksyn omatoimista treeniä varten. Keppienkin suhteen pitäisi varmaan jotain tehdä, sillä tällä hetkellä ollaan vielä Muusan kanssa siinä vaiheessa, että Muusa suorittaa itsenäisesti neljän kepin pujottelun harjoituskepeillä, mutta oikeille kepeillä sitten ei tajunnut vielä mitään, eikä keppimäärän kasvattamisestakaan tullut mitään... Alankin olla siinä pisteessä, että hankin joko kujakepit tai myönnyn opettamaan perinteisesti käsiohjauksella. Päätöskin vissiin tarvisi aika pian tehdä, koska tällä hetkellä me ei treeneissä voida ottaa Muusan kanssa sitten keppejä ollenkaan. No, keskiviikkona siis kuitenkin on taas ohjattu treeni, ja mielenkiinnolla odotan, miten Muusan kanssa siellä selviydytään. Koetan ravistella itsestäni hieman näitä paineita pysytellä samalla tasolla muiden kanssa, sillä kohtuutontahan se olisi alkeiskurssin käyneen koiran kanssa... Mutta katsotaan nyt, miten asiat alkaa lutviutua treenien käynnistymisen myötä, joten raporttia seuraa sitten taas keskiviikkoillan jälkeen.

Muusalle varaserti

Neiti Muikkunen lähti loppuviikosta pariksi päiväksi kasvattaja Helin hoiviin näyttelytrimmiin sekä remmitreenin. Muusan ohjelmaan kuului lisäksi myös toimistokoirana hengailua ja Muusan todennäköisenä lemppariosuutena lihotuskuuri itsensä kokoisten luiden avulla. Eipä siis ihme, että Heli onnistui ujuttamaan itsensä pidättyväisen Muusan armolliseen suosioon. Lauantain ryhmänäyttelyssä Hämeenlinnassa Muusa sitten näytti, että voihan sitä hirttosilmukassakin kirmailla, kun oikeat niksit otetaan käyttöön. Heli handlasi ja minä piileskelin kehän laidalla katselemassa, ettei Muusa huomannut minua ennen kehien päättymistä. Hämmästyttävää olikin huomata, miten mukavasti Muusa esiintyi, kun Heli esitti sen remmin roikkuessa löysänä ja toiselta sivulta, ei siis niskaan kiristettynä.

Muusa kisasi nuorten luokassa, ja lopputulemana ERI, PN2 ja varaserti. Tuomarivaihdoksen myötä Harri Lehkonen arvosteli Muusan seuraavin sanoin:

"Keskikokoinen, tasapainoisesti kehittynyt nuori narttu. Kaunis pää ja ilme. Erittäin hyvin kulmautunut. Kaunis ylälinja. Tiivis runko. Hyväasentoinen häntä. Tänään lyhyt, mutta oikealaatuinen runkoturkki. Liikkuu hyvällä askeleella ja esiintyy reippaasti."

Vaikka serti jäikin harmittavan pienestä kiinni, niin en osaa silti olla kuin tosi tyytyväinen pikkulikan suoritukseen. Paras sijoitus tähän mennessä ja kehäkäytös antoi toivoa tulevasta. Seuraavia näytelmiä en tosin ole vielä juuri suunnitellut, paitsi ensi vuoden puolelle jotakin on tähtäimessä. Katsellaan nyt kalenteria ja treenaillaan vähän, niin nähdään, mihin näyttelytie vie.

Toinen LUVA!

Tämä postaus tulee nyt reippaasti myöhässä, mutta oli lieviä ongelmia videoiden kanssa, ja loppujenkaan lopuksi en saa niitä pelittämään blogissa... Mutta siis 26.9. kävimme Bennyn kanssa piipahtamassa Tampereella ja agilityä oli luvassa kahden startin verran. Agilityrata oli ensin ja hyppyrata myöhemmin, ja ensimmäiseltä radalta tuli kuin tulikin se toinen LUVA!!! Benny oli reippaalla tuulella ja vähän parempaankin aikaan olisi ollut mahdollisuudet, mikäli kartturi olisi ottanut aivot mukaan... Säntäsin nimittäin niin hätäisesti matkaan, että ajattelin rataa mielessä vain keinulle asti (este nro 4) ja olin unohtaa radan sen jälkeen. Tuli sitten pieni kiemura matkaan ja ohjauskuviot uusiksi, mutta hyväksi onneksi ei ratavirheitä. Muutenkin rata oli omalta osaltani pientä säätöä ja hätäilyä, mutta kaikesta huolimatta kolmas sija ja siis se himoittu LUVA numero kaksi!

Toinen rata oli tosiaan hyppäri, ja sinne yritin lähteä paremmalla valmistautumisella. Rata tuntui ehkä hieman haastavalta, mutta ajattelin ottaa pieniä riskejä ohjauskuvioiden suhteen. Persjätöt ja takaaleikkaus menivätkin mielestäni ihan kivasti, mutta huonoksi onneksi ensimmäiseltä aidalta putosi rima ja omasta huolimattomuudestani vikan aidan ohitus... No, tulos siis 10 ratavirhettä ja rapiat 2 sekuntia ihanneajan ylitystä tältä radalta. Jälkimaku oli jäi tästäkin radalta silti ihan hyväksi, sillä noita paria virhettä lukuunottamatta rata oli meidän mittapuussa ihan sujuvan oloista menoa.

Loppuun vielä pari Tytin ottamaa vauhtikuvaa:


(c)Tytti Käyhkö


(c)Tytti Käyhkö


(c)Tytti Käyhkö


(c)Tytti Käyhkö

Enemmän tekoja, vähemmän netissä vatvomista

Jonkin aikaa sitten törmäsin keskusteluun siitä, miten käsitykset koirien kouluttamisesta ovat ajansaatossa muuttuneet, ja miten ihmiset kouluttavat koiriaan. En kuollaksenikaan muista, missä aiheesta kirjoitettiin, mutta villi veikkaus olisi Koiramme-lehden joku artikkeli... Joka tapauksessa kyse oli muun muassa siitä, miten internet on vaikuttanut koirankoulutukseen. Jutussa pohdittiin, että vaikka internet tuo paljon tietoa kaikkien ulottuville, se myös syö aikaa itse kouluttamiselta käytännössä. Toisin sanoen se aika, mikä nykyään käytetään ongelman vatvomiseen netissä, käytettiin ennen itse ongelman korjaamiseen. Tämä juttu herätti itsessäni ainakin paljon pohdittavaa, ja haastankin myös kaikki muut miettimään asiaa omalta kantiltaan.

Aluksi on sanottava, että itselläni ei ole juuri vertailupohjaa koirankoulutukseen ennen nettiaikaa, sillä koiranomistajana olen ollut vasta vajaan viisi vuotta, ja kaiken sen ajan olen myös tottunut käyttämään nettiä hyväkseni. Myönnän kuitenkin, että omalla kohdallani tekisi varmasti ihan hyvää siirtää netissä pohdiskeltuja asioita tehokkaammin käytäntöön. Siis suomeksi sanottuna enemmän tekoja ja vähemmän puhetta. Uskon nimittäin vakaasti, että koirien kouluttamista oppii vain ja ainoastaan tekemällä, vaikka hyvä teoriapohja vaikkapa koiran oppimispsykologiasta on kullan arvoista. Hyvänä esimerkkinä voisi ottaa naksutinkoulutuksen/sheippaamisen, mikä on omaa sydäntäni lähellä. Teoriassa on helppo suunnitella vaikka tietyn tempun opettaminen, liikkeen jakaminen osiin ja palkkauksen kriteerit. Tiedän teoriassa miten sen pitäisi mennä, mutta vain käytännössä oman koiran kanssa opin ratkaisemaan ne haasteet, joita väistämättä tulee eteen.

Laaja ja helppo tiedon saatavuus netin välityksellä on paitsi etu, myös riski. Varsinainen asiantuntijuus ei aina ole nähtävissä äänekkäimmissä kommenteissa ja ohjeissa, vaan oppinsa saa parhaiten jaettua lähinnä se, jonka ulosanti on vakuuttavinta. Koulukuntia kun on monissa koira-aiheissa useita, ja uutena tiedonetsijänä voi olla vaikeaa tehdä johtopäätöksiä siitä, mikä tieto jaetuista neuvoista on sellainen, joka kannattaa onkeensa noukkia. Itse ainakin olen vasta vuosien kuluessa oppinut hahmottamaan jonkinlaiset raamit siitä, minkätyyppistä koirankoulutusta haluan toteuttaa. Ensimmäisen koiran ensimmäisenä vuotena sitä tuli uskottua vähän kaikenlaiset kikkakolmoset, mitä nykyään en tosiaankaan olisi valmis enää toteuttamaan... Toisaalta vastaavalla tavalla kaikensorttisia neuvoja saa ihan tosielämässäkin, se asia ei ole ainoastaan netin ongelma.

Kaikesta huolimatta en voi olla ihastelematta internetin tarjoamia mahdollisuuksia myös koirankoulutuksen suhteen. Minä en ikimaailmassa olisi keksinyt puoliakaan niistä ratkaisuista, joita olen netin välityksellä löytänyt omien koirieni ongelmiin. En olisi ikinä tavannut niitä elämääni rikastuttavia koiratuttavuuksia omistajineen. Paljon olisi arkitottista jäänyt tekemättä ja opettavaisia kokemuksia kuulematta ja itse kokematta. Eläisin varmaan vieläkin siinä keskiaikaisessa käsityksessä koirankoulutuksesta ja kasvatuksesta, millaisessa elin silloin kun Bennyn hankin. Ehkä olisin sitten enemmän hakeutunut käytännön kursseille, joissa ehkä olisi tarjottu muitakin vaihtoehtoja kuin perinteisiä? Tai ehkä en.

Ja lopuksi, jotta tämäkin postaus ei menisi siihen pelkkään teoriatasolla koiran kouluttamiseen, niin lisätään tähän lupaus, että käytännön toteutukseen menee tästä lähtien lisää minuutteja.

Ensimmäinen LUVA!

Lauantaina 4.9. oli oman seuramme järjestämät agilitykisat, mistä viimepostauksessakin jotain mainitsin. Kannatti siis osallistua, sillä saimme A-radalta sen ihka ensimmäisen nollaradan, mikä mahtui myös ihanneaikaan! Suorituksellamme sijoituimme myös toiseksi ja saimme sekä koiran että ohjaajan mieltä lämmittävät palkinnot. Bennylle siis lelua ja namia ja itselleni vähän lahjakorttia Mustiin ja Mirriin. :) Mutta kaikkein eniten iloa tuotti se kilpailukirjassa komeileva LUVA-maininta!

Ennen ykkösluokan ratoja talkoilin itse kolmosluokan radoilla, joten aamun Benny sai viettää autossa. Etukäteen vähän jännitin, että miten paljon jää aikaa lämmitellä koiraa talkootyön ja oman radan välissä, mutta aikaa oli ruhtinaallisesti radanrakennuksen ja isompien kokoluokkien aikana. Harjoitusesteillä olin jo pillahtaa itkuun, kun maassa oli runsaasti pudonneita nameja, eikä Benny kyennyt juuri muuhun kuin niiden jäljestämiseen. Lohduttauduin kuitenkin ajatuksella, että kisaradalla nameja ei onneksi tulisi olemaan.

Rata tuntui sivusta katsottuna hieman vaikeammalta kuin monet aikaisemmin näkemäni radat, ja etenkin Bennyn kanssa jännäsin keppien lähestymistä ja putkille lähettämistä. Putkilla kun Bennyllä on varmaan eniten ollut niitä kertoja, kun on koukannut ohi tai käynyt katsastamassa numeronkyltin. Tällä radalla kuitenkin kaikki meni ihan mukavasti, ja tosiaan -0,81 tuloksella meille ensimmäinen LUVA. Etenemä ei ollut pääthuimaava siltikään (ihanneajan etenemä tasan 3), mutta tältäkin radalta muutama sekunti olisi ollut ihan hyvin otettavissa pois. Esimerkiksi puomin ylöstulolla Benny jostain syystä tarkisti jokaisen riman, vaikka me ei olla koskaan edes treenattu namittamalla ylöstuloja... Puomi siis oli ainakin vähän hidas, ja uskoisin, että linjojakin voitaisiin vielä tiivistää harjoittelulla.

A-radan jälkeen tuntui olevan ihan sama, miten B-rata menee. Olin mielettömässä endorfiinihumauksessa hyvän tovin. ;) Ehkä tämä oma hälläväliä-asenteeni vaikuttikin tokalla radalla, sillä myös Benny oli selvästi fletkumpi. Tosin myös jälkiviisaana olisin voinut lepuuttaa Bennyä enemmänkin autossa ratojen välissä, ja sitten taas ottaa lyhyen lämmittelyn ennen tokaa rataa. Joka tapauksessa B-radalta vaisu suoritus, missä putkelta vitonen ja rapiat 4s yliaikaa. Harmikseni kummaltakaan radalta en saanut omaa suoritusta videoitua kameran ja kuvaajan uupuessa, mutta sellainen tunne jäi, että B-radalla ohjasin yksinkertaisesti huolimattomasti.

Kaikkiaan kisoista jäin ihan mielettömän hyvä fiilis, ja sellainen tunne, että me oikeasti pystytään nollaratoihin ihanneajoissa, kun kaikki natsaa kohdalleen. Seuraavat kisat on suunnitteilla Tampereella syyskuun lopulla. Kahtenakin päivänä olisi tarjolla ratoja, yhteensä neljä kappaletta, mutta luulen, että Bennylle riittää yhtä viikonloppua kohden kaksi rataa. Matkustusteknisistä syistä ajattelin sitten, että mennään sunnuntaina agility- ja hyppyradoille. Samalla päästään myös pitkästä aikaa nauttimaan vanhojen tuttujemme Tanjan ja Nelen seurasta.