lauantai 16. huhtikuuta 2011

Pujottelua

Tänään oli ihana aurinkoinen kevätpäivä ja aamuvuoron jälkeen loistava tilaisuus kurvata vanhempien pihaan keppitreeniin. Bennyn kanssa ensin lyhyesti vaikeamman puolen hiomista ja vauhdin hurmaa. Ja vauhtia riittikin tosi mukavasti! B oli ihan pähkinöinä uudesta vinkulelusta, mikä tosin myös hajosi heti muutaman toiston jälkeen...

Muusan kanssa otettiin useampi sessio illan mittaan. Palkkoina vaihdellen tennispallo, vinkulelu ja aina varma villatumppu. Saatiin vihdoinkin ratkaisevia edistysaskeleita kujan kaventamisen kanssa, kun keksin kaventaa kujaa reilummin keppien alkupäästä ja helpottaa loppua kohti! Tähän mennessä olen aina koettanut kaventaa kujan keskeltä. Mutta nyt neidillä naksahti jotain päässä, ja se jaksoi keskittyä ekat kepit niin huolella, että neljä ensimmäistä keppiä saatiin jo ihan suoralle linjalle! Parin sentin kuja sitten lopuissa kepeissä. Näin Muusa keskittyi keppien oikeaan aloitukseen, ja loppua kohden vauhti kiihtyi pujottelun helpottuessa. Tarkoitus oli liittää tähän vähän videonpätkääkin tältä päivältä, mutta sen verran tuskaisesti iski itsekritiikki päälle, että oman heilumiseni takia päädyin deletoimaan tallennetut pätkät julkaisemisen sijaan. :D Seuraavalla kerralla sitten paremmalla onnella. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti