maanantai 27. kesäkuuta 2011

Juhannustunnelmia

Tänä vuonna me suunnattiin ensimmäistä kertaa viettämään juhannusta agilityn merkeissä, eli auton nokka käännettiin kohti Kaarinaa ja Tuorlan agijuhannusta. Benny starttasi viikonlopun aikana viidesti, Muusa pääsi mukaan tuttuun tapaan turistina.

Agilityn suhteen juhannuksen hienoin hetki oli meidän ensimmäinen oikea nollatulos kolmosissa!! Rantamäki-Lahtisen agiradalta tulos -2,84 ja kisakirjaan eka merkintä kolmosluokasta. :) Sijoitus tosin tällä radalla vasta 18/61, mutta 3,85 etenemä kuitenkin lämmitti mieltä. Rata ei ollut mikään vaikea, minkä nyt nollien määrästäkin voi jo arvata. Mutta hieno rata me tehtiin. Vauhtia oli ja keinu oli ihan supernopea! Siitä meinasi tulla hieman lentävä, mutta odota-karjaisulla Benny seisahtui kuin seinään ja suoritti esteen hienosti loppuun. :)

Muista radoista ei kauheasti mainittavaa ole, neljä hyllyä kerättiin. Kaksi hyllyä oli ihan armotonta räpellystä, mutta viimeinen sunnuntain rata jo ihan kelpo hyllytys. Juhannuksen päätteeksi oli laitettu oikein kunnon juoksurata, ja siinä jo vähän testattiin, että miten juhannuksen yli on kunto kestänyt. :D Pari tiukkaa paikkaa, mihin meidänkin suoritus sitten kaatui. Ensimmäisen säädön sain vielä pelastettua, mutta seuraavassa kohdassa sitten hylky oikein sekoilun kautta. Välistävedot ei oikein meillä näytä toimiva, pitää harjoitella. Mutta tästä radasta silti hyvä fiilis, koska vauhtia oli ihan kivasti.

Videomateriaalista jälleen kerran saan kiittää Terhiä ja erinäisiä kameran käyttäjiä. Tietenkin vain se meidän nollarata oli juuri se rata, mistä videointi epäonnistui... Melko klassista. xD Ja sen verran pahalta näytti räpellys muutamalla radalla, että julkaisuun pääseekin vain se vika hylly.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti