tiistai 11. tammikuuta 2011

Eckerössä

Bennyn kanssa korkattiin kakkosluokan radat ja uusi vuosi "melkein ulkomailla" eli Ahvenanmaalla viime viikonloppuna. Meidän seura on tehnyt sinne ennenkin yhteisen kisareissun, ja tänä vuonna olin itse ensimmäistä kertaa mukana. Oli kyllä niin huikea reissu kaikin puolin, että tästä lähtien mua ei todennäköisesti saa millään jättämään väliin tuleviakaan reissuja! :)

Perjantai kului enimmäkseen matkustamiseen, kun klo 05 startattasi meidän autoseurue kahden ihmisen ja kolmen koiran voimin Hämeenlinnasta. Laivamatka oli Bennylle ihan uusi kokemus, mutta eipä se tuntunut huomaavan siinä mitään erikoista. Tyytyväisenä jäi hytissä koppiinsa odottelemaan. Onhan Benny matkustanut koko elämänsä ajan erilaisissa kulkuneuvoissa, joten mitään ihmeitä en sen odottanutkaan keksivän. Eniten reissussa jännitti, että miten Benny ja matka-/huonetoverit tulevat toimeen, kaikki kolme koiraa kun ovat uroksia, tosin kaksi kolmesta leikattuja. Mutta hyvin pärjäsivät Benny ja bordercollie Jidi sekä mittelspitz Karo. Pari kertaa Bennyä alkoi kypsyttää nuoremman Jidin leikkiinkutsut, mutta Jidi otti nekin ärinät leikkinä... :D Hyvillä mielin uskallettiin siis jättää koirat keskenään niiksi ajoiksi, kun käytiin itse muualla, kuten mm. kylpylässä lillumassa.

Kisapaikka oli Eckeröhallenissa, ja siellä vietettiin lauantaina lähes koko päivä. Benny starttasi lauantaina kahdesti, ensin Kari Jalosen hyppärillä, sitten ruotsalaisen tuomarin agiradalla. Hyppärillä fiilis oli ihan hyvä, Benny ei ollut hitaimmillaan, mutta olin itse ohjata sen ohi yhdestä hypystä kun en oikein ehtinyt juosta putken jälkeen vastaanottamaan koiraa. Radalta tullessa en ollutkaan ihan varma, oliko siitä tullut kielto vai ei. Kieltoa ei kuitenkaan tullut, joten saatiin puhdas rata yliajalla. Sijoitus tuolla radalla taisi olla 6., tosin loput koirakot olikin sitten hylättyjä. Agiradalla odotin parempaa suoritusta, koska ne on perinteisesti ollut meillä vahvempia. Benny kuitenkin tuntui olevan hieman laimeassa vireessä, ja ensimmäinen puolisko radasta tuntuikin todella tuskaiselta. Kepit ohjasin meidän heikommalta puolelta, ja niiden aikana Benny kyttäsi joka välissä johonkin hallin perukoille. Sain siis oikeastaan joka välistä erikseen kutsua sen takaisin, mutta ihmeen kaupalla selvittiin siitä ilman virhettä. Vitonen sen sijaan tuli hetken perästä hypyn ohituksesta, jälleen omaa vikaa... Sen jälkeen koko rata tuntui vasta käynnistän, ja loppumetrit meni ihan kivasti. Saldona kuitenkin se vitonen ja yhteensä reilu 12s yliaikaa.

Lauantain radoista videot tässä:

Lauantain hyppäri (video Terhiltä)


Lauantain agirata (video Tarulta)


Sunnuntaina startattiin vain yhden kerran, Anne Viitasen agiradalla. Rata oli ihan kivan oloinen, ei siis mitenkään erityisen vaikean näköinen. Kepit oli radalla heti toisena esteenä, ja niille sai järkättyä kivan tulokulman, kun pystyi jättämään koiran hypyn taakse odottamaan lähtökäskyä. Rataantutustumisessa jo huomasin, että juosta saisi aika lujaa, mikä taas ei ole mun omaa vahvinta aluettani. Kaikenlisäksi tiesin mun kolmatta viikkoa jatkunut yskäni verotti vielä entisestään hapenottokykyä. Rata tuntui kyllä menevän ihan sujuvasti ja vauhtikin tuntui siinä mennessä ihan mukavalta. Vaan niinhän siinä kuitenkin kävi, että yliajalle meni ja taas olisin itse saanut vaan mennä lujempaa. Tällä reilu 4s yliajalla kävi kuitenkin sen verran onnekkaasti, että oltiin lopulta sijalla 2 ja siis palkintopallilla! Kiva oli siis päättää kisat omalta osalta hyvään tunnelmaan ja mitali matkassa.

Sunnuntain agirata (video Terhiltä)


Koko meidän seurue menestyi kaikkiaan oikein mukavasti, sillä nollia ja tuplanollia tuli useampia ja palkintosijoja niiden myötä. Ja kaikki taisi saada itseään tyydyttävät suoritukset. Kaikkiaanhan meitä oli kuitenkin matkassa parikymmentä kisaavaa henkilöä, startteja tuli yhteensä yli 60 ja kaikissa eri luokissa. Saatiin siis koko ajan olla kannustamassa ja hurraamassa. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti