lauantai 17. syyskuuta 2011

Piirinmestaruudet

Viime viikonloppuna oli Etelä-Hämeen piirinmestaruuskisat Forssassa, ja sinne matkattiin kisaamaan molempien koirien voimin. Benny osallistui yksilöradoille sekä kerhon minien ykkösjoukkueessa joukkuekisaan ja Muusa pääsi tekemään osuuttaan kerhon minien kakkosjoukkueessa. Ja menestystähän tuli! Benny tempaisi perusreippaan hyppärinollan turvin kiinni mestaruustaistoon, ja tokalle radalle mennessä pisti jo vähän jännittämään, kun suurin osa muista hyppärinollittelijoista oli jo agiradalla tehnyt hyllyjä tai virheitä. Agirata ei ollut mitenkään vaikea, mutta omat kisahermot pettivät. Sekunnin murto-osan ajan mietin puolen välin hyppysuoralla, että "mennäänhän me oikeaa rataa" ja se kostautui heti... Muurin jälkeen unohdin ottaa koiraa haltuun, ja Benny ehti kiertää seuraavan aidan ympäri ennen kuin ehdin reagoida. Mutta ollenkaan en voi motkottaa lopputulemastakaan, sillä olimme lopulta neljänsiä piirinmestaruustaistossa!

Hyppyrata A - Benny


Agirata B - Benny


Joukkueradalle startattiin Muusan kanssa ihan ensimmäisinä, ja Muusan osuus jänskättikin melkoisesti. Tavoite oli tehdä jonkun sortin tulos, ja sehän siitä väännettiinkin. Yliaikaa tuli jonkin verran ja käsittääkseni vitonen saatiin siitä, että itse potkaisin aidansiivekettä... Mutta kun kaksi muutakin joukkueen jäsentä, lancashire heeler Ruuti ja jackrusseli Carlo tekivät tulokset, niin kävikin sillä tavalla, että me voitettiin minien piirinmestaruus!!! :) Kaikki muut joukkueet hyllyttivät, vaikka mitään erityisiä ansapaikkoja ei radalla ollut... Benny hyllytti omalla osuudellaan ihan omaehtoisesti ratansa. Pujottelun jälkeen oli tarkoitus kääntyä 90 astetta vasemmalle, mutta tokavikasta välistä Benny päätti sinkaista täysin päinvastaiseen suuntaan oikealle putkeen. Joka ei muuten sivumennen mainittuna edes ollut mitenkään tyrkyllä. Joskus ei vaan käppänän aivoituksia voi ymmärtää...

Joukkuerata Muusa:


Joukkuerata Benny:


Muusa poseeraa pokaalin kanssa:

2 kommenttia:

  1. Sait haasteen http://tanjanlauma.blogspot.com/2011/10/haastettu.html

    VastaaPoista
  2. Jee, haaste bongattu! Teen sille ihan oman postauksen tässä lähipäivinä. :)

    VastaaPoista