Nyt ne on täällä!

Nimittäin mun ihkaomat ihanaiset kujakepit! Päätin tässä hiljattain, että koska mulla ei muutakaan rahanreikiä tunnu olevan (hehe...), niin tilaanpa sitten itselleni kunnon pujotteluesteen. Kujatekniikalla opettelu on kummitellut kyllä mielessä pitkään, viimeistään siinä vaiheessa, kun se 2 by 2 -harjoittelu alkoi Muusan kanssa tyssätä siihen neljään harjoituskeppiin. Ja nyt on sitten omat kunnon kepit vanhempien pihassa treenittävänä. Nämä kepit on kohtalaisen helppo myös siirtää paikasta toiseen, sillä pohja menee haitarille ja kepit saa luonnollisesti irti. Tosin ihan lenkillä kainalossa kannettava ei tuo metallirunko ole, sillä se painaa aika paljon.

Muusan kanssa ryhdyin siis heti hommiin ja asetin kujan reilun kokoiseksi ekoilla kerroilla. Epäilin, että Muusa saattaisi ihmetellä aluksi paljonkin rautarungon päältä juoksemista, mutta väärässäpä olin. Se tajusi targetin kera heti idean ja pääsin nopeasti kaventamaan kujaa. Kuvista ja videosta näkyy, minkälaiselle kujan leveydelle päästiin kahden treenipätkän jälkeen. Epäilenkin että vasta tästä eteenpäin alkaa hankaloitua kujan kaventaminen, sitten kun pitää ihan oikeasti alkaa jo pujotella. Nyt kuitenkin Muusa ihan hienosti haki kujaa jo tuossa keskellä, missä kuja on kapeimmillaan. Palkkasin kahdella tavalla. Aluksi pelkästään targetilla ja keitetyllä sydämellä, sitten lelulla. Targetille Muusa hakeutuu hienosti välittämättä siitä, missä ja miten lujaa mä menen, lelun kanssa piti juosta sitten lähempänä. Lähinnä jos jäin juostessa liian kauas taakse, niin viimeiset välit tahtoi jäädä tekemättä.

Mutta kovin hienosti pieni Muusani käynnisti kujatreeninsä! Ei siitä ehkä mitään bordercollieta tule, mutta ainakin yksi pieni agimonsteri käppänäksi, sanon minä. Varokaa vaan siis kilpakentät, täältä me vielä tullaan! :)

Tässä hieman huonolaatuinen video ja kuva ensitreeneistä: