tiistai 24. toukokuuta 2011

Kisaa ja treeniä taasen

Aksailtu on taas melko mukavasti, ja tahti sen kun vaan kiihtyy. Viime viikolla piipahdettiin Tampereella iltakisoissa parilla startilla. Kati Wala oli tuomarina, ja taisinpa oppia, että hänen radoilleen meillä ei taida olla jatkossa asiaa. Etenemät oli sen verran kovia, ja kuitenkin pyöritystä oli melkoisesti matkan varrella. Ekaksi agirata, millä Bennyn vauhti oli tosi kiva, mutta sen seurauksena jäi puomin alastulo varmistamatta ja otettiin kaiketi kisaurani eka kontaktivirhe. Sen jälkeen oma vire vähän hiipui, ja totaalisesti se loppui siihen, kun meinasin unohtaa radan. Tulipa sitten vielä rengaskin pissittyä, eli ei mitään mairittelevaa tulosta saatu aikaiseksi. Videosta kiitos Outille!



Toka rata oli hyppäri, ja siinä vaiheessa kun kuulin ihanneajan etenemän, niin olisin melkein voinut jättää radan kokonaan väliin. 3,8 on meille kuitenkin melkoisen kovan kuuloinen. No, rata sinänsä oli ihan kivan tuntuinen, ja se menikin ihan kivalla fiiliksellä. Pieni huolimaton ohjaus kuitenkin alkumetreillä, ja yksi aita väärästä suunnasta. Myöhemmin vielä hyllytyksen tuplaus putkelle lähettämisen epäonnistumisesta. Muuten tältä radalta kuitenkin ihan ok fiilis. Ja kaikkiaanhan reissu oli hauska, hyvässä seurassa. :)

Seuraavat kisat onkin sitten oman seuran kisat tulevan viikonloppuna, missä kolmosille tarjolla kolme rataa. Tämän hetken fiilikset ihan jees, eli Bennyn vire ollut aika kivaa viime hetket. Muusan kanssa treenin alla ollut hypyille irtoamiset omatoimitreenien merkeissä, ja kohtalaisesti alkanut sujua. Keppien suhteen sen sijaan menee oikein mukavasti, ja tänään Kirstulan treenissä neiti meni ihan säntillisesti jo kerhon kepeillä. Vauhti ei ihan vielä ole samaa kuin omilla kepeillä, mutta ihan perusvauhti kuitenkin. Ja ennen kaikkea varmuus oli tänään päivän sana. Uskalsin jopa ottaa kepit osaksi radanpätkää, kun treenin teemana muutenkin oli pujottelu. Ei ollut Muusa millänsäkään siitä, että vähän tuli lisää tavaraa keppien molemmille puolille. Tästä on taas hyvä jatkaa. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti