Ensimmäinen LUVA!

Lauantaina 4.9. oli oman seuramme järjestämät agilitykisat, mistä viimepostauksessakin jotain mainitsin. Kannatti siis osallistua, sillä saimme A-radalta sen ihka ensimmäisen nollaradan, mikä mahtui myös ihanneaikaan! Suorituksellamme sijoituimme myös toiseksi ja saimme sekä koiran että ohjaajan mieltä lämmittävät palkinnot. Bennylle siis lelua ja namia ja itselleni vähän lahjakorttia Mustiin ja Mirriin. :) Mutta kaikkein eniten iloa tuotti se kilpailukirjassa komeileva LUVA-maininta!

Ennen ykkösluokan ratoja talkoilin itse kolmosluokan radoilla, joten aamun Benny sai viettää autossa. Etukäteen vähän jännitin, että miten paljon jää aikaa lämmitellä koiraa talkootyön ja oman radan välissä, mutta aikaa oli ruhtinaallisesti radanrakennuksen ja isompien kokoluokkien aikana. Harjoitusesteillä olin jo pillahtaa itkuun, kun maassa oli runsaasti pudonneita nameja, eikä Benny kyennyt juuri muuhun kuin niiden jäljestämiseen. Lohduttauduin kuitenkin ajatuksella, että kisaradalla nameja ei onneksi tulisi olemaan.

Rata tuntui sivusta katsottuna hieman vaikeammalta kuin monet aikaisemmin näkemäni radat, ja etenkin Bennyn kanssa jännäsin keppien lähestymistä ja putkille lähettämistä. Putkilla kun Bennyllä on varmaan eniten ollut niitä kertoja, kun on koukannut ohi tai käynyt katsastamassa numeronkyltin. Tällä radalla kuitenkin kaikki meni ihan mukavasti, ja tosiaan -0,81 tuloksella meille ensimmäinen LUVA. Etenemä ei ollut pääthuimaava siltikään (ihanneajan etenemä tasan 3), mutta tältäkin radalta muutama sekunti olisi ollut ihan hyvin otettavissa pois. Esimerkiksi puomin ylöstulolla Benny jostain syystä tarkisti jokaisen riman, vaikka me ei olla koskaan edes treenattu namittamalla ylöstuloja... Puomi siis oli ainakin vähän hidas, ja uskoisin, että linjojakin voitaisiin vielä tiivistää harjoittelulla.

A-radan jälkeen tuntui olevan ihan sama, miten B-rata menee. Olin mielettömässä endorfiinihumauksessa hyvän tovin. ;) Ehkä tämä oma hälläväliä-asenteeni vaikuttikin tokalla radalla, sillä myös Benny oli selvästi fletkumpi. Tosin myös jälkiviisaana olisin voinut lepuuttaa Bennyä enemmänkin autossa ratojen välissä, ja sitten taas ottaa lyhyen lämmittelyn ennen tokaa rataa. Joka tapauksessa B-radalta vaisu suoritus, missä putkelta vitonen ja rapiat 4s yliaikaa. Harmikseni kummaltakaan radalta en saanut omaa suoritusta videoitua kameran ja kuvaajan uupuessa, mutta sellainen tunne jäi, että B-radalla ohjasin yksinkertaisesti huolimattomasti.

Kaikkiaan kisoista jäin ihan mielettömän hyvä fiilis, ja sellainen tunne, että me oikeasti pystytään nollaratoihin ihanneajoissa, kun kaikki natsaa kohdalleen. Seuraavat kisat on suunnitteilla Tampereella syyskuun lopulla. Kahtenakin päivänä olisi tarjolla ratoja, yhteensä neljä kappaletta, mutta luulen, että Bennylle riittää yhtä viikonloppua kohden kaksi rataa. Matkustusteknisistä syistä ajattelin sitten, että mennään sunnuntaina agility- ja hyppyradoille. Samalla päästään myös pitkästä aikaa nauttimaan vanhojen tuttujemme Tanjan ja Nelen seurasta.

Agilityn kesäkausi päättyi

Maanantaina oli kesän viimeiset agilitytreenit sekä Bennyllä että Muusalla, ja molempien kanssa saatettiin päättää treenikausi hyvällä mielellä.

Bennyn treenit olivat ensin ja Terhi veti poikkeuksellisesti nämä treenit. Rata oli sinänsä yksinkertainen, mutta tosi kiva motivoiden sekä koiraa että kartturia. Välillä oli vauhdittavaa suoraa ja välillä sai olla sitten tarkempana esim. välistävetojen kanssa. Meitä oli vain neljä paikallakin, joten ehdittiin kokeilla erilaisia variaatioita. Benny keksi nyt tehdä renkaasta epävarman, etenkin kun aurinko sattui yhdessä vaiheessa tekemään mielenkiintoisia varjoja renkaan taakse. Samoin kertaalleen renkaalle tultiin 90 asteen käännöksellä, mikä sekin selkeästi vaikeutti Bennyn osumatarkuutta. Tai sitten kartturin ohjaustarkkuutta... Ehdottomasti treenin kohokohta oli kuitenkin keppisuoritukset! Benny haki ihan uskomattoman hienosti oikein aloituksen siltä meidän vaikealta puolelta, eli minun ohjatessa oikealla kädellä.

Muusan treeneissä kohokohtana oli rengas-hyppy yhdistelmä, mitä Muusa suoritti hirmuisen itsenäisesti ja innokkaasti. Renkaan osumatarkkuuskin oli todella kiitettävää. Myös keinu meni hienosti. Otin keinua ensin pari kertaa ihan ylös tuettuna, sitten muutama toisto puoleen väliin ja lopuksi toistoja ilman mitään helpotuksia. Tämä lähinnä nopeutta tuomaan, sillä mitenkään Muusahan ei itse heilahdusta arastele. Se vaan meinaa ruveta ennakoimaan keinahdusta himmailemalla jo puolivälissä, joten lisävauhdin saamiseksi nämä kertausharjoitukset. Treenit kruunasi Muusan pisin estesarja ikinä, eli kuuden esteen "rata", jonka muodostivat hyppy, putki, putkin, hyppy, hyppy, hyppy mukavassa U-muodostelmassa. Muusalla meni tämä ihan ok. Ehkä vähän sitä hämmensi esteiden määrä ja minultakin jäivät aluksi taas käskyt vähän myöhäisiksi. Ehkä kuitenkin Muusa kaipaisi vielä lyhyemmillä sarjoilla totuttelua, vielä kun ei olla kauheasti monen esteen sarjoja otettu.

Seuraavaksi agilityä on luvassa ensi viikonloppuna, kun Bennyn kanssa mennään taas kokeilemaan virallisia ratoja oman seuran kisoihin. Tavoitteena olisi reipas ja virheetön rata, mutta katsotaan, miten sujuu. Seuraavan viikon torstaina harjoitellaan sitten vielä episten muodossa. Tosin näihin kesäkauden päätösepiksiin pääsee ainoastaan Benny, sillä Muusaa on turha vielä lähteä moisella hämmentämään.

Muusa edistyy jälleen

Tänään oli taas agilitytreenit molempien koirien kanssa, ja oikein mukava fiilis jäi! Etenkin Muusan treeneissä näkyi taas varmaa ja vakaata edistymistä. Harjoituksen alla oli kaksi hyppysuoraa sisältäen myös okserin ja muurin, lisäksi pussi, keinu, rengas ja A. Pussina oli tällä kertaa kevyemmän ja vaalean kankaan versio, ja Muusa uskaltautui menemään sen läpi ihan ilman kankaan kohottamista. Vähän hiipien vielä, mutta loppua kohden innokkaammin. Rengaskaan ei ollut unohtunut viime kerran läpimurron jälkeen mihinkään, vaan hienosti pikkuneiti haki sitä vähän vaikeammistakin kulmista. Ainoastaan ihan jyrkimmissä lähestymiskulmissa hypyt pääsivät pariin kertaan menemään ohi.

Hyppysuorat kuuluivat päivän kohtalaisiin suorituksiin. Niitä oli tarkoitus harjoitella siten, että koira jätetään suoran alkuun ja kutsutaan kolmen esteen takaa. Toisena harjoituksena sitten eteen lähettäminen. Muusan paikalle jääminen vähän rakoili ja kun lopulta sain sen kolmen esteen taakse pysymään, niin eikös se oikaissut keskimmäisen muurin ohi, kun ne eivät olleet ihan samassa linjassa. Kahden esteen takaa sujui oikein hienosti. Eteenlähettämisen jätin väliin tällä kertaa, kun jotenkin ei motivaatio siihen asti riittänyt. Sen sijaan otin toisella sarjalla vähän takaakiertoja, ensin ihan yksittäisellä hypyllä, ja sitten okserilla ja tavallisella aidalla. Okserin jälkeen siis takaakiertäen toinen hyppy. Takaakierrot menivät Muusalta itseasiassa oikein kivasti, mutta se tykkääkin niin kovasti hypyistä ja seuraa hyvin kättä.

Kontakteina oli tänään A ja keinu. A-esteellä ei oikeastaan ole sinänsä ongelmaa, alastulokontaktia lähinnä pitää hioa, että Muusa pysähtyy kontaktille 2on2offiin. Käytän namialustaa ja kun siitä on nami otettu, niin pidättelen Muusaa hetken ennen kuin kutsun sen pois. Tässä oli tänään oikein hyviä onnistumisia, mutta myös muutama lipsahdus. Lopussa käskin sanallisesti Muusa odottamaan, ja sen se tajusi oikein mainiosti niin, että sain itse perääntyä reilumminkin. En vaan tiedä, onko tuota odota-käskyä järkeä käyttää, vai pitäisikö koiran paremminkin oppia ilman lisäkäskyjä jäämään kontaktille... No, täytyy sitä vielä vähän mietiskellä.

Keinussa ollaan nyt edetty jättiharppauksin. Viimeksi kokeiltiin pudottaa keinu vaakatasoon asti, ja tänään sitten kerralla koko keinu vapaasti. Pari ensimmäistä kertaa kouluttaja hidasti vähän keinahdusta, mutta ei Muusa lopultakaan keinahduksesta juuri välittänyt. Se kuitenkin jonkin verran hidasti vauhtia jo heti keskikohdan jälkeen, joten otin lopuksi vielä toistoja vain vaakatasoon asti. Niihin lisäsin vielä Muusan vauhtia kirittämällä itse vieressä, mutta juoksemalla kuitenkin keinun ohi ja vähän sivuun, jotta koira tottuisi siihen, että en kulje ihan rinnalla. Saatiinkin näin oikein mukava ja varma suoritus, joten luulen, että vielä hetki mennään tällä puolikkaalla keikahduksella ja vasta sitten poistetaan kaikki tuet alta. Erityisen muikea olen omasta älynväläyksestäni keinulla palkkaukseen, kun tähän astihan namit ovat vähän tupanneet pomppia keinun kallistuessa. Nyt laitoin keinun loppupäähän palan ilmastointiteippiä ja siihen pursottelin tuubista mätitahnaa. Toimi loistavasti! Tämä todettiin myös toimivaksi A-esteellä, kun tahnan pariin koira vierähti hiukan pidemmäksi aikaa kun pelkän namin poimimiseen. A:lla tosin laitoin teipin targetin päälle ja nurmikolle, en itse esteeseen. Tällä targetilla todettiin apukouluttajan kanssa, että jäi vähän pelivaraa ohjaajallekin, ja toivottavasti koirakin ehti paremmin sisäistää pysähtymisen 2on2offiin.

Bennyn treenit sujuivat myös oikein kivasti, lähinnä ohjaajan päänuppi ei meinannut aina pelittää. Rata oli mukavasti hiukan haastava, mutta mukavan vauhdikas. Kepit mentiin kahteenkin kertaan ja kokeilin ohjaamista nyt molemmilta puolilta. Jälleen koiralle pisteet, kun vaan kartturi osaisi ohjata... Paha tapani on ohjata keppien aloitus milloin mitenkin joten Benny parka on vähän pihalla. Aloituksia pitäisikin nyt ottaa oikein työn alle, vaikka ihan neljällä harjoituskepillä kotipihassa. Ehkäpä kaivan ihan naksuttimen paikasta nimeltä jemma, ja lähden sillä hiomaan suoritusta.

Kuulumisia agilitykentältä

Tähän kesään on mahtunut runsaasti agilityä, kun sekä Muusan että Bennyn kanssa on treenattu aktiivisesti. Bennyn kanssa ollaan nyt alkukesän kisakokemusten jälkeen treenailtu keppejä ja yleisesti erilaisia ratoja ohjauskuvioineen. Kepit lähtivät sujumaan ihan mukavasti, kun vaan jätin käsillä huitomisen vähemmälle ja luotin siihen, että Benny tietää mitä pitää tehdä. Aloitus on vielä vauhdista vähän hankala, mutta kun alkuun pääsee, niin on mennyt ihan hienosti. Yllättäen kokeilin jopa meidän vaikealta puolelta eli oikealla kädellä ohjaten, ja Bennyhän pujotteli niinkin päin oikein sujuvasti! Ei ihan yhtä varma suoritus, mutta yhtä kaikki kivalla rytmillä. Bennyn kanssa se 2x2-treeni jäikin vähän vaiheeseen, kun edistyksen jymähtäessä alkuvaiheeseen oma motivaationi kärsi. Mutta mikäpäs siinä kun näinkin sujuu ihan ok.

Muusan alkeiskurssilla on käyty nyt kaikki esteet läpi, ja enää ei mitään ihan ylivoimaista näytä olevan edessä. A-esteen ja renkaan suhteen olin alkuun vaipua epätoivoon, sillä kummankin kanssa alku näytti siltä, että Muusa ei ikipäivänä tule niitä suorittamaan. No, kummankin suhteen Muusa sitten vain päätti hoksata mistä on kyse, ja suoritti esteet sitten yhtäkkiä mukisematta. Renkaan kanssa päästiin heti läpimurron jälkeen jopa siihen pisteeseen, että Muusa hakee renkaan jo aika kivasti pelkästä käsimerkistä ja käskystä. Ei siis tarvi mitenkään houkutella oikeasta kolosta. Keinun suhteen ollaan edetty vihdoin siihen pisteeseen, että viime treeneissä keinu päästettiin keikahtamaan jo puoliväliin asti. Muusa ei tästä isommasta askeleesta ollut moksiskaan, vaan haki naminsa kontaktin päästä samaan tapaan kuin aiemminkin. Voisi se kai hiukan nopeampi olla, jos täydellisyyttä tavoitellaan, mutta tyytyväinen olen tällaisellaankin. Pussin kanssa ollaan myös vielä vaiheessa, kangasta pitää vielä nostaa ennen kuin Muusa tulee läpi. Toisaalta kuitenkin Muusa on jo jonkin verran siedättynyt sille, että se ylipäätään sietää kankaan kosketuksen selässään. Eiköhän treenin myötä tässäkin edetä. Ohjauskuvioista Muusan kanssa on harjoiteltu lähinnä valssia ja persjättöä. Nyt ajattelin omaan kotitreenin aloitella takaakiertoa.

Nyt kun kesä lähenee loppua, niin tarkoitus olisi sitten Bennyn kanssa lähteä vielä kokeilemaan kisojakin. Ainakin oman seuran syyskisoihin aion ilmottautua, ja jos jotain muuta sopivaa löytyy, niin vielä parit muutkin voisi kokeilla. Vauhdin suhteen toivoa sopii, että viileämmistä ilmoista tulisi osaltaan helpotusta. Tavoitteena olisi myös itse suoriutua sujuvammalla ohjaamisella, sillä oma kompastuskiveni on vauhdin epätasaisuus ja etenkin ohjauskuvioissa pitäisi saada liike jatkumaan tasaisena. Tässä suurin ongelma onkin se, että en keskity tarpeeksi etukäteen miettimään mitä olen tekemässä, vaan lähden radalle vähän hätäisesti. Tuleviin kisoihin siis päätavoitteena oman ohjaamisen sujuvuus ja liíkkeen jatkuminen. Eiköhän se koirakin siinä sivussa tule...

Muusa mh-luonnekuvauksessa

Muusan viikonloppuun mahtui jännittäviä hetkiä, kun ajelimme helteisenä sunnuntaina Anjalankoskelle mh-luonnekuvaukseen. Matkaseuraksi saimme Emilian ja Muusan siskon Ranan. Muusa ja Rana ovat ohimennen tavanneet useamman kerran, mutta koskaan ei ole oikein ollut tilaisuutta antaa tyttöjen kunnolla tutustua toisiinsa vapaina. No, tälläkään kertaa ei ollut mahdollisuuttaa juoksuttaa koiria vapaina, mutta hienosti vetivät lonkkaa takapenkillä kumpikin omissa valjaissaan. Pientä murinaa havaittiin välillä, kun ihan kontaktiin olisi pitänyt ryhtyä, mutta sietivätpä siskokset toisensa samassa kevythäkissäkin jonkin tovin. Muusalta on melko harvinaista murrata toisille koirille, mutta ehkäpä siskolikassa oli jotain liian samaa, että vähän piti omia alueita suojata.

Luonnekuvauksessa koiran reaktioita testataan kymmenessä eri osiossa ja ne luokitellaan asteikolla 1-5 missä 1 kuvaa pienintä reaktiota ja 5 suurinta. Kuvauksessa ei kuitenkaan reaktioita pisteytä, eikä arvioida onko reaktio hyvä vai huono. Rotukohtaisesti voidaan sitten päätellä, onko jokin reaktiotapa rodulle ominainen vai ei.

Testin ensimmäinen osa oli kontaktin ottaminen testin ohjaajaan, ja tämä osuus olikin Muusan osalta jo arvattavissa. Muusa on hyvin pidättyväinen vieraita ihmisiä kohtaan, eikä siis ollut pienintäkään toivetta, että Muusa olisi lähtenyt vieraan mukaan tai vastannut muuten tarjottuun kontaktiin. Toisessa osiossa katsottiin leikkihalua. Mielestäni Muusalta kyllä löytyy leikkihalua hieman enemmän kuin testi osoitti, mutta osa menköön testissä käytetyn lelun piikkiin. Nimittäin puoli metriä ranteenpaksuista paloletkua oli enemmän kuin Muusa on ikinä varmaan edes nähnyt. Ei siis minkäänlaista osoitusta leikkihalusta tässä tilanteessa. :D

Kolmannessa osiossa heinikkoa pitkin vedettiin pientä viehettä ja arvioitiin koiran takaa-ajoa ja vieheeseen tarttumista. Tässä suhteessa olisin odottanut Muusalta edes jonkinlaista reaktiota, mutta se ei tainnut edes huomata mitään liikettä, koska katseli juuri kriittisellä hetkellä ihan toisaalle. Tämän jälkeen sain itse käyttää kaikki meditaatiokykyni, sillä vuorossa oli aktiviteettitason testaus, mikä toteutui minun seistessä 3 minuuttia täysin passivisena helteisessä puolivarjossa himokkaiden paarmojen pyöriessä ympärillä. Muusa oli kuvaajien mukaan tässä tilanteessa rauhallinen, mutta tarkkaili kuitenkin jonkin verran ympäristöä.

Seisoskelun jälkeen pääsimme seuraamaan niityn toisella puolella erikoista tanssiesitystä, missä mitattiin koiran reaktiota kauempana leikkiin houkuttelevaa ihmistä. Eli vuorossa oli etäleikki. Etäleikkijä oli aluksi pukeutunut mustaan sadeviittaan, mutta otti sen sitten hetken hiippailtuaan pois yltänsä. Tätä vaihetta Muusa ei tainnut huomata ollenkaan, vaan ensimmäiset reaktiot tulivat vasta kun etäleikkijä alkoi pitää ääntä. Etäleikkijän rallatellessa, hyppiessä ja heitellessä lelua Muusa katsoi kyllä, mutta ei tehnyt elettäkään mennäkseen katsomaan tyyppiä. Vasta kun menimme yhdessä katsomaan etäleikkijää, Muusa päätti varmuudeksi haukkua kaverin pystyyn. Kävi kuitenkin tarkastamassa ihmisen kun houkuttelin sitä.

Kuudennessa osiossa edessämme räväytettiin maasta ylös haalari ja katsottiin koiran suhtautumista tähän yllätykseen. Tässä vaiheessa Muusa reagoi välittömästi haukkumalla pahaiset haalarit pystyyn. Pelkoa se ei osoittanut hetkeäkään, vaan kävi urheasti puolustamaan onnetonta emäntäänsä. Myöskään seitsemännen osion rämisevä laite ei saanut Muusan pasmoja sekaisin, vaan se hetkellisen hämmästyksen jälkeen kävi tarkastamassa laitteen ja unohti sen jälkeen mitään tapahtuneenkaan. Siis ääniherkkyydestä hyvin pienet reaktiot.

Kahdeksantena tiellemme osui kaksin kappalein aaveita. Valkoisiin kaapuihin ja huppuihin sonnustautuneet aaveet olivat Muusan mielestä hyvin epäilyttäviä ja se asettui heti taas puolustamaan ja yritti koko kuuden kilon auktoriteetillaan uhitella aaveet pois. Kun itse menin tekemään tuttavuutta aaveiden kanssa, Muusa alentui tarkastamaan tilanteen ja hyväksyi ihmisen sille tarjoaman kontaktin, mutta miksikään kaveriksi se ei silti aikonut ryhtyä.

Testin lopun lähestyessä pistettiin taas leikiksi, ja alkuvaiheen tavoin houkuteltiin Muusaa leikkimään paloletkulla. Ainakaan mitään henkistä kuormittumista Muusalla ei voinut havaita, sillä tällä kertaa leikki kiinnosti edes vähän enemmän kuin ensiyrityksellä. Muusa seurasi minun ja testinohjaajan toisillemme heittelemää patukkaa, ja lopuksi kävi nuuskimassa heitetyn lelun perään. Ei kuitenkaan tarttunut siihen hampaillaan.

Viimeiseksi sain leikittää Muusaa omalla lelulla, ja Muusa lähti leikkiin paremmin, vaikka ei ihan innokkainta puoltaan näyttänytkään. Leikin aikana ammuttiin pienen matkan päästä kaksi laukausta. Tämän jälkeen seisoskelin vielä passivisena Muusa kytkettynä kahden laukauksen ajan. Laukauksille Muusa osoitti normaalin havahtumisen, mutta sen jälkeen oli täysin välinpitämätön.

Lopuksi vielä linkki Muusan kasvattajan kotisivuilta, mihin Heli on liittänyt Muusan tulokset lukijaystävällisessä taulukkomuodossa. Samalla näkee, millä lailla eri reaktioiden tasot on sanallisesti kuvattu.

Kaikkiaan tutustuminen mh-luonnekuvaukseen oli mielenkiintoinen. Kuitenkin en voi olla miettimättä, antaako se silti kaikilta osin ihan realistista kuvaa koiran luonteesta. Suorituksissa tuntuu kuitenkin olevan jonkin verran varaa myös olosuhteiden suhteen, ja juuri esimerkiksi koiran huomion kiinnittyminen väärään suuntaan saattaa mielestäni vääristää tulosta. Kritisoin hieman myös tuota jättimäistä lelua, jonka pitäisi olla sama kaikille koirille rotuun katsomatta. Uskallan nimittäin väittää, että isolle koiralla paloletkuun tarttuminen on herkemmässä kuin pienellä koiralla, joka on itse hädin tuskin lelun kokoinen. Ihan aidosti olisin kiinnostunut tietämään, kuinka suuri prosentti alle 10 kiloisista koirista tarttuu kunnollisella otteella ranteenpaksuiseen paloletkuun... ;)

Kisat nro 2

Tänään käväistiin Bennyn kanssa Janakkalassa toisissa agilitykisoissamme. Tällä kertaa ratoja oli vaan yksi ykkösluokkalaisille, joten vähäisellä osallistujamäärällä aamu meni tosi nopeasti. Itse kirmasin paikalle suoraan yövuoron jäljiltä, ja varsinaisen jännitysmomentin aiheutti se, että en meinannut löytää kisapaikalle, koska ajo-ohje oli jäänyt vain muistini varaan! Lopulta ehdin ilmoittautumaan 10 minuuttia ennen rataantutustumista, mutta onneksi tällä kertaa maksit ja medit kisasivat ennen minejä. Jäi siis silti ihan tarpeeksi aikaa lämmitellä koira.

Heti jo sivusta huomasin, että rata ei vaikuttanut kovin helpolta tällä kertaa. Rataan tutustuessa katsoin aluksi vähän, mitä kuvioita muut lähtivät suunnittelemaan ja yritin sitten tehdä itselleni ja Bennylle sopivat koukerot. Paria kohtaa epäröin kyllä ihan viimemetreille asti, miten ne minun kannattaisi ohjata. Tiesin kyllä jo tässä vaiheessa, että nopeaa rataa en saisi Bennyn kanssa tehtyä, sillä muutama kohta olisi pakko ohjata hitaamman kautta. Alku ei muutenkaan luvannut hyvää, sillä harjoitusesteillä yhteispelistä ei meinannut tulla mitään. Olin itse hermostunut, Benny oli keskittymiskyvytön ja lähes kaikki meni lämmittelyesteillä pipariksi. Sain kuitenkin edes pari onnistunutta suoritusta, jonka varassa yritin itseeni valaa positiivista tahtoa.

Mineistä starttasimme neljäntenä. Radan alkuosa meni suunnitellusti, joskin hiukan hitailla linjoilla. Ensimmäinen varsinainen moka tapahtui esteellä nro 10, ja onnistuin sössimään ihan aidan valssaamisen jälkeen niin, että Benny kiersi sen ohi. Taisin olla sen verran myöhässä valssilla, että ohjaus hypylle jäi laiskaksi. Pian sen jälkeen totaalinen mokailu tapahtui kepeillä, missä yksinkertaisesti jäädyin itse. En uskaltanut luottaa Bennyn suorittamiseen, ja säädin käsieni ja käskyjeni kanssa siten, että koiraparka pyöri väkkärää ensimmäisen välin kohdalla. Loputkin kepit menivät sitten ihan järkyttävällä tavalla ja Benny-raukka ei ihan mun omasta virheestäni johtuen saanut missään vaiheessa rytmistä kiinni. Tämän jälkeen vielä loppuradan putkella oli epämääräistä säätämistä ohjaamiseni kanssa. Lopullinen tulos oli 15vp ja ihanneajan ylitys 12.70 sekunnilla...

Bennyn velipuoli Milo kävi näissä kisoissa nostamassa itsensä kakkosluokkaan, ja Sannan hovikuvaaja oli ystävällisesti kuvannut meidänkin radan talteen. Onnea siis vielä Milolle ja suurkiitokset videosta!



Surkuhupaisaa oli kuitenkin, että radalta tuloksen sai vain kolme koirakkoa, mikä osoitti meille kolmatta sijaa palkintopallilla... :D Saatiin siis kuitenkin Bennyn ensimmäinen pokaali, koiranruokaa ja lahjakortti JANKK:n kisoihin. Bennyn mielestä parasta oli kuitenkin myyntikojusta ostamani minikana, mihin Benny rakastui ensisilmäyksellä... Kotonakin rassukka kanteli sitä niin onnellisesti suussansa, että hyvin poikkeuksellisesti Muusa ei saanut tilaisuutta omia sitä. Hyvä mieli siis silti jäi, ja nyt keskitytään treenaamaan keppejä, nopeutta ja omaa huolellisuuttani ohjauksessa. Ei siis kisoja vähään aikaan, vaan katsotaan uudestaan tilannetta loppukesästä. :)

Ensimmäiset agilitykisat!

No huh, nyt on ensimmäiset agilityn kisaradat startattu Bennyn kanssa, ja hyvä mieli taisi jäädä molemmille. :) Kyseessä oli Takujen kisat Tampereella, ja startteja kaksi. Ensimmäisenä oli agilityrata, joka ei tuntunut mitenkään mahdottoman vaikealta. Takaaleikkauksien suhteen jännitin hieman etukäteen, uskallanko niihin radalla miten luottaa, mutta esimerkiksi kepit pääsi ihan mukavasti ohjaamaan meille helpommalta puolelta. Myös Bennyn käyttäytyminen radalla jännitti, kun sillä on nyt viimeaikoina ollut tapana käydä vähän kierroksilla niin, ettei malta seurata ohjaamista. Tosin heti alkumetreillä huomasin, että ongelma oli ihan päinvastainen... Todennäköisesti kuumuus ja junamatkailu olivat vieneet Bennyn innostusta vähän liian tehokkaasti, ja suoritus oli varsin väsähtänyttä. Tuloksena agilityradalta olikin 10vp ja ihanneajan ylitystä. Ensimmäinen vitonen tuli kepeiltä, missä Benny jäi haistelemaan toista keppiä. Toinen vitonen tuli sitten putken numerokyltin ihmettelystä. Tällä saldolla sijoitus oli sitten 15. Tanjan ansiosta voin liittää tähän myös videomateriaalia, kiitos!



Hyppyrataa saikin odotella jonkin aikaa, kun kisaajia oli mineissä ja makseissa hurja määrä. Yritin ajoittaa odotteluajan ohjelmat siten, että Benny ehtisi kunnolla levätä ja vaikka vähän tylsistyäkin ennen seuraavaa rataa. Virtaa ei kuitenkaan riittänyt toisellakaan yrittämällä, vaan samaa perässävetoa oli sekin. Myös täsmälleen samat virheet kerättiin kuin ensimmäiselläkin radalla, eli kepeiltä vitonen ja putken ohituksesta vitonen, lisäksi ihanneaika taas ylittyi reippaasti. Sijoitus olikin hyppyradalla 22. Videosta varmaan paistaakin aika hyvin läpi, kuinka raskassoutuista ohjaaminen oli, kun koiralla vaan ei innostus riittänyt tuon ponnekkaammin. Tästäkin videosta kiitos Tanjalle!



Kaikkiaan kisauran avauksesta jäi oikein hyvä mieli. Bennyn flegmaattisuus oli yllättävää, mutta muuten tavoite saavutettiin, kun molemmista radoista tuli hyväksytty tulos. :) Treeneissä koitan nyt kiinnittää huomiota vielä enemmän keppeihin, putkelle ohjautumiseen ja nopeuteen. Omaan ohjaamiseenkin saisi tulla rutkasti vielä lisää sutjakkuutta ja varmuutta, mutta eiköhän niitäkin kokemuksen kautta vielä ole tulossa.